Heinäkuun kuulumiset

Miltä näyttää kesä heinäkuun alussa? Blogiryhmän pari viimeistä kuukausittaista #suuntanaomavaraisuus tekstiä jäivät välistä, joten kuulumisia on kertynyt monenlaista. Linkit muihin blogeihin löytyy tekstin lopusta.

Keväästä ja alkukesästä tulikin sitten omanlaisensa sairausloman takia. Tästä tarkemmin tekstissä liittyen puutarhanhoidon terveysvaikutuksiin. Tulipahan kokeiltua itsekin! Käytännön vaikutuksina siis se, että kasvimaan voi tältä kesältä unohtaa täysin. Hain Kauppapuutarha Honkaselta pari maissin ja kurpitsan taimea (ja amppelimansikan), mutta se siitä. Amppelimansikan rönsyjä kokeillaan nyt myös pensaiden aluskasvillisuudeksi. Kasvimaan kuulumisista voi tosin kertoa sen verran että kahdesta valkosipulirivistä toinen on tainnut talven aikana kadota myyrien suihin, mitään elonmerkkejä ei nimittäin ole. Toinen rivi kasvaa suht ok, syksyllä selvinnee mitä sieltä löytyy. Maa-artisokkaa on tullut muutamia kasveja lisää mutta lisää saisi olla. Jotain satoa on sentään kerättykin, tässä taloudessa tärkeää kissanminttua on jo ripustettu kuivumaan!

Kevät eläinten kanssa

Kuulumisista tärkeimpiä ovat tietysti kanalan tapahtumat, niistä tarkemmin omassa tekstissään. Mutta täällä on nyt siis 17 maatiaiskanan hämeenkannan poikasta kasvamassa. Seitsemän kanatipua jää kanalaan pysyvästi, eli Alkemia, Abundantia, Amabilia, Alvinia, Astrantia ja toistaiseksi nimettömät musta ja vaaleanruskea kanatipu ovat sitten tulevien tipusukupolvien emoja. Myyntiin ei kanatipuja tänä vuonna tulekaan. Kukkotipuja on siis 10, ja ne jäävät pääasiassa ruuaksi meille ja koirille. Isäkukko Galileon keväällä alkaneesta aggressiivisuudesta johtuen kukkotipuja ei ole tarkoitus tarjota uusiin koteihin. Vihaisuus on nimittäin jossain määrin periytyvä ominaisuus joten hyvä olisi jos vihaiset kukot eivät lisääntyisi ollenkaan. Nähtäväksi jää miten Galileon luonteen vaikutus ilmenee myöhemmissä tipusukupolvissa.

Maaliskuussa syntyneet tiput ovat joka tapauksessa enimmäkseen sylikanoja, ainoastaan Astrantia on luonteeltaan hieman ujompi. Toukokuun kanatipuista ruskea on samalla lailla rohkea ja ihmisestä kiinnostunut kuin (oletettu) isosiskonsa Alkemia. Musta kanatipu on enemmän omissa maailmoissaan eikä hakeudu itse kontaktiin. Kaiken kaikkiaan kanalasta on ollut valtavasti iloa joka päivä. Hyvää kannattaa odottaa, ainakin mitä kanalan perustamiseen tulee!

Toinen pitkään odotettu hyvä asia on aksolotlien saapuminen. Tästäkin oma postaus kertoo enemmän. Caramellian sisätiloissa on siis kaksimetrinen akvaario mitä alunperin suunnittelin lehtikaloille Amazon-biotoopiksi mutta käytännön syistä viileän veden akvaario on kaikin puolin parempi ratkaisu. Aksolotlit ovat joka tapauksessa olleet suunnitelmissa yli 10 vuotta ja nyt sitten loksahti kaikki palaset paikoilleen. Erityisen iloinen olen siitä että sain hankituksi Suomessa syntyneet eläimet. Tukun kautta tulleista kun ei oikein tiedä milloin ne ovat syntyneet ja millaisessa vedessä kasvaneet ennen Suomeen saapumistaan.

Akvaarion perustaminen on omanlaisensa urakka mutta on siinä vaan omanlaisensa lumo. Uuteen eläinlajiin tutustuminen on aina upea elämys ja aksolotlit varsinkin ovat sitä ihmeellisempiä mitä enemmän niistä oppii. Omavaraisuuden näkökulmasta aksolotli on mielenkiintoinen lisä. Nehän syövät siis kastematoja ja sisävesikalaa, eli näiltä osin ruoka osuu yksiin kanojen kanssa. Ja saipahan nyt aloitettua matokompostin. Akvaariossa puolestaan voi vesiviljellä kanoille sopivaa ruokaa ja akvaarion vesi toimii lannoitteena puutarhan kasveille. Eli kaikki kiertää ja täydentää toisiaan.

Hertan koulutus ja työtehtäviin valmentautuminen ovat oma teemansa. Villein pentuvaihe on ohi ja vauhdikkaimmat riehumiset ovat jääneet taakse. Leonberginkoira on kuitenkin sen verran suuri ettei ole välttämättä hyvä juttu jos koira paiskaa etutassun ihmisen naamaan tai ottaa käsivarren suuhunsa ihan vaan iloisen kaveruuden merkeissä. Hertta vielä hakee omaa rooliaan ja uusissa tilanteissa miettii pitäisikö olla vahtikoira vai sylikoira. Ensi keväänä toivottavasti Hertan saa myös vetokoiran hommiin. Moni puutarhatyö sujuisi kevyemmin kun koira vetäisi kärryjä… Kasvavalle koiralle ei sellaista hommaa voi antaa, joten Hertta saa kasvaa kaikessa rauhassa lopulliseen kokoonsa.

Felix-kissan kanssa ei paljon ole ehditty harjoitella. Yhteislenkit Hertan kanssa ovat olleet omanlaisensa elämys ja toisaalta Felixiä ei kannata viedä ulos jos kasvit/maa ovat märkiä. Felixin turkki nimittäin takkuuntuu vatsasta muutamassa sekunnissa jos karva kastuu. Kesällä kissat pääsevät verkotetulle terasille ihmettelemään ulkomaailmaa joten virikkeitä riittää vaikkei hihnalenkeille pääsisikään.

Tallilla on vietetty upeita kesäpäiviä, ja niitä riittää myöhemmälle kesällekin. Keväällä oli mielenkiintoista harjoitella omalla epämukavuusalueella maastoratsastuksen parissa. Metsäseikkailuhan on parhaita asioita mitä hevosen kanssa voi tehdä, mutta minulla on valitettavasti monia ikäviä kokemuksia asiaan liittyen. Meillähän on yritysyhteistyönä tarjolla hevospelkoihin liittyvä palvelupaketti, psykologin ja Centered Riding-ohjaajan tiiminä kun pystyy pureutumaan monenlaisiin harrastusta hankaloittaviin huolenaiheisiin.

Maastoilu olikin hyvä tilaisuus kokeilla itse teemaan liittyviä työkaluja ja harjoituksia. Minusta on tärkeää, että harjoituksia todella kokeilee itse ennen kuin tarjoaa niitä asiakkaalle. Sevina on tähän mitä parhain harjoittelukaveri. Sevinan liikkeet ovat ratsastajan kannalta varsin mukavat ja maastossa Sevina toimii järkevästi ja rauhallisesti. Eheyttävät kokemukset ovat tärkeitä rakennuspalikoita silloin kun aivoihin viritellään uusia yhteyksiä. Oma kokemus on, että Sevinan kanssa on turvallista harjoitella ja hakea rentoutta ja iloa ratsastukseen. Korpilahden maisemat ovat niin upeat että on hienoa päästä kokemaan ne myös hevosen selästä käsin.

Omavaraisuuden näkökulmasta näyttää siltä että on syytä varautua hyvään pihlajanmarjasatoon, ja marjasatoon ylipäätään. Uudet ruusupensaat odottavat istuttamistaan ja viime syksynä istutettu luumuruusukin aloitti keväällä hyvän kasvun. Kaikki pähkinäpensaat ja pähkinäpuut selvisivät talvesta. Omia pähkinöitä joutunee odottelemaan vielä joitakin vuosia mutta ainakin pensaat välttyivät hirviltä ja jäniksiltä. Talvirehun kuivaaminen kanoille pitäisi nyt vihdoin aloittaa, maitohorsma ja nokkonen ovat ne olennaisimmat kuivattavat.

Mutta kokonaisuutena tilanne on siis se, että suurin osa tälle kesälle suunnitelluista asioista jäi ja jää nyt tekemättä. Jokaiselle päivälle riittää puuhaa joka tapauksessa ja kaikki puutarhassa tehty luo pohjaa seuraaville vuosille.

Resepti nokkospiirakkaan (tai jotain sinne päin)

Tässä yhteispostauksessa on yhtenä tehtävänä jakaa jokin itse kokeiltu resepti. Minähän en ole keittiöihminen ollenkaan, joten tämä(kin) on oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Mutta kun kerran nokkoset tuli mainituksi niin mainittakoon että niistä saa syötävää mm. seuraavalla tavalla:

Peruspohja suolaiselle piirakalle, vaikkapa tämä

Kasa nokkosia: tarkkaa määrää on vaikea arvioida koska menekki riippuu lehtien koosta. Piirakkaan tarvitaan reilu 5dl lehtimuhennosta, joten nokkosta voi kerätä muovikassillisen ja oksista lehdet suoraan kattilaan. Lehtien irrottamisessa kannattaa käyttää hanskoja… Käytän itse apuna 5 litran kattilaa ja kun se on suurin piirtein täynnä lehtiä, lehdet voi pilkkoa saksilla. Lehdet kiehautetaan, vesimäärä ei ole tarkka koska vesi siivilöidään pois joka tapauksessa niin että lopputulos on muhennosmainen.

Nokkosten lisäksi tarvitaan mieleinen määrä sipulia, valkosipulia, purjoa, mistä nyt sattuu tykkäämään

Purkki tomaattipyrettä (n. desi), varmaan toimii myös jos laittaa aurinkokuivattuja tomaatteja piirakkaan

Itselle sopiva määrä mausteita, pippuri tulee ensimmäisenä mieleen mutta muutakin voi kokeilla

Juustoakin voi laittaa, jos sellaisesta tykkää

Kananmuna tai pari täytteen seassa auttaa pitämään piirakkaa koossa mutta ilmankin varmaan pärjää

Täytteet levitetään piirakkapohjan päälle ja tuotosta paistetaan n. 200C uunissa n. puolen tunnin ajan tai niin kauan että piirakka vaikuttaa kypsältä

Nokkosen sijaan tai lisäksi voi käyttää maitohorsmaa, voikukkaa, vuohenputkea tai jotain muuta syötävää kasvia. Suurin homma on kasvien keräämisessä ja pilkkomisessa joten mikä ettei keräisi kerralla suurempaa erää ja pakastaisi sitten valmista kasvimuhennosta myöhemmin käytettäväksi? Sekin ehkä toimii.

Tässä nyt varmaan tuli selväksi taitotasoni kokkauksessa mutta olen kuitenkin saanut edellä kuvatulla tavalla syötäväksi kelpaavia tekeleitä aikaiseksi…

Omavaraisuutta käsitteleviä blogeja

Täällä siis kevät ja alkukesä mennyt ihan muissa asioissa kuin kasvimaan parissa. Mutta ei se mitään, muilla bloggaajilla on toisenlaisia tarinoita! Tässä linkkilista muihin yhteispostaukseen osallistuneisiin blogeihin:
Kohti laadukkaampaa elämää

 

 

19 kommenttia artikkeliin “Heinäkuun kuulumiset”

  1. Paluuviite: Raparperijäätee - ku ite tekee

  2. Onpas mielenkiintoisia kuulumisia! Haaveilen että jonain päivänä leipominen ja erityisesti säilöntä sekä hevoshommat olisivat vahvuusaluettani… eli täysin epärealistisia haaveita, mutta haaveilen silti 🙂 mutt nyt täytyy mennä lukemaan noista teidän akvaarion uusista tulokkaista. Ovat ihan vieraita mulle 🙂

    1. Itsekin toivon että oppisin lisää näitä ruokakuvioita, juurikin leivonta ja säilöntä ne tärkeimmät. Mutta vähitellen eteenpäin 🙂

  3. Olet edennyt ihan huikeasti sairastelusta huolimatta 🙂
    Akslotlit ovat veikeitä, joskus haaveilin niistä, mutta keskityin perinteisempään akvaarioharrastukseen.

    1. Kiitos, itsestä tuntuu ettei täällä ole oikein mitään tapahtunut 😀 Mutta aksolotlien kanssa tosiaan kävi niin ettei tänne olisi oikein muunlaista akvaariota voinut laittaakaan. Mutta ehkä tämä meni hyvin juuri näin 🙂

  4. Voi että, akvaariokuumeeni palasi taas! Minulla on ollut yli puolet elämästäni akvaariokaloja, mutta täällä Leppämäessä sen hoitaminen oman kaivon veden takia oli niin suuri urakka, että luovuimme akvaarioistamme. No mutta, onhan tuota puuhaa täällä muutenkin ilman akvaarioitakin!

    Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

    1. Akvaarioissa on kyllä omanlaisensa lumo <3 Täälläkin kävi ilmi, että kuparia on liikaa esimerkiksi sukarapuja ajatellen. Mutta onneksi aksolotlien kannalta vesi on sopivaa, ainoastaan mineraalilisät tarvitaan. Minäkin joudun nyt jatkossa vain haaveilemaan niistä lehtikaloista 🙁 Kaikki haaveet ei aina toteudu, mutta ehkä sitten on tilaa uusille mahdollisuuksille.

  5. Piti ihan googlaa tuo aksolotli. Mistä olet sellaiset keksinytkään? Varmasti hyvä kasvatella niitäkin kun näyttävät olevan uhanalaisia. Todella mielenkiintoista!

    1. En tosiaankaan muista miten pitkään olen aksolotlien ihmeellisyyttä ihmetellyt. Osittain asia on saanut alkunsa kun opin joskus noin 12-vuotiaana että Euroopassa elää sellainen otus kuin olmi. Kannattaa googlata sekin! Ensi kertaa aksolotleja nähdessäni luulinkin että kyseessä olisi samalla lailla jokin vuoristoluolien asukki, etenkin kun useimmiten tosiaan näkee niitä valkoisia yksilölitä. Mutta eipäs tosiaan olekaan vaan asuvat rehevän kasvillisuuden vieressä. Selvittelen tässä parhaillani mitkä olisivat parhaat tavat tukea villien aksolotlien suojelutoimenpiteitä. Lemmikkiaksolotlithan ovat ilmeisesti useamman eri aksolotlilajin risteytyksiä ja muutenkin hyvin pienestä geenipoolista joten niitä lisäännyttämällä ei sinänsä saa villiä kantaa uudistumaan. Mutta onhan nuo eri hankkeet mielenkiintoisia, esim. tuo nunnien pyörittämä projekti. Ja niinhän nuo tutkijatkin toteavat, että jos saadaan aksolotlit suojeltua niin samalla autetaan muutenkin Meksikon vesistöjen asukkaita. Eli tuo on vähän niinkuin meksikolainen saimaannorppa 😀

  6. Ikävää tuo sairastelusi ja tosiaan, juuri siihen kevät aikaan se vaikuttaa kovin pitkälle varmasti, koska vaikuttaa kesän ja syksyn satoon. Mutta nyt voi sitten vaikka parannella maata ja tehdä hyvät suunnitelmat seuraavien syyskylvöjen osalta, on kuitenkin hienoa, että saat maasta jotain juuri niiden ansiosta tänä vuonna. Ja uskoakseni nuo eläimet pitävät huolen, että hommaa riittää jokaiselle päivälle, vaikkei kasvimaalla kykikkään! Voimaannuttavaa heinäkuuta sinulle!

    1. Kiitos! Puutarhakomposteja on kyllä ollut ihana kasata, tietää että on sitten maa-aineksia ensi vuodelle tuloillaan. Mutta hiljaa hyvä tulee, ihan kaikkea ei tarvitse saada tehdyksi yhdessä tai kahdessakaan kesässä.

  7. Oi, minäkin haluaisin sylikanoja! 🙂 Omani ovat sen verran arkoja, että minun lähelläni uskaltavat olla, kun minä olen heidän pääasiallinen hoitajansa, mutta ei toivoakaan, että syliin tulisivat…
    Ja kiitos, tämän postauksen myötä koirakuumeeni taas kasvoi! Toiveissa kultainen- tai labradorinnoutaja perheeseemme, mutta koetamme malttaa mieltämme, kunnes pienin poika olisi kasvanut sen verran, että sisäsiistiksi ei tarvitsisi kouluttaa enää kuin koiranpentua… 😉
    Aurinkoista heinäkuuta!

    1. Kanoissa on kyllä melkoisia luonne-eroja. Maaliskuun tipuista Abundantia on se varsinainen sylittelijä, Alvinia, Alkemia ja Amabilia tulevat viereen ja syliin jos saavat itse tulla, mutta eivät erityisemmin arvosta nostamista. Toukokuun kanatipuista ruskea on rohkea ja ottaa kontaktia ihmiseen, musta on ujompi ja hengailee enemmän itsekseen. Varsinkin näiden ujojen kanssa olen huomannut että sillä on tosi iso merkitys että syntyy hetkiä jolloin lintu saa itse tulla lähelle omasta tahdostaan. Mutta tässä on varmaan joku kehitysvaihe missä tuo kesytys onnistuu parhaiten, nämä meidän aikuiset kanat kun eivät ole samalla lailla kesyyntyneet vaikka tulivat tänne n. 10 viikon ikäisinä. Ja kyllähän tuo kesytys tosiaan tarkoitti päivittäistä tipujen kanssa istumista ja paijaamista, aina ei sellaiseen ole mahdollisuutta. Mutta hyvä jos Hertta inspiroi koirarakkautta 😀 En ollut itsekään ollut koiranpennun kanssa tekemisissä kuin lapsena viimeksi joten onhan kulunut syksy ja talvi ollut melkoista seikkailua… <3

  8. Paluuviite: Suuntana omavaraisuus resepti omaan makuun - Korkeala

    1. Joo, voi antaa joko pihtien avulla nenän eteen tai sitten kädestä tarjoten, mutta tarkkana saa olla ettei myös sormet mene samalla suuhun 😀 Reagoivat tosiaan liikkuvaan kohteeseen ja helposti myös hukkaavat ruuan jos ei ensimmäisellä haukkauksella saa matoa kiinni. Jotkut myös laittavat madot esimerkiksi lasituoppiin ja tuopin matoineen kyljelleen altaan pohjalle, aksolotlit käyvät sieltä sitten hakemassa ruuan. Ruokapellettejä en ole vielä kokeillut, että miten niihin reagoivat.

  9. Paluuviite: Nälkäinen kesäkuu – Sorakukka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *