Maalla asumisessa? Omavaraisuuden tavoittelussa? Vanhassa talossa ja puutarhassa? Hannes-myrskyn toipilaspäivät ovat just oikea hetki asian pohtimiseen.
Minulle maallemuutto ja omavaraistelun harjoittelu on tarkoittanut nimenomaan kriisivalmiutta ja kestävyyttä poikkeusolosuhteissa.
Muistan vieläkin avuttomuuden tunteen kaupungissa erikoisempien sääilmiöiden iskiessä. Mitään et voinut itse tehdä, piti vaan kyhjöttää kaksiossa ja odotella että toiset tekevät jotain. Ei sähköä, ei lämpöä, ei vettä, ei ruokaa. Odottelet vaan ja pyörittelet peukaloita kun ei muuta pysty. Okei, oikeasti kaupungissakin pystyy tekemään yhtä sun toista, tämä sivusto antaa paljon vinkkejä.
Nyt tilanne on kuitenkin oman kokemuksen kannalta toinen. Hannes aiheutti kaksi pitkää katkoa, eka kesti 26 tuntia ja toinen alkuillasta seuraavan päivän iltapäivään. Tulisijat käyttöön, ruokaa puuhellalla ja leivinuunissa, lisäksi olisi ollut ulkokeittiö ja Trangia apuna.
Vettä oli varastossa kymmeniä litroja, hätätilanteessa olisi kaivosta voinut nostaa vettä myös käsin.
Ruokaa olisi ollut varastossa varmaan viikoksi, jos olisi tosiaan pitänyt säännöstellä ilman täydennysmahdollisuutta. Nyt sentään pystyi kaupassa käymään. Eli tässä ei ollut mitään varsinaista hätää.
Pieniä puutteita kyllä ilmeni, patterilla toimivia valaisimia piti hankkia lisää, vanha termari ei oikein pitänyt vettä lämpimänä yön yli, yhtä tiettyä paristokokoa oli liian vähän varastossa. Eli aina voi parantaa suoritusta ja suunnitella paremmin, missä järjestyksessä ladataan laitteita varavirtalähteestä ja mikä on työjärjestys talon hoidossa. Puuhellaa pitää alkaa nyt säännöllisesti käyttää, tulee sitten rutiinia siihenkin.
Ja kyllä, talo viileni, reunimmaisissa huoneissa oli 10 astetta ja ikkunoiden alaosissa jäätä. Mutta: vanha talo kestää tällaiset tilanteet. Niin kauan kuin vesiputket eivät hajoa tai muuri halkea tai sähkökeskus räjähdä tai katto lähde tuulen mukana niin varsinaista hätää ei ole.
Suurin huoli on aina kanala. Talolla ei ole suurta huolta, mutta kanat eivät saa paleltua. Varauduin jo ottamaan aggregaatin käyttöön kanalan lämmittämiseksi mutta sähköt palautuivat pari tuntia ennen mielessäni ollutta takarajaa. Kanala pysyi plussan puolella.
Katko tosin aiheutti notkahduksen kanalan lämpötiloihin, piti ottaa toinenkin lämmitin käyttöön niin että sai lämpöä takaisin. Tavoitteena kanalassa on +10 astetta, alle +5 ei kannattaisi päästää, alkaa silloin näkyä jo kanojen rehun kulutuksessakin.
Mutta siis, tästä tässä on minun mielestäni kyse. Että on turvassa myös silloin, kun jotain erikoisempaa tapahtuu. Pystyy reagoimaan ja toimimaan, saa ruokaa ja lämpöä aikaiseksi itsekin.
Mitä on omavaraistelu?
Maalla asuminen on ilmiö sinänsä, ja omavaraistelu omansa. Termi “omavaraisuus” on monella tapaa kömpelö, englanniksi “homesteading” vastaisi paremmin sitä mistä on kyse. Ja väännöksenä “omavaraistelu” on varsin hauska, tässä nyt kuitenkin harjoitellaan ja kokeillaan eikä yritetäkään tehdä kaikkea pakolla itse.
Minulle omavaraistelun harjoittelu on tarkoittanut ennen kaikkea normaalin elämän opettelua. Siis sen normaalin elämän, mitä valtaosa ihmisistä eli 50-luvulla ja monet pitkälti vielä 70-luvulla.
Siis ihan tavallista elämää, että viljellään ruokaa, hoidetaan kotieläimiä, säilötään ruokaa, tehdään käsitöitä ja eletään muutenkin ihan normaalia arkea. Tehdään se vaan niin, ettei ihan jokaikistä asiaa tarvitsisi hakea kaupasta ja että vaikkapa ruuan tuotantoketju olisi mahdollisimman lyhyt. Takapihalta lautaselle.
Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä mutta jostain syystä tästäkin saadaan kinaa aikaiseksi. Että mikä on oikeaoppista omavaraisuutta ja mikä ei.
Yksi yleisimmistä vänkäyksen aiheista liittyy rahaan, ja kieltämättä se hämmästyttää silloin tällöin itseänikin. Olen siinä ymmärryksessä, ettei Suomessa ole koskaan eletty pysyvässä asumuksessa ilman verovelvollisuutta.
Jyväskylän alue on kai alunperin asutettu kuninkaan lupaileman verovapauden nimissä, mutta kyllähän yleinen käytäntö on ollut se, että kaikki ihmiset, joilla on ollut jonkinlainen pysyvä asuinpaikka, ovat olleet velvollisia maksamaan siitä jotakin jollekin. Joko veroa tai torpparina tilalliselle tai miten nyt vaan asia onkaan toteutettu. Joka tapauksessa ollaan oltu osa yhteiskuntaa, yhteisöä ja talouselämää tavalla tai toisella.
Ja sitä paitsi: tämähän ei säästä rahaa. Pelkästään oman kanalan perustaminen maksoi niin paljon, että olisin koko loppuikäni ostanut niillä rahoilla munat ja lihat kaupasta. Tässä ei ole kyse säästämisestä.
Tästä syystä minua hieman ihmetyttää sellainen ajatus, että omavaraisuus tarkoittaisi irtaantumista yhteiskunnasta tai yritystä elää yhteiskunnan ulkopuolella. Tai sitä ettei tarvitsisi olla tekemisissä rahan kanssa tai maksaa elämisestään mitään.
Kukin tietysti tavallaan, mutta minulle omavaraisuuden tavoittelu on nimenomaan yhteiskunnallista osallistumista, paikallisen huoltovarmuuden edistämistä ja parhaassa tapauksessa yhteisöllisyyttä, jos ja kun tuotteita pääsee vaihtamaan puolin ja toisin vaikka naapureiden kanssa. Omavaraisuus ei irrota yhteiskunnasta vaan on omanlaisensa tapa tehdä osuutensa yhteisön hyväksi.
Täytyy itsekin taas aktivoitua näissä teemoissa, kunha saa oman elämänsä vähän paremmin järjestykseen.
Suuntana omavaraisuus-blogiyhteisö
Olin onnekas kun törmäsin suuntana omavaraisuus-blogiporukkaan heti maallemuuton alkumetreillä. Blogiyhteisöön kuuluu ihmisiä ympäri maata, kaikilla on omanlaisensa tavoitteet ja tavat ja haasteet ja koettelemukset. Kaikki toteuttavat omavaraisuutta omalla tavallaan ja opettelevat uutta. Toisten kokemuksista oppii ja saa uutta intoa. Blogit kannattaakin ottaa luettavaksi jos maallemuutto kiinnostaa!
Omana esittelynä sen verran, että omaan talouteen kuuluu tällä hetkellä yksi ihminen, yksi koira, kaksi kissaa ja parvi aitoja suomalaisia hämeenkannan maatiaiskanoja. Elämä pyörii maatiaiskanojen ympärillä monella tapaa, jos asia kiinnostaa laajemmin niin kannattaa vilkaista vaikkapa tämä tekemäni raportti maatiaiskanan ominaisuuksista.
Opiskelen agrologiksi Hämeen ammattikorkeakoulussa ja omiin kiinnostuksiini kuuluu esimerkiksi luomutuotanto, uudistava viljely, agroekologia, perinnebiotoopit, alkuperäisrodut, maatiaiskasvit ja ylipäätään kaikenlainen maatalouden ja ruuantuotannon kestävyyspohdinta.
Eniten omia kuulumisia tulee päivitettyä Instagram-tilille @caramellianpuutarha . Kanojen ja puutarhakuulumisten lisäksi arkeen kuuluu esimerkiksi virkkausta ja kehräystä. Mutta myös sopiva annos videopelejä, koska ei tässä mihinkään maakuoppaan ole muutettu vaan elämään mahtuu myös moderneja huvituksia.
Tässä kuussa mukaan ehtivät myös nämä bloggaajat, laittakaahan sometilit seurantaan:
Kasvuvyöhyke 1
Krutbacken Krutbacken Garden
Kasvuvyöhyke 2
Sarin puutarhat Sarin puutarhat
Oma tupa ja tontti Oma tupa, tontti ja lupa
Pilkkeitä Pilpalasta Pilkkeitä Pilpalasta
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2026-osa-1/
Rakkautta ja maanantimia Rakkautta ja maan antimia
Kasvuvyöhyke 5
Pieni kotitarvetila https://pienikotitarvetila.blogspot.com/2026/01/tammikuu.html