Talviruokinnan päätöslaskelma

Lintubongaus ensimmäisenä talvena on erityisen jännittävää. Caramellia osoittautui varsinaiseksi lintujen keitaaksi. Nyt talviruokinnan päätyttyä lopullinen lajilaskelma on seuraavanlainen:

Päivittäiset ruokailijat: sinitiainen, talitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen, pyrstötiainen, käpytikka, närhi

Ajoittaiset ruokailijat: punatulkku (halusivat syödä vain kuorellisia auringonkukansiemeniä, muu ei kelvannut), urpiainen

Harvinaisemmat havainnot: keltasirkku (pettyi ruokavalikoimaan ja häipyi muutaman käynnin jälkeen), mustarastas (oli Caramelliassa vielä joulukuussa ja palasi huhtikuun puolessa välissä), harmaapäätikka (kerran), puukiipijä (kaksi kertaa),

Muita kävijöitä piha-alueella ja välittömässä ympäristössä: pyy, viirupöllö, korppi

Huhtikuussa tähän mennessä bongattuja: palokärki, yli lentävät kurjet ja joutsenet, hiirihaukka (?), sepelkyyhky, punarinta, peippo

Erityisen ilahtunut olin pyrstötiaisista, en ollut nähnyt niitä aiemmin. Hömötiaisten ja töyhtötiaisten läsnäolo on myös hyvä merkki luonnon kannalta. Caramellian alueella on hyvä valikoima lahopuuta ja keloa, pystyssä ja maassa, joten toivottavasti nämä linnut löytävät täältä myös pesäpaikkoja.

Kesäkauden alkaessa on mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon tänne saapuu hyönteissyöjiä. Periaatteessahan luonnonmukaisesti hoidetun puutarhan pitäisi houkutella paljon erilaisia hyönteisiä, ja sen seurauksena myös niitä syöviä lintuja. Kenties tästä voisi laittaa veikkauksen käyntiin, kuinka monta lintulajia mahtuu hehtaarille?

0

About the author: Emma Ojanen

Luonnon hyvinvointivaikutuksista kiinnostunut psykologi