Virkatut villahousut

Villahousuja tarvitsee aina, mutta miten sellaiset saisi virkattua? Tässä ohjeistus tosi yksinkertaisiin villahousuihin!

virkatut villahousut

Housujen yläosa

Eli siis se osa, missä olisi housuissa etu- ja takataskut ennen kuin varsinaiset lahkeet alkavat. Tässähän on mahdollista googlailla inspiraatiota ”crochet shorts” ja katsoa mitä tulee. Perusidea on kuitenkin se, että tarvitaan neljä neliötä. Jos siis osaa virkata neliön, osaa virkata kaiken muunkin housuihin tarvittavan!

Käyttämäni neliö alkaa ihan samaan tapaan kuin mummonruutu, eli kolme pylvästä, kaksi ketjusilmukkaa, kolme pylvästä… Eli pitäisi neljä kolmen pylvään sarjaa ja joka välissä ne kaksi ketjusilmukkaa. Sitten voikin jatkaa ihan vaan lisäämättä silmukoita jokaiseen edellisen kierroksen pylvääseen. Ketjusilmukoiden kohdalla tehdään yksi silmukka kulman sisälle, sitten kaksi ketjusilmukkaa, ja toinen silmukka kulman sisälle, kunnes taas jatketaan virkkausta edellisen kierroksen päälle.

Langasta riippuen voi kokeilla myös tehdä niin, että virkkaa kulmaan kaksi silmukkaa, sitten kaksi ketjusilmukkaa, ja vielä kaksi silmukkaa sinne kulman sisälle. Silloin kulmaan ei tule niin isoa koloa.

Ja nythän voi vapautuneesti kokeilla, haluaako käyttää pylväitä vai kiinteitä silmukoita. Kiinteät silmukat tuntuivat housuihin hyvältä vaihtoehdolta, mutta mikään ei toki kiellä käyttämästä pylväitä, niistä vaan näkyy enemmän läpi…

Minkä kokoisia neliöistä pitää tehdä? Tässä ei auta muu kuin ottaa malliksi jotkut käytössä olevat housut ja katsoa, minkä kokoinen neliö sopii housujen mittoihin. Ajatuksenahan on, että housuihin tulee kaksi neliötä eteen ja kaksi taakse. Eli niihin joutuu lisäämään sivulle päin laitoja niin paljon että muodostuu kaulaliinan mallinen suorakaide, mikä sopivasti riittää vyötärön leveimmän kohdan ympäri. Tässä vaiheessa ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin sitä, että kaistaleesta tulee riittävän pitkä, ja että neliöt asettuvat jotakuinkin sopiviin kohtiin.

Haarakappale

Jotta kaulaliinan mallisesta suorakaiteesta saa housut, suorakaiteesta pitää ensin tehdä lieriö eli yhdistää päät toisiinsa. Sitten pitäisi etsiä keskikohta, eli se palanen mikä menee jalkojen väliin. Keskikohdan voi merkitä vaikka hakaneuloilla. Sitten vaan virkataan jotakuinkin keskikohdan paikkeille sopivan leveä kaistale, viisi senttiä voisi olla hyvä lähtökohta. Eli viiden sentin verran silmukoita keskikohtaan, ja sitten mittaillaan sitä omaa ruumiinrakennetta niin että selviää, kuinka pitkä siitä kaistaleesta pitää tehdä, että se ylettää sopivasti puolelta toiselle. Sopivaa mittaa on tärkeä testailla myös istuvassa asennossa niin että housuissa on riittävästi liikkumavaraa eri suuntiin.

Lahkeet

Lahkeethan tehdään ihan vaan jatkamalla virkkausta ympäri sitä etukappaleen ja haarakappaleen reunan muodostamaa aloituskohtaa. Kulmakohdissa voi joutua tekemään yhden silmukan yli hyppäyksen niin että neliskanttisuus häviää ja lahkeista tulee muodoltaan pyöreämmät. Etäisesti shortseja muistuttavaa viritelmää on syytä tässä vaiheessa testata muutaman virkkauskierroksen välein niin että housujen istuvuus on varmasti oikea.

Jos virkkaa vuoron perään vaikka kolme kierrosta kumpaankin lahkeeseen ja testaa housuja sen jälkeen, pysyy jotakuinkin kärryillä siinä, miten leveät lahkeet ovat, ja miten ne sopivat omaan jalkaan.

Jos lahkeet tuntuvat liian leveiltä, niitä voi kaventaa hyppäämällä yhden silmukan yli joka kierroksella jossain sopivassa kohtaa.

Polven kohtaa kannattaa kokeilla eri asennoissa, että mikä osa ihan tarkalleen on se, mikä vaikka polvistuessa osuu maahan. Se lienee se kohta, mikä housuista nopeiten alkaa kulua puhki, joten napakampi virkkaus voi olla paikallaan. Tai sitten virkkaa siihen saman tien päälle paikan, niin että polven kohta on kaksinkertainen.

Säärten kohdalla joutuu ehkä miettimään, onko villahousuja tarkoitus tunkea saappaiden sisälle? Jos pukee päällekäin villahousut ja pitkävartiset villasukat, niin mahtuuko niiden kanssa vielä jalkineisiin? Sääressä voi siis joutu vielä kaventamaan. Tai sitten ei, ihan miten itse tykkää.

Viimeistely

Lopuksi voi säätää vyötärön kohdilleen. Tämähän riippuu ihan ruumiinrakenteesta, eli toimii jokaisella eri tavalla. Vyötärön takaosaan (eli sivusaumasta sivusaumaan) voi joutua virkkaamaan lisää kierroksia. Eli edes takaisin sitä vyötärön takaosaa pari kierrosta. Sitten kun virkkaa muutaman kierroksen koko vyötärön alueen ympäri niin takaosan lisäosaa ei käytännössä juuri huomaa. Tarkoitushan on saada se selän taakse tuleva housujen osa sen verran korkeaksi että housut pysyvät istuessa päällä.

Housuihin tarvitaan jonkinlainen vyö, eli sille pitää virkata kolot. Tässäkin on tyyli vapaa, voi vaikka vaihtaa mummonruutuihin ja laittaa yhden kierroksen kolme pylvästä ja kolme ketjusilmukkaa koko vyötärön ympärille. Sitten vaan jatkaa kiinteillä silmukoilla pari kierrosta siihen päälle niin saa näppärät vyönlenkit tehdyksi.

Lautanauha olisi varmasti tyylikäs vaihtoehto vyöksi, mutta paremman puutteessa toimii vaikka letitetty naru, tai jokin muu viritys. Paalinaru on toki tyylikäs valinta tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Yhteenveto

Hanki noin kilon verran villalankaa M-kokoisiin housuihin. Minun housuni painavat valmiina n. 800 grammaa.

Hanki virkkuukoukku, minulla käytössä koko 3.5 . Langan paksuus vaihteli, mutta sama koukku käytössä koko ajan.

Virkkaa neljä neliötä. Tyyli vapaa.

Yhdistä neliöt pitkulaksi, mikä ylttää lantion ympäri.

Tee keskikohta, muutama sentti leveyttä ja pituutta niin että keskikohta riittää mukavasti puolelta toiselle.

Sitten virkataan lahkeita niin monta kierrosta kuin sopivalta tuntuu. Testaa housuja aina muutaman kierroksen jälkeen. Kavenna, jos siltä tuntuu.

Lisää housujen vyötärölle selän puolelle lisää korkeutta, ja tee sitten itsellesi vyölenkit housujen kiinnitystä varten.

Eli virkkaa ja testaa, monta kertaa. Pura, jos siltä tuntuu ja virkkaa uusiksi.

Se siitä. Ei se ole niin justiinsa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *