Pääsiäisen kunniaksi asiaa kanoista ja munista, omavaraisuuden ja kestävyyden näkökulmasta. #suuntanaomavaraisuus bloggaajien joukossa on paljon kanaharrastajia, tekstin lopussa linkit muihin blogeihin.
Tuumasimme että pääsiäinen olisi hyvä ajankohta kirjoittaa tarkemmin kanojen roolista elämässämme. Tämähän on se aika vuodesta kun munat, höyhenet ja kanahahmot näkyvät kodeissa ja haaveet omasta kanalasta pulpahtavat mieleen. Joten tässä nyt muutamia tarinoita siitä miksi kanat on hankittu ja onko kotikanala oikeasti omavaraisuuden, kestävyyden tai ilmaston kannalta järkevä valinta. Onko oma kanala kaiken vaivannäön arvoinen?
Miksi pitäisi olla kotieläimiä?
Kotieläinten tehtävää permakulttuurissa perustellaan ennen muuta lannoitteilla. Tämähän on vanhastaan tuttu juttu, Suomessakin kotieläinten tärkeä tehtävä reilu 100 vuotta sitten oli nimenomaan lannan tuottaminen pelloille. Liha, maito ja munat olivat vähän niinkuin sivuseikka verrattuna siihen että saadaan vilja kasvamaan tehokkaammin. Eli pieni määrä kotieläimiä tukee kotitarveviljelyä tarjoamalla kallisarvoista fosforia ja typpeä kasvien ravinnoksi.
Tässä toki miettii väkisinkin sitä, että jonkun arvion mukaan ihminen olisi itse itsessään omavarainen fosforin suhteen, ainakin mitä tulee vihannesten viljelyyn kotitarpeisiin. Siis että omista jätöksistä saisi kierrätettyä fosforia kasveille ja takaisin ravintoketjuun ihan ilman eläinten apua? Jos näin on, niin silloinhan periaatteessa kotieläimet ovat lannoituksen näkökulmasta tarpeettomia?
Toinen tyypillinen näkökulma on eläinvalkuaisen tuottaminen kestävästi/ympäristöystävällisesti/omavaraisesti. Tämä on Suomen olosuhteissa se suuri ”mutta”, täällä kun pitkä talvikausi tarkoittaa että kanat voivat ”etsiä oman ravintonsa” vain muutaman kuukauden vuodessa. Asiaan liittyvässä (ulkomaisessa) kirjallisuudessahan siis tyypillisesti hehkutetaan, että kanat ovat niin helppoja kun ne voivat laiduntaa puutarhassa ja syövät rikkaruohoja ja etanoita jne ja tarvitsevat vain yöksi jonkinlaisen alkeellisen suojan…
No joo, näin voi ehkä olla eteläisemmässä Euroopassa, jollain perusteilla, mutta Suomessa käytännössä mahdollista vain kesäkuu-marraskuu aikana. Kevätkuukausiahan ei voi käyttää vapaaseen laidunnukseen siipikarjan ulkonapitokiellon takia! Eli suuren osan vuodesta kana tarvitsee erikseen hankittua rehua, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Kana syö lihaa (ainakin vähän)
Monet varmasti ovat nähneet kaaviokuvia siitä, kuinka valtavasti (ruuaksi käytettäviä) kotieläimiä on suhteessa ihmisten lukumäärään ja luonnoneläinten lukumäärään. Piti ihan wikipediasta tarkistaa, että siis vuosittain kasvatetaan 50 miljardia kanaa (!!!) ja ilmeisesti kananlihan kulutus on kasvussa, kanan syömistä jopa ihan erikseen suositellaan. Joten jos kanoja on noin käsittämättömän paljon jo valmiiksi niin miksi ihmeessä niitä pitäisi olla missään enää enempää?
Kanahan on ilmasto/ympäristökestävyyden kannalta sikäli hankala otus että se tarvitsee myös eläinvalkuaista rehuunsa. Ja eläinvalkuaisen kestävässä tuotannossa on nykymenetelmillä omat ongelmansa. Onko järkeä syöttää kanoille kalaa tms aineksia mitkä voisimme syödä myös itse? Vai olisiko kestävyyden näkökulmasta järkevämpää syödä eläimiä, joita voi ruokkia sellaisella rehulla mikä ei ihmiselle itselleen sellaisenaan maistu? Tai olla kokonaan syömättä eläimiä, mikä sekin on monille ihan toimiva vaihtoehto…
Toisaalta, myös kananrehun kasviraaka-aineiden kanssa pitäisi olla tarkkana, etenkin kun kanojen rehussa on mukana usein soijaa ja maissia, joiden viljelyyn voi liittyä mittava myrkkyjen käyttö. Rehun alkuperämaa ja viljelytapa ei siis ole ihan yhdentekevä asia!
Suomessa kokonaan kotimaisista raaka-aineista tehdyn valmisrehun saatavuus on ollut pitkään ongelma, onneksi nyt on tarjolla mm. Siltajoen Siilosta Maukas-rehusekoitus. Valveutunut kanaharrastaja voisikin rehufirmoilta tiedustella missä maassa ja millä menetelmällä ainekset on viljelty ja toivoa myrkyttömämpiä aineksia rehuihin. Eli jos tyypillinen kotikana siis syö kalaa, soijaa ja maissia, niin onko oma kana ekoteko?
Kanojen ruokinnan omavaraisuus?
Tästä tutkimuksesta johtuen Caramellian kanat syövät luomurehua. En halua, että minun lintuni syövät ruokaa mikä on mahdollisesti vaarantanut muiden lintujen (ja pölyttäjien) terveyden. Rehuxin tehtaan kanssa olen ollut kirjeenvaihdossa raaka-aineiden alkuperän osalta ja saamieni tietojen pohjalta päätynyt käyttämään tehtaan tuotteita vaikkei kaikki Suomesta tulekaan.
Valmiin rehun sijasta voisi käyttää itse tehtyä sekoitusta. Lähituotantokaura & ohra olisi yksi vaihtoehto, jos vaan sellaista on tarjolla ilman glyfosaattia. Mutta jos viljaa alkaa erikseen antaa, niin silloin täytyy olla tarkkana että saa siihen sekaan oikeassa suhteessa valkuaista ja kivennäisiä & vitamiineja. Asiaan pitäisi perehtyä tarkemmin, joten toistaiseksi käytän valmista rehua kanojen pääruokana.
Lisäherkut ovat sitten oma lukunsa. Talvikaudella kanat saivat (luomu)kaurapuuroa ja ohranjyviä lisäruokana, myös kotimaisia hampunsiemeniä on erikseen saatavilla, niistä saa hyvän lisän herkkuihin. Jonkin verran on annettu myös muikkua ja välillä (koirille tarkoitettua) kuivattua poronlihaa. Toki myös päiväysvanhoja maitotuotteita (raejuusto, piimä, viili) on hyvä hamstrata kanoja varten jos niitä vaan on tarjolla. Monet käyttävät tehokkaasti hävikkiruokaa osana kanojen ruokintaa mutta kun lintuja on toistaiseksi ollut varsin pieni määrä niin sekään ei toimi, jos kaupasta saa ison kasan ruokaa ja sitä ei sitten saakaan kulutetuksi järkevässä ajassa.
Itujen ja versojen kasvatus olisi yksi tapa tehostaa talvikauden omavaraisuutta. Ohran ja kauran versoja muutaman erän kasvatinkin, mutta tätäkin olisi voinut tehdä paljon enemmän. Idut ja versot olisivat hyvää ruokaa ihmisillekin, joten niiden säännöllinen kasvatus pitkin talvea olisi kaikin puolin fiksua.
Omavaraisesti on pystytty tällä hetkellä tarjoamaan vain kolmea ruokalajia: maitohorsmaa, marjoja ja jauhomatoja. Maitohorsman kuivaus talvirehuksi onnistui melko hyvin, ainut ongelma tuli siitä että osa rehusta pilaantui kun menin typeryyksissäni lisäämään vielä loppukesästä nokkosen oksia joukkoon. Nokkonen ei sitten enää kuivunutkaan kunnolla ja levitti homeen myös osaan horsmista. Tänä kesänä täytyy aloittaa nokkosen kuivaus paljon aikaisemmin.
Horsmaa on vieläkin varastossa nyt kun ensimmäiset uudet vihreät jo versovat, eli olisi voinut syöttää sitä isompina annoksina pitkin talvea. Maitohorsman keräyshän on hyvällä kasvupaikalla nopeaa, eli tällaiselle kanamäärälle saa parissa tunnissa niputettua horsmat talveksi, jos esim laskee että antaa pari nippua viikossa vaikkapa marraskuusta alkaen. Sekin näköjään toimii, että horsman kuivuttua riipii ne lehdet erikseen, mahtuu pienempään tilaan sillä tavalla.
Vuohenputkea olisi myös runsain määrin tarjolla, mutta senkään kuivaus ei onnistunut kovin hyvin viime vuonna. Tuoreena vuohenputki ei ole kanoille oikein maittanut, mutta veikkaan että talvella ilahdutaan kaikenlaisesta vihreästä.
Mehujen teosta säästetty marjamassa on ollut kanojen parasta herkkua. Pakastin ja käytin talven aikana. Myönnettäköön, että kanat söivät enemmän marjoja talven aikana kuin minä itse! Jos olisi ollut hyvä pihlajavuosi, niitä olisi voinut kerätä kanoillekin. Kaikkia ruusunmarjoja en myöskään jaksanut käsitellä ihmiskäyttöön, joten niitä oli helppo nakata kanoille pitkin syksyä pikkuherkuiksi.
Ja kunhan akvaarion saa vihdoin käyntiin, tarkoitus on käyttää akvaariokasveja osana kanojen ruokintaa. Esimerkiksi joka altaan ”rikkakasvi” pikkulimaska on mitä todennäköisimmin mainiota salaattia kanoille ja käytännössä loputon luonnonvara. Tämähän toki edellyttää sitä, ettei altaassa käytetä nk. vedenparannusaineita jne kemikaaleja vaan allas hoidetaan luonnonmukaisin keinoin. Tässä tosin on oltava myös huolellinen ettei altaaseen pääse kehittymään sinilevää! Arvelen, että vesiviljely akvaariossa voisi toimia mm. sellaiselle suosikkikasville kuin pihatähtimö eli vesiheinä. Silloin sitäkin saisi kasvatettua ympäri vuoden. Täytyy kokeilla!
Meillähän jättipalsami tarjoaa ehtymättömän ravinnonlähteen. Erityisesti alkukesästä palsami maittoi hyvin, varsinkin jos sen silppusi muutaman sentin mittaiseksi salaatiksi. Myöhemmin kesällä kanat taisivat jo vähän kyllästyä palsamiin tai ehkä myös sen maku muuttui, mutta tilanne voi olla erilainen mikäli kanat eivät pääse vapaasti laiduntamaan ja valikoimaan parhaita herkkuja itse… Loppukesästä palsamit kukat olivat suurta herkkua. Joten jos jossain lähialueella kasvaa palsamia, niin vieraslajin kerääminen rehuksi on ihan hyvä vaihtoehto sekin! Palsami vaan ei valitettavasti kuivu kunnolla vaan lähinnä muussaantuu, joten talvirehuna se ei oikein toimi.
Se suurin haastehan on eläinvalkuaisen tarjoaminen, ja nimenomaan talvikaudella. Jauhomatoviljelmä on tällä hetkellä vielä varsin vaatimaton, toukkia on vain parissa muutaman litran laatikossa. Viljelmä oli jo suhteellisen hyvässä kasvussa mutta Hertta-pentu söi yhden erän melkein kokonaan. Asiassa on myös se hyvä puoli, että jauhomadoille saa ruokaa siitä jauhosta mikä jää yleensä kanojen rehuastian pohjalle. Eli hukkaan ei mene sekään vaan sen voi kierrättää toukkien ravinnoksi ja siitä sitten taas kanoille.
Kastelieroviljelmä olisi toinen vaihtoehto, sitä täytynee kokeilla jatkossa. Matokompostihan on monella tapaa hyödyllinen joka tapauksessa joten jos sen saa hyvin käyntiin niin tuskin haittaa jos muutaman madon viikossa tarjoaa kanoille.
Kuulemani mukaan jotkut ovat myös kasvattaneet lehtokotiloita, mutta omat kanat eivät ole niistä vielä erityisemmin kiinnostuneet. Ostettuna ruokana lähijärven muikku on ollut hyvä valinta, se maittaa myös kissoille ja koirille. Enkä kyllä ole havainnut että maku erityisemmin siirtyisi kananmuniin, joten sitä on turha säikkyä? Niin sanottua ”roskakalaa” voisi syöttää enemmänkin eläimille, arvelisin että leivinuunissa yön yli hauduttamalla saa ihan asiallista kalaruokaa niin kissoille, koirille kuin kanoillekin.
Talviruuan osalta asiassa auttoi myös se, että loppukesästä karsittiin muutamia koivun oksia, mistä sain sitten vielä kerättyä koivunlehtiä kuivaukseen. Toki ne olisi voinut käyttää myös saunassa vihtoina ensin, mutta taisivat kyllä kaikki mennä suoraan kanoille. Kerppuja eli lehdeksiä voisi kerätä muutenkin, esim. leppä on hyvää rehua jos sitä sattuu tontilla kasvamaan liiaksi. Kerpuissa on sekin hyvä puoli, että ne paljaaksi kalutut oksat voi käyttää myöhemmin maanparannukseen. Eli jos ja kun jossain vesakkoa raivaa niin siinä ei montaa sekuntia mene kun niputtaa paalinarulla kourallisen yhteen ja nakkaa ilmavaan paikkaan kuivumaan. Talvella myös kuusen oksat nakerrellaan putipuhtaiksi parissa päivässä.
Eli näillä keinoin saa jonkin verran vähennettyä ostorehun määrää ja sitä kautta pienennettyä hiilijalanjälkeä. Tai siis ainakin olettaisin niin, koska rehuksi saa käytettyä omalla tontilla kasvavaa ainesta millä ei muuten olisi syöjiä. Tämähän on se yksi iso asia kotieläimiin ja eläinperäiseen ruokaan liittyvässä keskustelussa, että kuluuko eläinten rehun tuotantoon sellaista maa-aluetta ja vettä mitä voisi käyttää suoraan ihmisille tarkoitetun ruuan kasvatukseen. Tästä seurannee se, että mitä enemmän kana syö sellaista ruokaa mitä ei itse omalle lautaselleen valikoisi, sen pienempi on laskennallinen haittavaikutus maailmaan.
Kanalan hiilijalanjälki
Hiilijalanjälkeä arvioidessa ruoka ja asumisen päästöt ovat usein ne asiat mitä ensimmäisenä pohditaan. Eli kanojen tapauksessa kanalarakennuksen vaikutukset., raaka-aineet ja energian kulutus. Caramellian kanathan asuvat siis vanhassa hirsiaitassa, ja vaikka tila oli ikään kuin eristetty entisen lemmikkihoitolan ajoilta, niin ensimmäisenä talvena kävi nopeasti ilmi ettei eristys ole ihan riittävä kanojen tarpeisiin. Aittahan on sellainen rakennus, missä on lattian alla metrin verran ilmaa, eli toki tila viilenee nopeasti jos lämmitys loppuu. Ja kun kyseessä on aitta, niin lämmitysmuoto on sähköpatteri (mikä on sähköyhtiön kautta tuulisähkössä kiinni).
Moni ratkaisee lämmityksen yhdistämällä kanalan muiden kotieläinten tiloihin tai käyttämällä kestopehkua. Mutta kun lintuja oli meillä vain neljä niin kestopehkuun tarvittavaa materiaalia ei oikein kerry. Ideahan tässä on se, että kanalan lattialle saadaan kompostikasa ”palamaan” jolloin kompostoitumisen tuottama lämpö lämmittää koko kanalan. Hitusen mietityttää mahdolliset ammoniakkihuurut mikäli palamisprosessi ei toimi oikein. Kanahan on erittäin herkkä ammoniakille, vaarallinen pitoisuus on 25 parts per million, ihmisen pitäisi periaatteessa haistaa jo 10 ppm ammoniakkitaso (Chicken Health Handbook) Hajua pitäisi nuuhkia n. 30 senttiä maantasolta eli kanojen nenän tasolta. Mutta kokeneemmat osannevat neuvoa kestopehkun käytöstä tarkemmin, monilla tämä ratkaisu on ollut ihan toimiva.
Vanhoissa navettarakennuksissa saattaa myös hyvällä tuurilla olla mahdollisuus puulämmitykseen, vanhemmista kanakirjoistahan löytyy ohjeet kuinka tällainen kiuaslämmitys voidaan kanalaan järjestää. Tämäkin on hyvä pitää mielessä vaikka moni kehuu kanojen kylmänsietoa: niin kauan kuin Suomessa on kanoja pidetty, niiden asuintiloja on myös lämmitetty, tavalla tai toisella. Jos ei muuten ollut lämpimiä tiloja niin silloinhan ne olivat sisällä tuvassa.
Joten mitä tulee omaan kanalaan niin nykyisillä tiedoillani ja taidoillani keskityn kanalan eristyksen parantamiseen ja jatkan toistaiseksi sähkön käyttöä pääenergialähteenä. Aggregaatti on sitten turvana pakkaskausien sähkökatkojen varalta, tosin aina on hyvä varautua siihenkin mahdollisuuteen että kanat joutuu evakuoimaan toiseen rakennukseen. Lämpötilanhan täytyy pysyä aina plussan puolella. Monet kanailijat käyttävät miniminä sitä ettei vesiastia jäädy mutta itse olen pitänyt kohtuullisena +5C kanalan kylmimmästä paikasta mitattuna.
Sähkölaitteita tuli kanalaa varten hankituksi siis kaksi putkilämmitintä, lämpölamppu ja kanalan valo (ja hautomakone!). Kanalan lämmittimienhän täytyy olla pölyn kestävä ja putkilämmitin täyttää tämän ehdon mainiosti: siinä ei kertakaikkiaan ole mitään rakoja tai koloja mihin pölyä voisi kertyä! Kaksi putkilämmitintä riitti kanalan lämmitykseen kun ulkolämpötila vajosi -20C tuntumaan ja yli.
Energiankulutuksen lisäksi on huomioitava luonnonvarojen käyttö, eli ylipäätään uuden tavaran tuottamisesta syntyvät päästöt. Paljon saatiin aikaan materiaaleja kierrättämällä, mutta esimerkiksi uutta aitaverkkoa oli pakko ostaa.
Eli jos näitä kaikkia asioita ynnäilee yhteen ja sitten toteaa, että tällä kaikella sai max kolme kananmunaa päivässä, niin sopiihan siinä miettiä mikä on luonnonvarojen kulutuksen ja ilmastopäästöjen kannalta hyötysuhde tehokanalan ja kotikanalan välillä.
Eläinten hyvinvointi
Asiassa on kuitenkin myös muita näkökulmia hiilipäästöjen lisäksi. Tuotannon jäljitettävyys on yksi tekijä. Että jos ja kun eläinperäisiä tuotteita käyttää niin on hyödyksi tietää koko ketju ja alkuperä. Ihmisten ruuan kohdalla alkuperämerkinnät ovat sentään jotensakin jo kohdillaan mutta lemmikkien ruuan osalta ei. Koirien ja kissojen ruuissa on usein ainesosia joiden alkuperämaasta tai tuotantotavasta ei ole kovinkaan tarkkaa tietoa. Lisäämällä koirien ruokaan omien kanojen munia saa edes jonkun osan ruuasta taustojen osalta hallintaan.
Toinen näkökulma on tietystikin eläinten kohtelu. Kanojen osaltahan on tiedossa, että kana pystyy tunnistamaan noin 100 lajitoveriaan ja muistamaan keskinäiset suhteet kaikkien välillä. Näin ollen on ennustettavissa että mikä tahansa kanaparvi, missä on enemmän kuin 100 lintua aiheuttaa kanoille jonkinlaista stressiä. Joten taitaa olla niin, että mikä tahansa tällä hetkellä käytössä oleva tapa tuottaa munia tai broileria on jo tämän asian perusteella ongelmallinen, puhumattakaan sitten kaikesta muusta mikä liittyy siihen että eläviä olentoja käsitellään 1000 linnun yksiköinä.
Mahdollisuus lajityypilliseen elämään on minusta perusehto eläinperäisten tuotteiden käytölle. Että jos ja kun haluamme muita eläimiä ravintona hyödyntää, niin se minimiehto tälle on tarjota asialliset mahdollisuudet elämään, oli se elämä sitten miten lyhyt tahansa. Kana elää luonnostaan pienissä parvissa, joissa on yksi pääkukko ja parven ”laitamilla” nuoria kukkoja. Kotikanalassa tällaiset lajityypilliset olosuhteet on mahdollista järjestää ja linnut saavat elää vakiintuneessa parvessa koko elämänsä. Ja maatiaiskanojen osaltahan elämä voi hyvinkin olla +10 vuotta, mikä sekin on hyvä pitää mielessä kanoja hankkiessa.
Vapaa ulkoilu on yksi hyvinvointia edistävä asia mutta kestävyyden näkökulmasta tässäkin on ongelmansa. Onko kanojen vapaa ulkoilu ympäristön kannalta kestävää, mikäli kana popsii suuhunsa rauhoitettuja eläimiä? Caramelliassa joutuu nimittäin pitämään silmällä sammakoiden ja sisiliskojen hyvinvointia. En viime kesänä kertaakaan omin silmin nähnyt, että kanat olisivat sammakon syöneet, mutta riski on olemassa. Ja tokihan omavaraisuudesta kiinnostuneet ottavat huomioon, että kotieläimet eivät saa aiheuttaa haittaa luonnon monimuotoisuudelle? Rauhoitettujen eläinten syöminen olisi yksi tällainen haitta.
Omat kanat muuttavat suhteesi ruokaan
Okei, ”omat kanat, omat munat” on varmaan monilla mielessä kanoja hankkiessa. Ja ruuan eettisyyttä ja kestävyyttä on jo pohdittu. Siltikin kannattaa varautua siihen, ettei kaupan muna & lihaosasto näytä enää koskaan samalta kuin ennen.
Mitä pidempään omia höyhenpyllyjä hoivailee, sitä suuremmalta ja arvokkaammalta ihmeeltä tuntuu että kaupoissa ylipäätään on ostettavissa munia ja lihaa. Ei se ole mikään itsestäänselvyys! Vanhempaa kirjallisuutta lukiessa hahmottuu varsin nopsaan millaista arvotavaraa kananmunat ovat olleet ennen kuin tehotuotanto lähti käyntiin toisen maailmansodan jälkeen. Että jos puhuttiin suurella kunnioituksella pullasta ja muista munien avulla leivottavista leivonnaisista niin siihen oli syynsä.
Sama koskee lihaa. Ylipäätään kananlihan (broilerin) syöminen on alkanut yleistyä vasta toisen maailmansodan jälkeen ja siihenkin liittyi Yhdysvalloissa melkoinen tekemällä tehty markkinointihärdelli että broilerista ylipäätään saatiin laajasti suosittu tuote (lähde). Munien ja broilerin suhteen tilanne ei siis tosiaankaan ole ollut se että niitä olisi aina ollut olemassa tai kaikkien saatavilla, kyse on varsin uudesta ilmiöstä.
Ja kun oppii mikä määrä hoitoa ja huolenpitoa tarvitaan kanojen (ja varsinkin tipujen!) kanssa niin tuntuu todella pahalta nähdä harmittelua siitä miten on epäreilua jos kananmuna maksaa yli 20 senttiä kappale. Tai broileri enemmän kuin 10e/kg. Etenkin tuo broilerin hinta on tyrmistyttävä. Jos ja kun tämänkeväiset kukkotiput teurastetaan syksyllä, niiden paino on oletettavasti jossain kilon paikkeilla. Että sekö niiden arvo on? Kymmenen euroa kokonaisesta ainutkertaisesta elämästä?
Omavaraisuus taloudellisesti?
Jos taas puhutaan rahasta, niin tässä kohtaa saa tikahtua nauruun. Kotikanalan aloittaminen on vienyt rahaa lähemmäs 1000 e, ehkä vähän ylöspäin pyöristäen Suurimmat hankinnat ovat olleet hautomakone ja lämmittimet ja myös tarhaan tarvittava verkko on suht kallista, se kun pitää olla silmäkooltaan max 20mm x 20 mm jotta kanat voisivat ulkoilla myös ulkonapitokiellon aikana.
Eli jos joku laskee että minkä hintaista on ”kanaverkko” niin sehän ei käy materiaalina muualla kuin sisätiloissa. Raudoitusverkon tai minkkiverkon nimellä myytävä järeämpi pienireikäisempi verkko on kalliimpaa. Että aika monta munaa saavat rouvaset munia jos aikovat ”päästä nollille” jos ajattelee pelkästään tarhan verkottamiseen kulunutta summaa.
Taloudellisesti tässä ei siis ole mitään järkeä, kanalan pito ei tuota säästöä vähääkään. Varsin asiallisesti tuotettuja munia saisi hankituksi vaikkapa Eggspressin kautta, eli jos tehomunista haluaa päästä eroon niin vaihtoehtoja on muitakin kuin omien kanojen hankinta. Sekin on jo paljon, jos malttaa valita kaupan hyllystä 0-koodin munat ja kysellä niiden perään myös ravintoloissa ja kahviloissa.
Kanarodun valinta
Ja jos kaiken tämän jälkeen haluaa edelleen hankkia kanoja, niin miten ihmeessä saa valituksi itselleen sopivat kotkottajat? Kertauksen vuoksi muutama sananen Caramellian kanoista. Muistelen kuulleeni maatiaiskanojen olemassaolosta joskus 90-luvun puolivälissä kun muutenkin tutustuin maatiaiseläimiin. Kanat ovat olleet suunnitelmissa siitä pitäen ja maatiaiskanan säilytysohjelmaan kuuluminen yhtenä tavoitteena. Minulle kanat ovat osa monimuotoisuuden ylläpitämistä. Luonnon monimuotoisuus on yksi tärkeä asia mutta ihan yhtä lailla myös viljelykasvien ja kotieläinten monimuotoisuudesta on pidettävä huolta.
Kanojen osalta en ole kovin tarkkaa tilastoa nähnyt, mutta veikkaisin että yli 90% kaikista maailman kanoista kuuluu muutamaan tehotuotantorotuun, siis joko munantuotannon tai lihantuotannon kannalta superjalostettuihin kanarotuihin ja niiden pohjalta risteytettyihin hybrideihin. Suomessa munintakanat ovat sellaisia kuin Lohmann White (LSL), Hy-Line W-36 (HLW), DeKalb White (DK) ja Hy-Line Variety Brown (HLB). Eli se “ruskea kana” mitä moni edelleen luulee “maatiaiskanaksi” on tuo Hy-Line Variety Brown. Toisin sanoen siis munien ja kananlihan osalta on tosiaankin ”kaikki munat muutamassa korissa”. Tätä voi hetken miettiä vaikkapa tautiepidemian näkökulmasta jos ja kun käy ilmi että käytössä olevista muutamasta rodusta puuttuu vastustuskyky jollekin pöpölle.
Huomattavasti pienempi osuus maailman kanoista on ns. koristerotuja, eli niitä kanarotuja mitkä ovat syntyneet 1800-luvun lopun kanavillityksen jälkeen. Osaa näistä roduista on jalostettu aikanaan (lähinnä ennen toista maailmansotaa) myös muninnan tai lihantuotannon näkökulmasta, mutta myös ulkonäön takia, eli näissä kanaroduissa tarkat värit ja kuviot ovat osa rotua. Ja toki silloin myös geenipohja on pieni, koska kovin tarkasti määriteltyjä värejä ei taida olla mahdollista saada aikaiseksi ilman tiukkaa jalostusta. Nämä ovat juurikin niitä kanarotuja mitä kanakirjoissa ja nettisivuilla yleensä esitellään. Oma lukunsa ovat sitten vielä taistelurodut, mitä siis edelleenkin jalostetaan ja käytetään kukkotappeluihin.
Maatiaiskanat ovat sitten se ainutlaatuinen, harvinainen kanaporukka, mikä säästyi kummastakin suuresta jalostusbuumista: ne katsottiin aikanaan niin vaatimattomiksi ja turhiksi, ettei niitä lähdetty jalostamaan tuotantokanoiksi eikä ulkonäön takia esiteltäviksi näyttelyeläimiksi. Esimerkiksi Kallela (1948) ei mainitse maatiaiskanaa ollenkaan vaikka vielä Relander (1931) kehui maatiaiskanaa ja niille oli olemassa myös kantakirjausmahdollisuus mikäli munivat yli 150 munaa vuodessa. Relander toivoo kirjassaan että kotimaista kanaa alettaisiin jalostaa ja että se voisi aikanaan kilpailla ulkomaisten rotujen kanssa.
Mutta sota kaikesta päätellen sotki nämä kuviot, ja sitten olikin jo munintatoiveet 300 munaa vuodessa, mihin silloinen Leghorn pystyi mutta maatiaiskana ei. On siis melkoinen ihme, että maatiaiskana ylipäätään selvisi nykypäivään! Ja on yhtä lailla melkoinen ihme, että vapaaehtoisten harrastuneisuuteen perustuvan säilytysohjelman avulla maatiaiskana on saatu nousemaan yli kriittisen 1000 linnun rajan.
Maatiaiskanathan säilytetään 10 erillisessä kannassa eli sukulinjassa. Eri paikoista löytyneet ja talteen otetut linnut on siis pidetty erillään niin että lintujen geenejä saadaan tarkemmin tutkittua. Harkitsin kolmea eri kantaa: horniolainen, jussila ja hämeenkanta. Hämeenkanta on kanalinjojen puoliväliä, eli ei suosituimmasta päästä mutta ei myöskään kaikkein harvinaisin. Vuoden 2017 säilytysohjelman raportissa hämeenkannalla oli 27 säilyttäjää ja säilytysohjelmaan kuuluvia kanoja on ollut 173, kukkoja 40 ja yhteismäärä siis vain 275 lintua. Vertailun vuoksi samana vuonna piikkiönkantaa on ollut yhteensä 950, tyrnävänkantaa 739 ja alhonkantaa 568 lintua. Maatiaiskanakantaa valitessa kannattaa ottaa tämäkin huomioon, olisi kokonaisuuden kannalta hyväksi, että kaikissa kannoissa olisi reilu määrä lintuja.
Maatiaiskanan valinnan puolesta puhuu ennen muuta ainutlaatuinen harvinaisuus. Aina silloin tällöin joku ulkomainen kanarotu (viimeisimpänä villityksenä Ayam Cemani) tulee tarjolle ja sitä ihastellaan harvinaisuuden vuoksi. Mutta jos harvinaista haluaa niin maatiaiskanaa harvinaisempaa ei olekaan! Arvelen, että maatiaiskanan kannalta yksi ongelma on nimessä, eli moni edelleenkin yhdistää termiin ”maatiainen” jotain sellaista kuin ”sekarotuinen, alkuperältään tuntematon, roduton, suvuton” vaikka asia on tosiasiassa ihan päinvastoin. Säilytysohjelman olennainen tarkoitus on nimenomaan se, että kanojen tausta ja polvelutuminen tiedetään lintujen siirtohistorian kautta.
Maatiaiskanan etuna on myös ulkonäöllinen kirjavuus. Ei tarvitse kerätä eri rotuja parveen saadakseen persoonallisia kanoja vaan yksilöt erottaa kyllä toisistaan ihan saman kannan sisälläkin. Rotuominaisuuksissa on otettava huomioon se että maatiaiskana osaa lentää. Siis ihan todella lentämällä lentää, ei ainoastaan tee pieniä siivillä autettuja hyppyjä. Eli ainoastaan katettu tarha on mahdollinen, ellei aio pitää kokonaan vapaana!
Mutta ylipäätään toivoisin, että oli kanavalinta sitten mikä tahansa, niin kanojen alkuperään ja hankintaan panostettaisiin. Että jos valitaan jokin rotukana, niin sitten hankitaan linnut tosiaan rotuun perehtyneeltä kasvattajalta tai maatiaiskanan kyseessä ollessa säilyttäjältä. Koska oli se kana mikä kana vaan, se ei koskaan ole ns. ”kuhanvaankana”.
Tuotantokanaloiden poistoon menevät kanat ovat yksi vaihtoehto, niiden kanssa on toki omat haasteensa terveyden suhteen mutta moni tehokana on elänyt vielä useamman vuoden kotikanalassa. Eli harkitaan mitä hankitaan, oli rotuvalinta sitten mikä vaan. On myös hyvä muistaa, että aikuisia, valmiiksi munivia kanoja on harvoin saatavilla (etenkään keväällä). Keväällä syntyneet tiput aloittavat muninnan vasta syksyllä. Joten toivottua rotua ei välttämättä ole ihan heti saatavilla, kasvattajiin/säilyttäjiin on hyvä olla yhteyksissä hyvissä ajoin. Ja jos poikasia haluaa, niin sehän on sitten n. kolmen kuukauden prosessi, eli kuukausi hautomista ja pari kuukautta sukupuolen varmistumisen odottelua.
Byrokratiasta huomioitavaa
Ja vielä kanailun aloituksesta… Viranomaisten määräykset koskevat kaikkia. Siipikarjan ulkonapitokieltoa on noudatettava, oli lintuinfluenssan leviämisen todennäköisyydestä mitä mieltä hyvänsä. On myös tärkeää muistaa rekisteröityminen siipikarjan pitopaikaksi, siis ennen kuin linnut ovat saapuneet uuteen kotiinsa. Lomakkeen täyttäminen voi tuntua oudolta harrastekanalan näkökulmasta, mutta se on pakko tehdä.
Samoin on muistettava päivittää pitopaikkailmoitustaan joka ikinen kerta jos ja kun kotiin tulee uusia lintulajeja. Syy tähän on selvä: jos huono tuuri käy ja jokin lintutauti lähtee leviämään, on täysin välttämätöntä että valvontaeläinlääkärillä on ajantasaiset tiedot siitä mitä lintuja missäkin osoitteessa asuu. Vaikka kana olisi omassa kodissaan lemmikki, elintarviketurvallisuutta koskevat määräykset koskevat sitä silti!
On myös hyvä muistaa, että a) kananmunia ei anneta minnekään oman kodin ulkopuolelle ilman salmonellatestausta ja b) kananmunia ei myydä missään ilman alkutuottajaksi rekisteröitymistä. Ei vaikka olisi vain pienet myyjäiset jossain tai ihan vaan naapurille. Toki todennäköisyydet sille, että mitään ikävää tapahtuisi ovat todella pienet. Mutta jos huono tuuri käy, seuraamukset voivat olla ikävät ja niillä voi olla vaikutusta myös muiden kuin omien kanojen elämään. Myös yleiset tautisuojaukseen liittyvät asiat on hyvä pitää mielessä. Ei mennä samoilla jalkineilla kanalaan ja sitten johonkin toiseen paikkaan missä on kanoja tai muuta siipikarjaa. Ruokitaan luonnonlinnut mahdollisimman kaukana kanalasta. Ei oteta uusia lintuja parveen ilman huolellista terveystarkastusta. Viime vuonna ilmestyi hyvä opas, missä paljon tärkeää asiaa kotikanalan pitäjälle.
Onko se sen arvoista?
Kanojen pito on siis vaivalloista, kallista ja byrokraattista. Mutta tosiaankin sen kaiken arvoista! Tärkeintähän tässä on upeisiin persooniin tutustuminen. Joskus ihmiset hieman harmistuvat kun kuulevat että Caramelliassa on ”vain kanoja”. Mutta sepä siinä, meillä on Galileo, Bohemia, Rapsodia, Melodia, R1, R2, B1, B2, BX, M1, M2, M3, M4 ja M5 jotka sattumoisin ovat hämeenkannan maatiaiskanan edustajia. Kana muuttuu raaka-aineesta yksilölliseksi persoonaksi. Siinä on ehkä kotikanalan tärkein vaikutus maailmantilanteelle.
Entä mitä sanovat asiasta muut bloggaajat?
Tässä puoli tusinaa muuta tarinaa kanalaprojektien eri vaiheista. Useammasta maatiaiskanakannastakin on edustusta!
- Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/04/kanat-omavaraisuutta-parhaimmillaan-vai.html
- Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/04/18/oma-kanala-oma-kanala/
- Riippumattomammaksi (tyrnävänkannan maatiaiset) https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/04/maatiaiset-kotitarvekanalassa.html
- Sorakukka https://sorakukka.com/?p=242
- Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/04/kanojen-pito-omavaraisuuden-nakokulmasta.html
- Rakkautta ja maan antimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/04/kotikanala-uhka-vai-mahdollisuus.html
- Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/04/hamalainen-maatiaiskana.html
Permakulttuuri ja kanat aiheesta olen kuullut Ruotsissa vaikuttavan Richard Perkinsin luennon. Tapahtumasta on aikaa ja itse kanattomana en niin siihen paneutunut. Mutta hänen kirjastaan tai YouTube kanavastaan saa lisää tietoa. Hän oli muistaakseni listannut kanojen hyödyksi mm. niiden syömät hyönteiset ja maan mylläämisen. Hän taisi laiduntaa kanoja ja muita eläimiä vuoron perään samoilla laitumilla ja koki sen todella näppäräksi.
Perkinsin juttuihin en olekaan perehtynyt. Ja kyllähän näissä eroja on, muutamassa metsäpuutarhatyyliä esittelevässä kirjassa suorastaan varoitetaan, että ei missään tapauksessa kanoja kun ne raapivat kaiken pilalle 😀 Nämä kirjoittajat suosittelevat mieluummin ankkoja, mitkä syövät kyllä kaikenlaista maastosta mutta eivät kuopsuta. Tuo olisi tosiaan huippujuttu kun saisi vuorolaidunnuksen käyttöön <3 Maatiaiskanojen kanssa meni tässä suhteessa visio uusiksi kun tajusin että eihän nuo tosiaan pysy missään missä ei ole kattoa. Ja toisaalta siirrettävien kanahäkkien käyttö on hankalaa kun puutarhasta ei meinaa löytyä vaakasuoraa pintaa mistään. Onneksi on toukokuun loppuun asti aikaa miettiä että mitä noiden laajemman ulkoilun kanssa tekee 😀
Syy siihen miksei ihmisten jätöksiä käytetä lannoitteena on se että meidän jätökset sisältävät lääkejäämiä eikä ole tarpeeksi tutkittu miten jäämät vaikuttaa luontoon ja miten ne siirtyy maasta kasvihin.
Olipahan juttua. Nauroin puolivälissä ettei tämä juttu lopu ollenkaan 😀 Ja minä kun pelkäsin että omastani tulee hirmu pitkä. Vaan eipä turhaa ollut tässäkään. Tärkeää ja kaunistelematonta tietoa siitä mitä potpottajien ottaminen ja hoitaminen muine kommervenkkeineen on.
Totta tuo lääkejäämäjuttu, tuosta “entiseen hyvään aikaan” tarvinnut niin huolehtia 😀 Enkä kyllä muutenkaan tiedä miten tuo väite on laskettu, tullut vaan muutamassa kirjassa vastaan.
Jep jep, tulipahan avauduttua 😀 mutta onpahan nyt nämäkin ajatukset jossain tallessa. Ja jos ihan tarkkoja ollaan niin vieläkin on juolahtanut mieleen yksityiskohtia mitä olisi voinut lisätä… Mutta kyllähän nuo höyhenpallot ovat tosiaan kaiken vaivannäön arvoisia <3
Paluuviite: Kanat omavaraistaloudessa – Sorakukka
Kommentointi ei ole käytössä.