Astetta isompi altakastelujärjestelmä

Kesä 2018 näytti ettei vesi ole tuhansien järvien maassa mikään itsestäänselvyys. Kasteluveden kantaminen teki hyvää lihaskunnon kannalta, mutta kasvit olisivat varmasti arvostaneet runsaampaakin juottamista. Siitähän se sitten lähti, yhdistelmä kohopenkkiä, puutarhakompostia ja altakasteluruukkua.

Inspiraationa tälle kauneudellaan hurmaavalle viritelmälle toimi permakulttuuriharrastajien ”keyhole garden”, minkä perusidea on järjestää viljelyalue niin että sen keskellä on ravinnevarasto. Toinen avaimiin liittyvä permakulttuuri-idea on ”keyline design” missä ajatuksena on ohjata veden kulkua parhaalla mahdollisella tavalla niin että vesi leviää tasaisesti kasveille mahdollisimman vähällä vaivalla. Tuumailin, että näitä ajatuksia soveltamalla voisin ratkaista kaksi pulmakohtaa: navetan nurkalta valuvan sadeveden ja vaahteranlehtien hyötykäytön.

Joten lapio käteen ja ojankaivuuhommiin! Kokeilun paikaksi valikoitui navetan päädyssä oleva alue saunapolun vieressä. Kesän aikana pidin silmällä paikan kasvillisuutta: kurjenpolvia, koiranputkea, maitohorsmaa, nokkosta, muutamia jättipalsameita, eli suurelta osin hyödyllisiä kasveja mutta toisaalta ei mitään sellaista mitä ei kasvaisi myös muualla. Paikkaan paistaa aurinko suuren osan päivästä ja rinne viettää länteen päin. Alempana rinteessä on metsäpalsta ja keväällä 2018 rinteeseen ei syntynyt sulamisvesistä noroja tai puroja vaan vesi imeytyi rinteeseen hyvin nopeasti.

Perusajatuksena on johtaa sadevedet navetan nurkalta suoraan viljelmän käyttöön. Navetan katolta puuttuu vesikouruja, joten osa vedestä menee nyt käytännössä hukkaan, koska seinän viereen imeytymisellä ei ole erityistä hyötyä. Sopivasti sijoitettu sadevesitynnyri taltioi suuren osan katon nurkan vedestä, joten vesi olisi tynnyrin kautta johdettavissa eteenpäin. Kaivoin lapion levyisen ja syvyisen avo-ojan navetan nurkalta tulevan istutusalueen keskelle.Ojassa on nyt sekin hyöty, että jos varsinaisen etupihan puolelta lähtee sulamisvesiä valumaan pohjoiseen päin, ne valuvat (toivottavasti) nyt tehtyyn ojaan eivätkä jatka matkaansa kohti lampea.  Ojan päähän kaivoin n. neliömetrin laajuisen ja puolisen metriä syvän kuopan. Kaivaessa kävi ilmi, että maaperä on enimmäkseen etupihaan levitettyä kivituhkaa, mikä sopii kohopenkin pohjaksi mainiosti. Kivituhkaan on hankala myyrien kaivaa käytäviä!

Kaivaessa oli kuitenkin syytä olla varovainen. Horteinen sammakko oli piiloutunut kasvien sekaan, onneksi sain siirrettyä sen turvallisempaan paikkaan! Taas kerran mietin, mitä olisi tapahtunut jos käytössä olisi ollut jokin moottorilla toimiva nopeampi ja rajumpi työväline. Lapiointi on hidasta, mutta juuri hitauden ansiosta ehtii tarvittaessa pelastaa tällaiset piileskelijät.

Kuoppa peitettiin vanhoilla matoilla niin että maton laidat tulivat puolisen metriä tasaiselle maalle kuopan reunoille. Matot olivat ns. tiensä päässä mutta kestänevät joitakin vuosia kastelutehtävissä. Huomasin pohtivani sisältävätkö matot muovikuituja mutta totesin, että ne sisältävät joka tapauksessa vähemmän muovia kuin puutarhalammikoiden vuoraukseen yleensä käytettävät materiaalit. Ajatuksena on, että navetan katolta tuleva vesi kerääntyy penkin keskellä olevaan kuoppaan ja imeytyy hitaasti sen seiniin. Mattojen pitäisi johtaa vettä edelleen kasvualustaan. Periaatteessa veden ei tarvitse säilyä kuopassa loputtomiin vaan ajatuksena on lähinnä hidastaa veden imeytymistä maaperään. Oletuksena on, että rankkasateen jälkeen kuoppaan kerääntyy paljon vettä ja maaperä sitten imee useiden päivien ajan nestettä itseensä niin että erillisen kastelun tarve vähenee.

Felix tarkistaa ojan linjaa ja väliaikaista kulkusiltaa. Jos tämä viritelmä toimii, ojan yli voi laittaa sievän sillan vaikkapa kaariporttireunuksilla. Kohopenkin länsipuolelta pääsee edelleen läpi kottikärryillä ilman ojan yli ajelua.

Ensimmäisesät kokeilustani opin, että kohopenkkiin on todella kasattava reippaasti materiaalia, metrin korkuinen keko ei ole liioittelua! Päätin hyödyntää pihalta löytyneen aitaverkon penkin reunusmateriaalina. Verkko oli osittain rikki ja monelle mutkalle taipunut, mutta toiminee tehtävässään, eli käytännössä kompostikehikkona.

Puutavarana hyödynnettiin vanhan kasvihuoneen lautoja. Päällisin puolin laudat olivat kurjassa kunnossa mutta sisältä täyttä tavaraa, ja vieläpä varsin hitaasti sahattavaa materiaalia. Verkkoseinien kiinnittäminen oli melkoista kikkailua, metallijaloilla olisi varmasti saanut homman hoidetuksi nopeammin ja yksinkertaisemmin. Lopputulos on varsin taiteellinen, mutta pysyy kasassa, ainakin jos kukaan ei aivasta sen vieressä. Jos tämä viritelmä ylipäätään toimii, rakennelman estetiikkaa voi kohentaa myöhemmin.

Vuoden mittaan kerätyt pahvit pääsivät vihdoin toteuttamaan kohtaloaan. Laitoin pahvia kehikon pohjalle hidastamaan luonnonkasvien kasvua penkkiin. Osa pahveista laitettiin kehikon seiniä vasten siinä toivossa, että ne antaisivat lisätukea kompostille, ja myös estäisivät ravinteiden karkaamista viljelmän ulkopuolelle.

Kehikon täyttämiseen on käytetty enimmäkseen puiden lehtiä, mutta myös muutamia heinäpaakkuja, horsmanvarsia, lammesta kerättyä kasvillisuutta ja mutaa sekä kesän taimikasvatuksesta ylijäänyttä multaa. Alimmaiseksi kerrokseksi tuli kanalan vanhat purut, mitkä olivat sinänsä melko puhtaita ja voivat imeä itseensä edelleen ravinteita. Käytännössä kyse on siis puutarhakompostista, mikä toivottavasti kevääseen mennessä muhia sopivaan käyttökuntoon kesäkurpitsoita varten. Vaahteranlehtien maatuminen vaatii melkoisesti tehoainetta mutta onneksi kanat auttavat asiassa. Jos kompostikasa ei ole vielä sellaisenaan riittävän maatunut kevään koittaessa, päällimmäiseksi kerrokseksi voi laittaa valmista multaa tai hiekkaa.

Osa kuopasta nostetusta maa-aineksesta hyödynnettiin kanatarhassa. Galileo tarkastaa tässä löytyykö kasasta matoja.

Jos tämä viritelmä toimii, siihen voi jatkossa lisätä vuosittain uutta materiaalia. Jos rakennelma on aivan pielessä, sen voi purkaa ja täyttää kuopan uudelleen.Tontilla on pari muutakin paikkaa mihin voisi laittaa vastaavanlaisen rakennelman. Kokeillaan ja katsotaan!

0

About the author: Emma Ojanen

Luonnon hyvinvointivaikutuksista kiinnostunut psykologi