Ohhoh, valtakunnallisessa mediassa asiaa nurmikoiden vähentämisestä! Tätä olen odotellut noin viitisentoista vuotta. Suomessa on ollut luja usko ja luottamus leikkonurmikoiden päärooliin pihoissa ja puutarhoissa. Onkin hyvä että YLE otti esittääkseen Haluamme luonnon-takaisin dokumenttisarjan Tanskasta. Leikkonurmikoita käsitellään erityisesti ensimmäisessä jaksossa.
Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa jonkinlainen selitys sille, miksi leikkonurmikot ovat minulle niin iso asia. Onhan se omalla tavallaan syrjivää sekin, jos haluaa mieluummin kukkasia kuin heinäkasveja. Heinäkaseveillakin voi nimittäin olla oma roolinsa hiilensidonnassa ja maaperän hoidossa. Silloin tosin heinä yleensä kasvaa pelloilla ja laitumilla, ja se pidetään enimmäkseen pidempänä kuin leikkonurmikon 4 senttiä.
Leikkonurmikoiden ongelmat
Asian ydin on siis minusta se, että leikkonurmikko nykyisessä mittakaavassaan kuluttaa hirmuisen määrän luonnonvaroja ja vie tilaa luonnon monimuotoisuudelle hyödyllisempien kasvien kasvatukselta. Monissa leikkonurmikoiden hoito-ohjeissa neuvomalla neuvomaan hävittämään sellaisia kasveja, mistä olisi luonnolle hyötyä, kuten vaikkapa valkoapila tai voikukka.
Leikkonurmikon hoitoon tavanomaisella tavalla kuluu melkoinen määrä aikaa. Usein nurmikot leikataan n. 10 päivän välein säästä ja kasvillisuuden kasvuvaiheesta riippumatta. Varsinkin julkisilla alueilla tämä aiheuttaa usein keltaisia karrelle paahtuneita maisemia. Nurmikon leikkuuseen tarvittavista laitteista aiheutuu meluhaittaa ja ne kuluttavat usein moottorin kokoon nähden melkoisen määrän polttoainetta. Ja toki se polttoaine on myös fossiilista energiaa, eli aiheutetaan hiilidioksidipäästöjä sellaisen asian takia mikä ei monestikaan olisi tarpeellista.
Aivan omanlaisensa ikävyys seuraa sitten siitä, että leikkurien alle jää siilejä, sammakoita ja muita eläimiä. Robottileikkureista on aiheutunut paljon ikäviä onnettomuuksia siilien kanssa. Enkä nyt ihan heti keksi miten vaikkapa siimaleikkurilla voisi väistää heinän seassa piileskelevää sammakkoa kun jo viikatteen tai sirpinkin kanssa meinaa välillä käydä vahinkoja.
Suomea eteläisemmissä maissa yksi nurmikoiden ongelmista on niiden tarvitsema runsas kastelu. Suomessa vesipula ei ehkä ole ongelmalistan kärjessä mutta kuivina kesinä sitäkin olisi hyvä miettiä. Hieman pidempi nurmikko muuten säilyy paremmin vihreänä, joten mitä kuivempi keli, sitä pidemmäksi ruoho olisi hyvä jättää.
Nurmikon hoitoon kaupataan kymmeniä erilaisia tuotteita. On joskus hyvä vilkaista puutarhalehtiä ja laskea kuinka moni lehdessä oleva mainos liittyy tavalla tai toisella nurmikkoon. Ja kuinka paljon rahaa menee niiden hoitovälineiden hankintaan mitä leikkonurmikon oikeaoppiseksi koettu hoito edellyttää. Välillä tuntuu, että leikkonurmikon perustamiseen yllyttäminen on tarvikebisneksen keino aikaansaada loputon shoppailukierre. Ensin yllytetään ihminen perustamaan hankalasti ja työläästi hoidettava nurmikko, ja sitten myydään kymmenittäin tuotteita paikkaamaan niitä ”ongelmia” mitä ei olisi olemassa ilman leikkonurmikkoa. Hyvä bisnes!
Leikkonurmikot ja punkkivaara
Monet ihmiset tuntuvat kaipaavan tasaista maisemaa missä on matala, melkein litteä kasvillisuus. Vaikuttaa siltä, että monet kokevat etteivät kasvit saisi olla niin pitkiä, että kengät kastuisivat pihalla kulkiessa. Ilmeisesti monet myös kokevat, että viittä senttiä pidemmässä kasvillisuudessa saattaa olla vaarallisia ötököitä, tuhoeläimiä tai peräti käärmeitä.
Osittain huoli on aiheellista, puutiainenhan on Suomen vaarallisin eliö. Puutiaisten torjunnassa olisikin hyvä pitää niiden isäntäeläinten kannat kurissa. Esimerkiksi myyrät ja valkohäntäpeurat levittävät punkkeja eteenpäin. Kasvillisuuden korkeus ja puutiaisten yleisyys eivät välttämättä ole kuitenkaan syy-seuraussuhteessa keskenään. Puutiaisten esiintyvyydessä on huomattavaa paikallista vaihtelua. Jossain niitä on, vaikka kasvillisuus olisi enimmäkseen ihan lyhyttä. Esimerkiksi useimmissa Jyväskylän kaupunkilähiöissä on ollut minun kokemukseni enemmän puutiaisia kuin nykyisessä asuinpaikassa. Siis siitä huolimatta, että täällä tulee vietettyä enemmän aikaa pihalla.
Puutiaisiin on kuitenkin hyvä suhtautua kunnioituksella ja noudattaa rokotesuosituksia, mikäli niitä on ja tarkkailla mahdollisia puremakohtia. Punkkeihin liittyen tulee myös uutta tietoa, joten kannattaa tarkistaa aika ajoin ovatko omat tiedot ajan tasalla. Tässä jutussa on paljon mielenkiintoista punkeista, kuten se, että ne tosiaan voivat tarttua jalkoihin hyvinkin matalasta ruohosta.
Mutta jos Suomessa on yksi mahdollisesti vaarallinen ötökkä, tarvitseeko sen takia aiheuttaa haittaa tuhansille muille?
Nurmikot sosiaalisen arvon mittarina?
Leikkonurmikoihin liittyy hämmentävällä tavalla ihmisen yhteiskuntakelpoisuuden ja ”hyvän ihmisyyden” mittaaminen. Tämä ilmiö pomppaa toistuvasti esille kun ihmiset puhuvat pihastaan. Joskus kuulee hyvinkin voimakasta pelkoa siitä, että jotain pahaa tapahtuu heti jos nurmikon jättää leikkaamatta. Ilmiön saa esille vaihtamalla sanan ”nurmikko” tilalle jonkin muun pihanhoitoon liittyvän askareen. Oletteko koskaan kuulleet kenenkään sanovan seuraavia lauseita?
”Täytyy äkkiä lannoittaa marjapensaat ennen kuin vieraat tulevat!”
” Anoppi tuli yhtäkkiä käymään ja meillä oli komposti kääntämättä!”
”Mitähän naapurikin ajattelee kun ei ole edes pesty puutarhatonttuja!”
Hullunkurista, eikö totta? Mutta jos lauseisiin vaihtaa tilalle nurmikonleikkuun, ne tuntuvatkin yhtäkkiä ihan tutuilta. Ikään kuin nimenomaan nurmikon leikkaaminen olisi se asia, mikä nyt ainakin pitää olla aina tehtynä tai muuten on laiska ja saamaton ihminen, jolla on elämänhallinta hukassa. Miten ihmeessä nurmikosta on tullut mittari ihmisen yhteiskuntakelpoisuudelle?
Olen nähnyt jopa koiralehdessä maininnan, että koirankasvattajien olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen että ”piha on siisti ja nurmikko leikattu” silloin kun kennelissä käy vieraita. Miten ihmeessä pihalla kasvavan heinän pituus liittyy pätevyyteen koirien kasvattamisessa?
Tämähän olisi kaikessa koomisuudessaan hauskaa, ellei tietäisi, että ihmiset ihan oikeasti joutuvat hankaluuksiin nurmikon korkeuteen liittyvissä mielipidekiistoissa. Kuitenkaan kenenkään ei pitäisi koskaan joutua selittelemään sitä, miksi nurmikkoa ei leikata. Luonnon hyväksi tehtyjä asioita ei pitäisi joutua puolustelemaan.
Miksi meillä ei leikata nurmikkoa
Täällähän ei ylipäätään ole varsinaista leikkonurmikkoa missään, mutta tosiasia on, että monilla omakotitonteilla on aivan sama tilanne: pihan kasvillisuus ei itse asiassa ole edes ruohoa, vaan ihan muita kasveja, mutta sitä joka tapauksessa tottumuksesta leikataan kuten golfkenttää. Meillä hehtaarin kokoisella alueella on ehkä muutama kymmenen neliötä sellaista aluetta minkä voisi jotenkin tulkita nurmikoksi. Muuten kasvillisuus on ihan muuta kuin heinäkasveja.
Kertauksena on myös todettava, että minun mielestäni pihan- ja puutarhanhoidon ydin on aina luonnon monimuotoisuuden varjelu. Maanomistajalla on velvollisuus huolehtia omalla tontillaan elävistä eliöistä. Jos tulee ostaneeksi palan maata, edes rivitalopihan verran, on tärkeä huomata olevansa vastuussa niistä elämänmuodoista mitä sillä maanpalasella kasvaa ja elää. Ja se on aika iso vastuu, ottaen huomioon kuinka paljon elämää on teelusikallisessa multaa. Tämä vastuu asettaa suuntaviivat sille, mitä pihalla voi ylipäätään tehdä.
Nykyisessä maailmantilanteessa olisikin tärkeää tarkastella kaikkia pihoja nimenomaan ekologisen kestävyyden näkökulmasta, hiilinieluina ja suojapaikkoina luonnonlajeille. Kaikki ihmisen esteettiset tarpeet tai maiseman muokkaus ulkonäön takia voidaan ottaa mietintään sitten kun on huolehdittu ensin luonnon tarpeista.
Meillä nurmikkoa ei leikata koska:
- Maaperä pysyy kosteampana kun kasvillisuus on pidempää. Tämä vähentää kuivina kausina kastelutarvetta. Kasvillisuutta niitetään ja nyhdetään irti mutta ei koskaan koko pihaa kerrallaan vaan paikoitellen ja kaistaleina niin että pidempää kasvustoa on aina tarjolla.
- Tontilla elää runsaasti sammakoita ja rupikonnia joiden elämää ei voi häiritä. Tontin laidalla on nähty myös vaskitsa, joten senkin olemassaolo on otettava huomioon.
- Pölyttäjät tarvitsevat ravintokasveja. Tässä on hyvä huomioida myös toukkien tarpeet. Perhosille tarjotut kukkaset eivät pidemmän päälle auta, jos niiden toukille ei ole sopivia ravintokasveja tarjolla.
- Linnut tarvitsevat pesimärauhan. Linnunpesiä on ollut mm. marjapensaissa, joten siimaleikkurilla huitominen olisi vaarallista.
- Luonnonkasvit tarvitsevat elintilaa. Täällähän on monipuolinen lajisto ja alueen lehtomaisuuden takia tontilta on havaittu paljon suhteellisen harvinaisia lajeja. Kasvillisuuden säännöllisen leikkauksen sijaan tonttia kannattaakin hoitaa muilla keinoilla, mielellään niin, että ruohokasveja vähennetään ja niiden tilalle lisätään muita kasvityyppejä.
Nyt tosin on myönnettävä, että viime vuonna hankin meille vanhan moottorittoman työnnettävän ruohonleikkurin! Tuumasin, että sillä voi olla hyvä tehdä vuohenputkista ja nokkosista lehtisilppua katteeksi kasvimaalle. Lupaan kokeilla sitä myös polkujen raivaukseen!
Miten vieroittautua leikkonurmikosta?
Nurmikonhoidon rutiinien muuttaminen voi tuntua suorastaan kammottavalta. Moni saattaa miettiä naapureiden reaktiota tai suoranaisia määräyksiä, missä velvoitetaan pihan ”siisteyteen” tms asioihin. Juuri tästä syystä on hyvä, että nurmikoista on nyt asiaa tarjolla. Leikkonurmikkokulttuuri muuttuu vähitellen, piha kerrallaan!
Paras tilanne on niillä, joilla ei ole vielä olemassa leikkonurmikkoa. Pihan perustajat tekisivätkin itselleen suuren palveluksen, mikäli kylväisivät pihalle valkoapilaa sen sijaan että koko piha kylvettäisiin ensin heinälle. Heinäkasveja ilmestyy pihalle takuuvarmasti itsestäänkin. Itsestään matalana pysyvä ja typpeä sitova valkoapila olisi kaikin puolin kannattavin peruskasvi pihoille, pientareille ja ylipäätään kaikille viheralueille.
Jos pihalla kuitenkin on jo nurmikko, tilanne ei suinkaan ole toivoton. Nurmikosta voi vieroittautua vaiheittain. Tässä muutamia kokeiltavia vinkkejä:
- Tarkastele pihan pintamuotoja. Pääseekö joka kohtaan nurmikkoa niin että leikkurin kaikki pyörät pysyvät turvallisesti maanpinnassa? Pääseekö ruohonleikkuri kääntymään sujuvasti ympäri joka kohdassa? Jos ei, niin nämä paikat ovat niitä, missä voi ensimmäisenä lopettaa nurmenleikkuun. Leikkonurmea pitäisi olla vain yhdenmukaisilla, tasaisilla alueilla mitkä on helppoa ja turvallista kiertää leikkurilla. Muissa paikoissa kannattaa harkita muita kasvillisuusvaihtoehtoja.
- Kokeile ensin jättää pihan reuna-alueet leikkaamatta. Mitäs jos aloittaisit leikkuun tavalliseen tapaan, mutta jätätkin laitimmaiset kolme ”kaistaa” ajamatta? Katso mitä siellä tapahtuu parin viikon tai kokonaisen kuukauden ajan. Mitä kasveja ruohon sekaan ilmestyy?
- Jatka muuten tavalliseen tapaan mutta jätä kukkivat kasvit leikkaamatta. Jos olet onnekas, olet saanut nurmen sekaan niittyhumalaa, suikeroalpia, valkoapilaa tai ketohanhikkia. Nämä kasvit pysyvät matalina ihan itsestään, niitä ei tarvitse erikseen leikata. Joten jos ruohonleikkurin edessä näkyy jotain muuta väriä kuin vihreää, kierrä se kohta ja palaa leikkaamaan se vasta kun kukinta on ohi.
- Pidennä leikkuuvälejä. Kokeile mitä tapahtuu, jos jätätkin pari leikkuukertaa välistä. Huomaako sitä edes kukaan? Tuleeko joku valittamaan asiasta? Monet yliarvioivat lyhyen nurmikon tarpeen. Suomessa on jostain syystä totuttu ajattelemaan että jokaisen pihan neliömetrin pitäisi olla kaikkina kesän päivinä valmiita jalkapallokentäksi tai auringonottoon pyyhkeen päällä tai kroketin peluuseen tai johonkin muuhun askareeseen missä tasaisesta matalasta pinnasta voisi olla oikeaa hyötyä. Tosiasiassa voi mennä kokonainen kesä ilman että kukaan käyttää pihaa tällaisiin tarkoituksiin. Ja jos joku yhtäkkiä innostuisikin pelaamaan krokettia, nurmen voi leikata jos tosiaan tulee tarvetta.
- Nosta leikkuukorkeutta. Tämä ilmeisesti riippuu ruohonleikkurin mallista mutta terien noston pitäisi olla mahdollista. Onko pakko leikata ihan sillä rajuimmalla säädöllä vai voisiko kahden sentin sijaan jättää vaikkapa kuusi senttiä elävää ruohonvartta näkyviin?
Tarvitaanko leikkonurmikkoa?
On hyvä miettiä mikä tehtävä lyhyeksi leikatulla nurmikolla omalla pihalla on. Mihin sitä tarkalleen ottaen tarvitaan?
Jos kyseessä on matalan, tasaisen pinnan tarve, on hyvä tutustua maanpeitekasveihin. Nämä ovat siis kasveja, mitkä pysyvät matalana ihan itsestään. Niitä ei tarvitse koskaan leikata. Ne muodostavat mattomaista pintaa ja monien päällä voi kävellä, esimerkiksi suikeroalpi kestää tallausta ihan hyvin. Joten miksi pihalla pitäisi kasvaa metriseksi kasvavaa heinää jos on olemassa kasveja, mitkä pysyvät ilman leikkausta kolmen sentin korkuisina?
Kaipaatko ”siisteyttä” tai ”huoliteltua” maisemaa? Olen kuullut ihmisten sanovan, että vaikkapa pihalla olevien kivien vieressä kasvavat hieman korkeammat kasvit koetaan häiritsevänä. Tai että puunjuurella kasvavat kasvit häiritsevät. Nämä ovat tyypillisesti juurikin niitä paikkoja, mitä pitäisi erikseen hoitaa siimaleikkurilla koska mikään ruohonleikkuri ei yllä niihin kohtiin. Onkin hyvä miettiä, onko tällaisiin kohtiin ylipäätään järkevää kylvää heinänsiemeniä. Jos ei halua, että vaikkapa kiven vieressä kasvaa muutama korkeampi heinä, kiven ympäristön voi myös kattaa niin ettei kiveä vasten ole kasveja ollenkaan.
Puiden osalta ihmisten ”siisteyden” kaipuuseen kuuluu usein myös holtiton glyfosaatin käyttö, pahimmillaan myrkytetään jopa sellaisten puiden juurialueita joiden kukissa pölyttäjät käyvät ruokailemassa (pihlaja, vaahtera, lehmus). On totta, että monien puunTAIMIEN elämää helpottaa, jos muutaman ensimmäisen vuoden ajan niiden tyvi on katettu niin ettei ihan runkoa vasten ole kilpailevia kasveja. Kannattaakin vilkaista lähimpään luonnontilaiseen metsään ja katsoa, että onko siellä tosiaan tasaista kasvitonta maata kaikkien puiden ympärillä vai olisiko niin, että puut pysyvät hengissä vaikka niiden tyven lähellä kasveja kasvaakin?
Parempi olisikin suosia sellaista istutustyyliä missä puiden ympärille nimenomaan istutetaan kasveja. Eli vaikkapa ympyrän keskipisteeksi tulisi puu, sen ympärille kolme-neljä pensasta, niiden ympärille perennoja ja vasta lähimmillään parin metrin päässä olisi leikkonurmikkoa. Silloin sinne puuntyvelle ei tarvitse mennä leikkurin kanssa ollenkaan.
Litteää pintaa arvostavien on myös hyvä tutustua sammaleisiin. Nythän tilanne on sikäli nurinkurinen että pihoilta nimenomaan ahkerasti poistetaan sammalta, mikä pysyisi itsestään matalana ja useimmiten myös ympärivuotisesti vihreänä, ja sitten tilalle halutaan heinää, mitä pitää leikata ja monimutkaisesti hoitaa että se ylipäätään pysyisi hengissä.
On ymmärrettävää, että polkujen halutaan olevan helposti kuljettavia ja turvallisia. Nurmikon leikkaamatta jättäminen onkin hyvä keino tarkastella missä pihalla ihan oikeasti liikutaan ja kuinka usein? Useimmiten pihalla on vain muutamia kulkureittejä mitä käytetään edes pari kertaa viikossa. Joten mitäs jos ajaisi vain nämä polkujen kohdat? Tarvitseeko sellaisia paikkoja ajaa matalaksi missä ei käytännössä koskaan liikuta?
Onko kasvillisuuden pituudella väliä, jos kasveja katsotaan vain ikkunasta? Tätä olisi hyvä miettiä taloyhtiöissä. Kuinka moni asukas tosiasiassa oikeasti viettää pihalla aikaa? Suurin osa ihmisistä kulkee ainoastaan parkkipaikan, etuoven ja jätekatoksen väliä. Laajalla kerrostalopihalla saattaa olla satoja neliömetrejä tilaa missä kukaan ei koskaan edes kävele. Lapsetkin livahtavat heti tilaisuuden tullen lähimpään luonnontilaiseen metsään leikkimään. Useimmilla pihoilla voisi kasvaa vaikka metrisiä kaktuksia ilman että kukaan koskaan kävelisi niitä päin. Onko siis todella tarpeellista että pihan pinta pysyy visusti neljän sentin korkuisena?
Vaihtoehtoja nurmikolle
Mitä nurmikon tilalla pitäisi sitten kasvattaa? Vaikkapa perunoita. Siitä ei ole pitkäkään aika, kun puistoalueita otettiin hyötykäyttöön ja viljeltiin ruokaa sen sijaan että käytettäisiin aikaa ja energiaa nurmikon hoitoon. Miltä kerrostalon piha näyttäisi, jos siellä olisi nurmiaavikon sijaan rivi viljelylaatikoita?
Muitakin vaihtoehtoja on, niistä ensimmäinen on toki se, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Antaa kasvien kasvaa ja katsoo mitä sieltä nousee. Mitä vanhempi piha, sen hienompia yllätyskasveja pihalla todennäköisesti kasvaa.
Puiden ja pensaiden lisääminen vähentää leikkonurmikon määrää. Tässä voi toki olla rajoituksia taajama-alueilla, mutta jos haluaa helppohoitoisia kasveja, niin olisiko helpompi kasvattaa pensaita, joiden ainoa hoito on mahdollisesti keväällä tai syksyllä tapahtuva leikkaus?
Hyötykasvien viljely on tietysti monella tapaa hyvä vaihtoehto, mutta entäs jos ei huvita moinen touhu ollenkaan? Mitäs jos vuokraisikin lähimmälle kerrostaloasujalle joitakin neliöitä omaa pihaa kasvimaaksi? Olisiko ihan mahdoton ajatus?
Kukkaniityt ovat hyvä vaihtoehto monella tapaa, mutta on tärkeää muistaa että kukkaniittyjen kehittyminen vie aina useamman vuoden. Niitä ei saa noin vaan sormia napsauttamalla valmiiksi. Kukkaniityt tarvitsevat myös oman hoitonsa, joko laidunnuksen tai niiton, mutta niitto tehdään eri periaatteilla kuin leikkonurmen leikkuu. Niityn hoidossahan on olennaista nimenomaan lisätä kasvien monimuotoisuutta, joten niiton ajankohta on hyvä sijoittaa niin että ne kaikkein harvinaisimmat kasvit ovat ehtineet kypsyttää siemenensä.
Suurin este uusille kokeiluille lienee sosiaalinen paine, tai sellaisen pelko. On hyvä huomata, että viimeisen kymmenen vuoden aikana asenneilmapiiri on muuttunut. Ehkä kukaan ei arvostelekaan tai esitä tuomitsevia kommentteja jos nurmen jättää leikkaamatta? Uskallatko kokeilla?