Hyvää kannattaa odottaa: 15 reipasta hämeenkannan maatiaiskanan tipua syntyi juhannuksena. Kaksitoista tipua syntyi juhannusaattona, yksi innokas jo edeltävänä päivänä torstaina ja kolme myöhäisempää lauantaina juhannuspäivänä.
Värijakauma meni suorastaan hupaisalla tavalla tasan: 3 ruskeaa, 4 keltaista, 4 harmaata ja 4 mustaa. Näistä tosin yksi harmaa on tulkinnanvarainen kun höyhenissä myös ruskeaa häivähdystä, samoin yksi musta on ihan siinä ja siinä onko se musta vai tosi tummanharmaa. Eli voi olla myös 4 ruskeaa ja 3 harmaata, miten tuota nyt sitten tulkitsee. Värihän kehittyy ainakin puoli vuotta ja voi hieman muuttuakin sulkasatojen jälkeen mutta nyt näiden mustien tipujen pitäisi kai pysyä mustina, harmaiden harmaina ja keltaiset & ruskeat muuttunevat joko vaaleanruskeiksi kanoiksi tai punaisiksi aapiskukoiksi. Ehkä? Aika näyttää!
Maatiaiskanan värit
Värejä siis löytyy hämeenkannastakin, vaikkei varmaan ihan niin monenkirjavaa kuviointia kuin vaikkapa tyrnävänkannan kanoilla. Jos muuten lukee maatiaiskanan säilytysohjelman tilastoja värien osalta, niin vuosiraportissa on vain yksi rastin paikka sille että mikä on kanaparven yleisin väri. Eli jos minulla on 6 mustaa kanaa, 2 harmaata ja 2 ruskeaa, niin rasti menee kohtaan musta, vaikka värikirjoa on tosiasiassa enemmän. Hyvä tietää, jos lukee säilytysohjelman tilastoja siinä toivossa että saisi vinkkejä minkä kannan valitsisi.
Onko värillä siis väliä? Maatiaiseläinten kanssahan toimitaan täysin päinvastoin kuin eläinten jalostuksessa yleensä. Tavoitteena ei ole jokin tietty väri, tai tietty värikuvio, vaan mieluummin yritetään pitää tallessa mahdollisimman laajaa kirjoa siitä mitä kanoihin itsestään ilmestyy. Maatiaiskanaa onkin todella vaikea tunnistaa ulkonäön perusteella vaikka edelleen aina silloin tällöin kysellään onko jokin tietty musta tai ruskea kana maatiainen vai ei. Maatiainen on varmasti maatiainen silloin, kun se on todistettavasti säilytysohjelman puitteissa syntynyt tai säilytysohjelmassa mukana olleiden kanojen jälkeläinen. Säilytysohjelman lista löytyy täältä.
Joten jos ostaa maatiaiskanoja, niin myyjän on aina pystyttävä kertomaan a) mitä kantaa kanat ovat ja b) keneltä säilyttäjältä linnut ovat alkujaan hankittu. Tällä asialla on sikälikin väliä, että jos myöhemmin haluaa vaikkapa uuden kukon niin ns. erisukuista kukkoa on helpompi etsiskellä jos tietää kanojen taustahistorian perusasiat. Ja siis roturisteytyksissä ei sinänsä ole mitään vikaa, monesti erilaiset ristetykset ovat todella persoonallisen näköisiä ja lemmikeiksi erinomaisen sopivia. Mutta jos syystä tai toisesta haluaa nimenomaan maatiaiskanan niin lintujen taustat on hyvä pystyä tarkistamaan.
Ja meillähän kanat ja juhannustipujen munat siis Ada Heinoselta Urajärveltä. Hieno monikukkoinen parvi! Adan kanssa mietittiin miten nämä lintujen sukulaisuussuhteet nyt menevät kun meidän vanhemmat kanat ovat siis Adalla maaliskuussa 2018 syntyneitä. Ilmeisesti juhannustiput ovat lähinnä kai meidän kanojen serkkuja? Tai sisarentyttäriä? Osa juhannustipujen vanhemmista on nimittäin meidän vanhempien kanojen sisaruksia. Lähisukua joka tapauksessa, ja sen kyllä huomaa, tuolla on useampikin tipu joiden olemus ja käytös muistuttaa varsin suuresti nykyisiä aikuisia kanojamme.
Eroon mycoplasmasta?
Tässä vaiheessa lukija saattaa haluta tietää ovatko nyt syntyneet tiput jossain vaiheessa myynnissä. Suurella todennäköisyydellä ei. Sori siitä, kyselyitä nuorikoista ja vanhemmista kanoista on tullut tänä vuonna kymmenkunta (tähän mennessä) ja kaikille olen joutunut tarjoamaan eioota. Nythän meillä on siis käynnissä epävarma yritys päästä eroon Mycoplasma synoviae-tartunnasta. Kertauksena: mycoplasmaa voi kantaa täysin oireettomasti niin että sairauden näkee ainoastaan verikokeilla. Myös oireeton lintu tartuttaa tautia eteenpäin! Tässä urakassa on seuraavina vaiheina kanalan ja kanatarhan täysdesinfiointi, ja juhannustipujen osalta joudutaan odottelemaan marraskuulle että ne saadaan testattua siipikarjan tautien varalta.
Ja ennen kuin ehdit kysyä: ei, ei ole suositeltavaa antaa/myydä mycoplasmaa kantavia lintuja eteenpäin. Tämän tarkistin Eläinten terveys ry siipikarja-asiantuntijalta. Käytännössähän lemmikkilintujen osalta lintuja myydään varsin usein maininnalla ”testaamaton oireeton” mutta oireettomiahan nämä meidänkin linnut on. Ne voivat silti tartuttaa tautia eteenpäin sellaisiin lintuihin joilla on heikempi vastustuskyky kuin niillä itsellään, ikävämmin seurauksin.
Ja tässähän oli siis sikäli huonoa tuuria että tuo M. synoviae ei ole kuulunut kovin pitkään harrastajille käytettävissä olevaan tautiseurantapakettiin, joten tuli yllätyksenä nyt kun testi oli saatavilla. Haluan, että meiltä maailmalle lähtevät linnut ovat terveitä. Moni kysyy kanoja nimenomaan aloittaakseen kanalan pidon, joten olisi kurja juttu jos heti ensimmäisten lintujen mukana saisi tontilleen sairauden mistä voi olla hankala päästä eroon myöhemmin.
Käytännössä mycoplasman välttely toimii nyt niin, että tipulaan mennään nyt vaatteilla kuin mitä muuten käytetään, desinfioidaan kädet jne yritetään varmistaa ettei tipujen lähelle joutuisi ainuttakaan mycoplasmaa sisältävää pölyhiukkasta. Helpommin sanottu kuin tehty, kotioloissa todella vaikea järjestää 100% varmaa tautisuojaa. Ja jos kanalassa on siivottu, käydään suihkussa ennen kuin mennään tipujen luokse, ettei kanalan pölyä mene tipujen huoneeseen hiusten mukana.
Asiaa hankaloittaa se, ettei kanatarhaa ole vielä päässyt siivoamaan. Kanatarhan oven päällähän oli siis laulurastaan pesä mikä esti tarhan käytön.
Nyt pesässä olleet viisi poikasta ovat lähteneet maailmalle ja siivousurakkaan voidaan ryhtyä. Kunhan säät vähän viilenevät, siivous kun edellyttää että kanat ovat sisätilojen siivouksen aikana tarhassa pari kolme päivää, joten helleaallon aikana tarhassa on liian kuuma. Sisätila pysyy suht viileänä, kiitos aittarakennuksen nerokkaan hyvän sijoittelun auringon liikkumiseen nähden mutta ulkona on ollut trooppiset tunnelmat. Kanat laitetaan siis tarhan puolelle, tyhjennetään kanala kokonaan, pestään, desinfioidaan ja ennen kaikkea annetaan kuivua. Sitten (terveiksi testatut) kanat tulevat vuorostaan sisätiloihin ja sama operaatio tehdään tarhan puolella.
Varmuuden vuoksi tiput menevät vielä eri huoneeseen asumaan kesän ajaksi ja ulkoilevat eri osastossa kuin aikuiset uusintatestausta odottavat linnut. Eli kyllähän tässä on paljon ylimääräistä hässäkkää mycoplasman takia, siksi toivonkin että jatkossa muut voisivat välttyä tältä kaikelta. Niin kuin usein muutenkin, ennaltaehkäisy on yksinkertaista (osta vain terveiksi tutkittuja lintuja!) mutta ongelman korjaaminen on isompi urakka.
Onneksi on tiedossa, että perusteellisella siivouksella on ollut mahdollista päästä eroon mycoplasmasta, mutta mitään täydellisiä takeita ei ole. Tehdään mitä voidaan ja toivotaan parasta.
Suuria odotuksia
Juhannuspoikueesta olisi toiveissa saada uudeksi siitosparveksi vähintään 7 kanaa ja 2 kukkoa, siis tervettä sellaista. Edellyttäen että viime vuonna syntyneet Amelia, Amabilia ja Alvinia ovat edelleen välttyneet mycoplasmatartunnalta. Jos eivät, niin sitten pitäisi onnistua jättämään kotiin 8 kanaa ja 2 kukkoa, säilytysohjelman minimimäärä kun on 10 lintua. Nyt kun tipuja on 15, on ihan siinä ja siinä tuleeko kanoja toivotut 7, ja niidenkin pitää sitten olla tutkitusti terveitä. Ja toki voi käydä niinkin huonosti että tässä poikueessa on enemmän kuin 50% kukkoja. Ei voi tietää vielä moneen viikkoon miten kävi.
Edessä on siis monta kuukautta epävarmuutta. Toisaalta pitää tehdä kaikki mahdollinen sen eteen että tiput kehittyvät hyvin ja tottuvat käsittelyyn, toisaalta pitää varautua siihen että marraskuuhun mennessä jotkut tiput saavat varotoimista huolimatta mycoplasmatartunnan. Mutta nyt kuitenkin eletään jokainen päivä tipujen kanssa sillä asenteella että niillä on edessään 10 vuoden elämä.
Ensimmäisen viikon tiput viettivät terraariossa, lasilaatikossa kun lämpötila pysyy tasaisena eivätkä tiput pääse putoamaan häkin pinnojen välistä. 7 päivän ikäisenä päästiin siirtymään häkkiin, missä mahdollista tutustua moniin uusiin asioihin, kuten vaikkapa hiekkaan ja kiviin. Ensi viikosta alkaen varmaan myös ”ulkoillaan” tipulan lattialla ja jossain vaiheessa varmaan laitan ulkohäkinkin tipuille käyttöön niin pääsevät ihmettelemään kasvillisuutta. Mutta ennen ulkoilua on tärkeää tutustua puolin ja toisin niin että mahdollisesti karkaamaan päässeet tiput saa myös kiinni…!
Eli tässähän tämä kesä sitten meneekin, tipujen kanssa puuhaillessa. Tipulasta ei oikein malttaisi pysyä poissa, etenkään nyt kun kasvu ja kehitys on niin nopeaa että joka aamu tipulaan mennessä tuntuu kuin joku olisi käynyt vaihtamassa linnut toisiin yön aikana. Ja tokihan konehaudotuista tipuista on mielenkiintoista ottaa kaikki irti, kanan alla haudottuihin kun ei välttämättä saa luotua ihan niin tiivistä kontaktia. Vaikka ei siinä mitään, toivon kyllä hartaasti että ensi vuonna voisi antaa kanojen hautoa itse. Mutta päivä kerrallaan!