Pähkinöitä joka pihaan! Tätähän minä olen sanonut, ja nyt alkaa olla pähkinöillä uutta nostetta muutenkin. Joel Rosenberg on tehnyt suuren palveluksen ihmiskunnalle ja kirjoittanut kirjan pähkinöiden kasvatuksesta Suomessa. Pähkinöitä omasta puutarhasta on nyt kirjastoissa ja kaupoissa, suuri kiitos julkaisuun osallistuneille!
Miksi pähkinöitä pitäisi kasvattaa? Tällä hetkellä suuri osa maailman hasselpähkinöistä tulee Turkista ja Italiasta. Jokainen voi itse vilkuilla mitkä ovat ennusteet näiden alueiden ilmaston muuttumiselle lähimmän 50 vuoden aikana. Yksinkertaistettu vihje: hasselpähkinöiden kilohinta tulee nousemaan melkoisesti tulevaisuudessa. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että niitä olisi nykyisessä määrin tarjolla joka kaupassa. Tulevaan kannattaakin varautua jo nyt, ja istuttaa pensaita omalle pihalleen. Mitä useampi niitä istuttaa, sen enemmän pähkinäpensaiden jalostus saa vauhtia.
Pähkinäthän ovat ikivanha ruoka-aines, mutta jostain kumman syystä niiden varsinainen jalostaminen viljelykasviksi on suhteellisen uusi asia. Pääasiassa on vaan syöty niitä pähkinöitä mitä on itsestään kasvanut tarjolla olevissa pensaissa ja jalopähkinäpuissa. Tässä voi jokainen tuumailla hetken mitä eroa on villiomenalla ja nykyisillä viljelyomenalajikkeilla. Tai muistella miltä näytti maissintähkä ennen kuin Amerikan mantereen alkuperäiskansat alkoivat sitä jalostaa ruokakasviksi. Samankaltainen tulevaisuus voi odottaa myös pähkinöitä, eli isompia ja enemmän, ja monenlaiseen käyttöön.
Suomessa olisikin tärkeää saada jalostukseen maailman pohjoisimpana kasvavat luonnonvaraiset pähkinät. Niin, nehän siis kasvavat täällä, Korpilahdella Vaarunvuorilla (Jyväskylässä). Aika tarkalleen tismalleen meiltä kaakkoon Päijänteen toisella puolella, linnuntietä alle 15km. Toivottavasti niiden geeniperimä saadaan pian talteen pähkinäpensaiden jalostamiseen.
Rosenbergin kirjassa esitellään jo olemassaolevat hasselpähkinän viljelylajikkeet ja mikä parasta, tarjotaan myös vinkit siitä mistä niitä saa ostettua! Laitoin Niittytilalle tilauksen neljästä viljelylajikkeesta. Entuudestaanhan täällä on Savonlinnan taimistolta hankittuja luonnonvaraisen pähkinäpensaan taimia. Ne eivät ole vielä tehneet pähkinöitä. Periaatteessahan tässä voi käyttää ihan vaan omaa valintaa ja istuttaa iso määrä luonnonvaraisia pensaita ja katsoa sitten mitkä niistä tuottavat ja mitä ja kuinka paljon. Pähkinäpensaista on joka tapauksessa hyötyä luonnon monimuotoisuudelle, joten taimiin sijoitus ei mene hukkaan.
Mutta kasvatettavaksi sopii myös isommat pähkinäpuut. Rosenbergin kirjassa esitellyistä puista meillä on saksanpähkinää, mustajalopähkinää ja turkinpähkinää. Jokaista taitaa olla yksi kappale hengissä, ja nyt päästään jännittämään mitä ne tuumasivat 30 asteen pakkasista. Jalokastanjaa ei ole mainittu, mutta sellainenkin siis III-vyöhykkeellä on lähtenyt kasvuun. Toiveissa olisi vielä herttajalopähkinä, se on ollut vähän huonommin saatavilla. Eli ei ne pähkinät ole vain eteläisimmän Suomen asia, ainakin kolmosvyöhykkeellä kannattaa ihan reippaasti kokeilla miten jalopähkinät lähtevät kasvuun.
Toivottavasti pähkinäpensas olisi lähitulevaisuudessa yhtä yleinen kotipihan kasvi kuin mustaherukka tai omenapuu. Rosenbergin kirja toivottavasti innostaa paljon uusia ihmisiä pähkinöiden ystäviksi. Suomalaisiin olosuhteisiin sovitetusta kirjasta on valtava apu asian edistämiselle!
Jos pähkinöistä (ja ylipäätään hyötypuista) haluaa opiskella lisää, niin netistä löytyy pdf muodossa teeman klassikko Russell Smithin Tree Crops. Kirjahan on 100 vuotta vanha mutta edelleen täyttä asiaa. Ja ehkä nimenomaan suomalaisille lukijoille tärkeää mietiskeltävää. Pähkinäpuiden kasvatushan tarkoittaa sitä, että istutetaan puu ja se tuottaa ruokaa mahdollisesti jopa satoja vuosia ilman kovinkaan kummoisia hoitotoimenpiteitä. Euroopassa vaan on totuttu 10 000 vuoden ajan siihen, että metsä nimenomaan pitää hävittää ja muokata pelloksi, jotta voidaan tuottaa ruokaa viljelemällä joka vuosi yksivuotisia kasveja uudelleen ja uudelleen ja käyttämällä näiden jyvien tuotantoon valtava määrä luonnonvaroja, aikaa ja energiaa. Ehkä nyt ollaan siinä pisteessä, että ruokaa tuottavat puut saavat kunnianpalautuksen ja metsäpuutarhojen arvostus nousee. Muutaman pähkinäpensaan istuttaminen on tärkeä askel kestävämmän ruuantuotannon suuntaan.