Ei kai tähän vaan tule ötököitä?

Nykyisin ei ole pulaa maailmanlopun skenaarioista ja hyönteiskato on niistä yksi. Hyönteisten nopea katoaminen on suora uhka ihmiskunnan olemassaololle, asiasta uutisoitiin viime viikolla mm. YLE, Tekniikan Maailma ja Maaseudun Tulevaisuus, ja esim Guardian (jossa on muutenkin usein mielenkiintoista ympäristöön liittyvää asiaa). Uutisviikon aikana kävi ilmi että tähän Guardianin juttuun perustuva YLEn juttu ei kertonut ihan kaikkea tutkimuksen taustoista, joten Suomen Luonto ja YLE tarkensi asiaa myöhemmin. Mittakaava/otoskoko-hässäkästä riippumatta tilanne kuitenkin on se, ettei hyönteisillä mene kovin hyvin. Ja että me ihmiset tarvitsemme hyönteisiä, siitä ei kertakaikkiaan pääse yli eikä ympäri. Pahaksi onneksi hyönteiset taitavat olla nimenomaan se eliöryhmä, mitä kohtaan ihmisten on vaikein kokea empatiaa? Hyönteisten hyvinvoinnista huolehtiminen vaatiikin melkoista harppausta yli aivojen tehdasasetusten.

Olemme satojen tuhansien vuosien aikana oppineet kammoamaan kaikenlaisia ötököitä . Varsinainen ötökkäkammokin on suhteellisen yleistä, Yhdysvalloissa n. 6% ihmisistä , Suomen lukuja en tiedä, mutta ötököiden kammosta ja inhosta puhutaan varsin yleisesti. Osittain voi toki johtua siitä, että ötököiden pitäminen “ällöttävinä” on ikään kuin sosiaalisesti hyväksyttyä. Tästä teemasta on näköjään kirjakin olemassa, täytynee laittaa lukulistalle! Mutta onhan siinä toki evoluution kannalta järkeä, että jos maailma on pörriäisiä täynnä eikä kaikkia tunnista, niin on parempi varuilta pelätä kaikkia ettei vaan tule pistetyksi tai purruksi tai saa jotain vaarallista tautia. Kuinka monella meillä ei ole refleksiä ravistella vaatteitaan jos huomaa niissä mönkivän tuntemattoman hyönteisen?

Ruuantuotannon näkökulmasta hyönteisten olemassaolo on ollut ikuinen taistelukenttä, ei ole ihme että hyönteiset olivat yksi niistä suurista vitsauksista mikä raamatussakin mainitaan. Ajatus siitä, että ruokaa tuhoavista hyönteisistä voisi päästä eroon myrkyillä on varmasti tuntunut todelliselta tieteen riemuvoitolta. Viimeisen sadan vuoden aikana on koko ajan ollut toiveissa tuotannon tehostuminen ja tarve ruokkia kasvava väestö. Pölyttäjien merkitys maataloudessa on toki tuttua useimmille, mutta se, että pitäisi tarjota koteja ja syötävää myös muille hyönteisille on varmasti kova ponnistus. Satoa verottavista hyönteisistähän on nimenomaan yritetty päästä eroon! Tutkimus kuitenkin tukee ajatusta siitä että pörriäisten monimuotoisuudesta on hyvä pitää huolta myös ruuantuotannon tehon kannalta. Esimerkiksi kaistale niittykukkia pellon keskellä voi olla hyödyllinen lisä. Ne varsinaiset ongelmathan syntyvät silloin kun jokin tietty hyönteislaji pääsee lisääntymään holtittomasti ja syö kaiken mahdollisen elinalueellaan. Monimuotoisessa luonnossa yksittäisten lajien määrä pysyy paremmin kurissa.

Nyt sitten ollaan kääntöpisteessä, missä myrkkyjen käyttöön joudutaan ottamaan voimakkaasti kantaa.  Muutama viikko sitten Guardian esitteli ruuantuotannon tulevaisuutta ja minun kaltaiseni puunhalaajakin hämmästyi positiivisesti siitä kuinka voimakkaasti FAO on ottanut kantaa luomuviljelyn ja muiden ”vaihtoehtoviljelytapojen” puolesta. Alkaa näyttää siltä, että ajatus siitä että ruuan tuotantoa voisi loputtomiin lisätä aina vaan myrkyttämällä enemmän ja enemmän on tosiaankin tiensä päässä. Muita vaihtoehtoja on löydyttävä. Luomuruoka on hyvä vaihtoehto, mutta myös pientuottajien tuotteet kannattaa huomioida. Monilla pienillä tiloilla ei välttämättä ole virallista luomusertifiointia tuotteilleen mutta heiltähän voi suoraan kysyä mitä aineita viljelyssä on käytetty. Tehdään luomusta kannattavin vaihtoehto tuottajille!

Maailma pelastuu tekemättä mitään!?

Kuten alussa totesin, maailmanlopun skenaarioista ei ole nykyisin pulaa. Siksi onkin huojentavaa, että nimenomaan hyönteiskatoon voi vaikuttaa ihan vaan sillä että jättää asioita tekemättä. Ja samalla säästää aikaa, rahaa ja vaivaa. Voiko helpompaa maailmanpelastustapaa olla?

Yksi tärkeimpiä asioita on nimittäin vähentää myrkkyjen käyttöä omalla pihalla ja jättää vähintäänkin osa nurmikosta leikkaamatta. Mitä enemmän pihalla on luonnollista kasvillisuutta mitä ei ole erikseen ”hoidettu”, sen parempi ötököille. Mutta koska ajatus yli 5 sentin korkeuteen kasvavasta nurmesta on monille ihan oikeasti ahdistava ajatus, on hyvä käydä läpi muutamia asiaan liittyviä seikkoja.

Mikä hyönteisissä on vikana?

Ihmiset pelkäävät hyönteisiä. Ei ole varmastikaan sattumaa että niin monessa tosi-tv ohjelmassa käytetään hyönteisiä osana ”pelkojen voittamishaasteita”. Hyönteislajeja on paljon ja harva tuntee nimeltä edes sadasosaa vaikkapa Suomessa elävistä hyönteisistä. Tuntematon pelottaa ja jos aivojen syvissä syövereissä jyllää huoli siitä, että hyönteinen voi olla pahimmillaan kuolemanvaarallinen, ei ole ihme jos ensimmäinen reaktio tuntemattomaan ötökkään on yrittää saada se hengiltä. Tätä vaistonvaraista reaktiota vastaan voi olla huomattavan vaikeaa taistella. On hyvä lohduttautua sillä, että ihmisille vaaralliset hyönteiset on suhteellisen helppo tunnistaa eikä niitä ole monta. Hyönteisistä valtaosa ei pysty meitä mitenkään uhkaamaan, vaikka saattavatkin näyttää epämiellyttäviltä.

Hyönteiskammon helpoin vastalääke on varmastikin hyönteisoppaan hankinta ja selailu. Mitä enemmän hyönteisiä tunnistaa, sen helpompi on arvioida mikä voisi mahdollisesti purra tai pistää. Punkit ovat varmasti tällä hetkellä pelottavin ötökkätyyppi. Kuitenkin useimmilla pihoilla on kymmeniä neliömetrejä tilaa, joissa ei tosiasiassa ikinä kävellä. Jos kävisikin niin, että muutama punkki kasveissa vaanisi, niitä ei välttämättä ikinä kohtaa.

Hyönteiset syövät meidän ruuan. Myrkkyjen käyttöä monesti puolustellaan sillä, että hyönteismyrkyt ovat osaltaan mahdollistaneet satojen kasvun viimeisen sadan vuoden aikana. Ikävä kyllä myrkkyjen käyttö myös aikaansaa hankalan kilpavarustelukierteen: hyönteiset kehittävät vastustuskykyä myrkyille, jolloin myrkkyjen tehoa pitää nostaa ja määrää lisätä, ja siltikin vaarana voi olla että ne kaikkein ikävimmät ötökät edelleen selviytyvät myrkytyksistä ja syövät meidän ruuat ja sen sijaan kaikki hyödylliset ötökät kuolevat. Toisin sanoen ajatus siitä että asia ratkeaisi myrkkyjä tehostamalla ja myrkkymääriä lisäämällä ei ole kovin kestävä. Vastalääkkeenä tälle toimii luomutuotannon suosiminen ja ruuan kasvattaminen itse. Jos koko naapurusto kasvattaa ruokaa, jollain on aina ylijäämää silloin jos ötökät syövät joltain toiselta osan sadosta. Hyönteistuhot jäävät paikallisiksi ja pienimuotoisiksi, verrattuna tilanteeseen missä hyönteiset pääsevät mutustelemaan kymmenien hehtaarien yhtenäisiä yksilajisia kasvustoja ilman että missään on niiden luonnollisia vihollisia.Tämä on yksi syy miksi on niin tärkeää ettei maanviljely keskity suurille tiloille muutamaan harvaan paikkaan!

Ötökät tuhosivat lempikukan. Moni huonekasviharrastaja ja puutarhuri kokee valtavaa tuskaa kun oma suosikkikasvi joutuu hyönteishyökkäyksen uhriksi. Kasvia on ehkä hoivannut vuosien ajan, siihen on kiintynyt, siitä kokee ylpeyttä ja kasvi on myös saattanut maksaa paljon rahaa. Huoli yhdestä ainoasta kasvista voi olla niin suuri, että sen pelastamiseksi haluaa käyttää myrkkyjä, viis siitä että myrkkyjen käyttö vahingoittaisi muuta elämää sen oman armaan kasvin ympärillä. Tunnistan tämän itsekin, ja olen itsekin langennut mm. Provado-puikkojen käyttöön yrittäessäeni pelastaa huonekasveja ripsiäisiltä. Ja silloinkin kasvi lopulta nuupahti myrkkyhoidosta huolimatta, joten hukkaan meni sekin myrkytys. Huonekasvien myrkytyksessähän on huomioitava sekin, että jos kasvien multaan on mennyt myrkkyä, mullan jatkokäyttö esimerkiksi kompostissa voi olla hankalaa, esimerkiksi Provadoa ei saa päästää mihinkään ulkona elävien hyönteisten ulottuville. Myrkkyjen sijaan kannattaa kokeilla vaikkapa Biotuksen kotiin tilattavia petopunkkeja.

Lyhyen nurmikon lumo. Olemme niin tottuneita siihen, että ulkotilojen pintoja peittää alle 5 sentin mittainen vihreä matto, ettemme edes hoksaa kuinka luonnoton se loppujen lopuksi on. Ja millainen on se hinta, mitä siitä maisemasta tosiasiassa maksetaan. Pienimmät omakotitalotontit taitavat tällä hetkellä olla n. 400-500 neliön suuruisia, ja vaikka siitä puolet olisi käytetty rakennuksiin, tällaisellakin pienellä pihalla on useimmiten kymmeniä neliöitä täysin tarpeetonta leikkonurmikkoa. Sama koskee kerrostalopihoja. Tarpeettomalla tarkoitan lyhyeksi nysäksi ajeltua kasvillisuutta paikoissa missä ei tosiasiassa kukaan ikinä kävele, ei ota aurinkoa, ei pelaa palloa, eikä useinkaan edes katsele maisemaa sinne päin. Ja jos katselisikin, niin ikkunasta katsoen se on ihan se ja sama onko se maan kasvipeite 5 sentin vai 20 sentin korkuinen.

Useimmille tulee myös yllätyksenä se, kuinka paljon kukkia taajama-alueiden “nurmikoissa” tosiasiassa kasvaa jos niiden vaan antaa nousta esiin! Moni ei myöskään tiedä, että on olemassa paljon ikuisesti itsestään lyhyenä pysyviä luonnonvaraisia kasveja joilla nurmikkoa voi korvata. Esimerkiksi suikeroalpi ei koskaan kasva muutamaa senttiä korkeammaksi vaan peittää maata litteänä mattona. Miksi siis kylvää metrin korkuiseksi kasvavaa heinää ja leikata sitä jatkuvasti lyhyeksi kun voi heti kylvää ja istuttaa kasveja joita ei koskaan tarvitse lyhentää?

Kasvillisuutta pidetään lyhyenä lähinnä siksi että se on jonkinlainen kulttuurinen normi. Että kun muutkin leikkaavat, niin pakkohan se on itsekin leikata. Punkkien lisäksi myös käärmeiden pelko voi liittyä voimakkaasti haluun pitää nurmi lyhyenä. Itsekin pelkään käärmeitä, ja koirien saamat käärmeenpuremat ovat myös todellinen, oikea riski metsän keskellä asuessa. Mutta tässä tullaan valintatilanteeseen: oikeuttaako yhden ainoan vaarallisen eläimen pelko tuhoamaan elämän mahdollisuudet sadoilta muilta eläimiltä?

Pitääkö aivojen ötökkähälytystä uskoa?

Psykologina minua kiehtoo tässä se, että hyönteiskadossa ja sen torjunnassa on vastakkain helpot ratkaisut suureen ongelmaan ja toisaalta ihmisten syvät vaistonvaraiset tunnereaktiot. Ajatus myötätunnosta hyönteisiä kohtaan vaatii ihan todella töitä että pystymme ylittämään ne aivojen perusasetukset mitä evoluutio on meille antanut. Aivomme sanovat, että pehmoiset ja suurisilmäiset eläimet ovat kivoja ja mukavia, ja monijalkaiset, surisevat ja siivekkäät ötökät ovat ällöjä ja vaarallisia. Hyönteisiä koskevien asenteiden muuttaminen voi tuntua työläältä ja vaatia todellista aivojen kuntojumppaa että pystyy ohittamaan sen mitä oma vaisto sanoo hyönteisten puistattavuudesta.

Toinen voimakas tunnereaktio liittyy sosiaaliseen paineeseen. Oma piha on tyypillisesti se osa elämää, mikä näkyy selkeimmin ulkomaailmaan. Kaikki ohikulkijat näkevät mitä pihassa on ja tekevät päätelmiä siitä millaisia ihmisiä siellä asuu. Pihan ja puutarhan hoitoon saatetaan liittää sellaisia asioita kuin ”siisteys”, ”kunnossa pidetty”, ”huollettu”, ”hoidetun näköinen” tai vastaavasti ”rempallaan”, ”hoitamaton”, ”köyhä”, ”epäsiisti”…. Jos ajattelemme rikkautta, ylellisyyttä ja hienoa elämää, moni ajattelee kaukomaan hotellia golf-kentän keskellä tai suurta brittiläistä kartanoa laajoine nurmikenttineen. Pihalla kasvava pitkä heinä puolestaan liittyy esimerkiksi elokuvien kuvakielessä usein epäilyttäviin ja suorastaan rikollisiin ihmisiin, joiden elämässä on kaikki muukin vinksallaan. Varmasti jotain on pielessä jos pihalla on korkeaa heinää ja haravoimattomia puiden lehtiä!

Tätä normia voi olla todella raskasta vastustaa, eikä puutarhalehtien mainoskuvasto helpota asiaa mitenkään. Kannattaa joskus selata pari puutarhalehteä läpi, laskea kaikki leikkonurmikon hoitoon liittyvät mainokset ja tarkastella millaisilla mielikuvilla leikkonurmikon hoitoon kannustetaan. Mainosten teho näkyy siinäkin että moni ajattelee nurmikon olevan se helpoin vaihtoehto, ikäänkuin kaikki muu pihalla kasvava vaatisi enemmän työtä kuin leikkonurmikon hoitaminen. Miksi niittykaistaleen niittäminen pari kertaa kesässä tuntuu isommalta työltä kuin nurmikon ajaminen joka toinen viikko?

Omaa suhtautumistaan tähän sosiaaliseen normiin voi testata sillä, että todella jättää osan pihasta leikkaamatta. Vaikka sitten vaan yhden kaistaleen tai nurmialueen keskelle jäävän pläntin. Ahdistaako? Kiristääkö rintaa? Hirvittääkö naapurin reaktio? Ei ihme, jos niin käy, minullakin välillä välähtää mielessä tieto siitä, että ympäristöpsykologiassa on todettu ”esteettisten elämysten” oleva osa ihmisten kokemusta puutarhan ja luonnon hyvinvointivaikutuksia. Väistämättä tuntuu, että pitkäksi jätettyä kasvillisuutta täytyy varautua puolustelemaan jotenkin.  Miksi ihmeessä luonnolle parempi ratkaisu on se, mitä pitäisi erikseen selitellä?

Vaistonvarainen inho ötököitä kohtaan ja elintärkeä tarve olla sosiaalisesti hyväksytty. Siinäpä ne suurimmat pulmakohdat hyönteisten tulevaisuuden kannalta. Kesäkukkien myyjille lienee tuttu juttu että ihmiset parvekekukkia ostaessaan tiedustelevat, että ei kai tähän vaan tule ötököitä? Ehkä vähitellen kesäkukkinakin aletaan myydä nimenomaan hyönteisille miellyttäviä kasveja. Perhosten ja pölyttäjien tarkkailu omalla parvekkeella voisi olla tulevaisuudessa samanlainen tapa kuin pikkulintujen talviruokinta. Ehkä myös sosiaaliset normit muuttuvat, ja nurmikon millimetrikorkeuden sijaan mitataan pihalla kasvavien niittykukkien lajirunsautta. Ja sitten naapurusto taivastelisi, että on tuossakin taloyhtiö, siellä on kuulemma ainoastaan 10 eri kukan kasvusto, meillä on sentään 50…! Ihmisyyden peruspalikoita ei ehkä voi muuttaa mutta ehkä niillä voi myös rakentaa parempaa maailmaa.

Oliko höpsöjä näkemyksiä? Ei hätää, #suuntanaomavaraisuus blogeissa on monta muutakin tekstiä tästä aiheesta! Selaile läpi ja bongaa parhaat vinkit yhteiselämään ötököiden kanssa!