Vuosi 2019 alkoi hieman alle 24h sähkökatkolla, minkä ansiosta kanat saivat kahden yön kylpyläloman saunan pesuhuoneessa. Sähkökatko oli mainio tilaisuus tunnustella stressiä uudesta näkökulmasta. Sillä tämähän on juuri sitä, mitä varten stressi on olemassa: se on elimistön varavoimalähde silloin kun poikkeusolosuhteissa tarvitaan ylimääräistä potkua nopeaan toimintaan vaativassa tilanteessa. Sähköjen katkeaminen ensi kertaa talvella laittoi aivot koetukselle: missä vaiheessa lämmitetään mikäkin tulisija, miten säännöstellään veden käyttöä ja miten lisätään pikavauhdilla eristystä rakennusten ympärille. Sähkökatko oli onneksi lyhyt (alle 24 tuntia) eikä pakkastakaan ollut paljon. Selvittiin siis vähällä, monessa muussa paikassa Aapeli-myrskyn jälkeiset katkot kestivät päiväkausia.
Ja siinähän sitten päästään stressin ytimeen. Stressi on elimistön työkalu poikkeustilanteita varten. Ihminen venyy melkoisiin suorituksiin silloin kun on pakko, ja sähkökatkon aiheuttama myräkkä omassa arjessa on juuri sellainen tilanne missä stressin antamaa lisävauhtia tarvitaan. Mutta mitäs sitten jos poikkeustilanne venyykin päivien, viikkojen, kuukausien mittaiseksi? Tässä ollaan asian ytimessä monen nykyelämän ilmiön kanssa. Jos elämä on jatkuvaa, loputonta, tauotonta stressiä ilman palauttavia lepotaukoja, mistä ihmeestä saa lisävauhtia silloin kun tapahtuu jotakin uutta ja yllättävää?
Ehkä tässä onkin yksi tärkeä syy siihen, miksi on niin tärkeää tehdä omasta arjestaan itsensä näköistä. Siis juuri sellaista, mikä koostuu riittävin osin itselle merkityksellisistä, ilahduttavista, rauhoittavista, rentouttavista ja arvokkaista asioista. Jos ja kun perusarki toimii, aivot elpyvät ja voimavara-akut latautuvat joka päivä. Luonto on tässä hyvä apu ja useimpien suomalaisten saatavilla pienen kävelymatkan päässä. Vuoden alussa moni miettii miten juuri tänä vuonna ehtisi saada aikaan hurjan listan asioita. Kenties tavoitelistan voisikin kääntää nurinpäin ja miettiä mieluummin sitä, kuinka saisi levättyä mahdollisimman paljon. Veikkaan, että useimmilla ihmisillä on puutetta nimenomaan levosta eikä suinkaan tekemisestä ja tapahtumista.
Riittävän levon merkitys tulee todennäköisesti kasvamaan entisestään. Sähkökatko on hyvä esimerkki tilanteesta missä ihminen tarvitsee nopeasti käyttöönsä ylimääräistä energiaa. Sitten tilanne on ohi ja palautuminen mahdollista. Tämän ajan suuri ongelma on kuitenkin se, että elämme sellaisten muutosten keskellä mitkä tapahtuvat hitaasti hiipien ja joihin olemme huomaamattamme sidoksissa arkisten asioiden kautta. Ilmastonmuutos on koko planeetan ja ihmiskunnan kokoinen poikkeustilanne mutta silti siihen reagoiminen tuntuu kankealta ja haparoivalta.
Tässä on juuri se juju: sähköjen häviäminen omasta kodista on asia mikä on ihmisaivoille suhteellisen helposti käsitettävissä. Samanlaisten tilanteiden kanssa on selvitty vuosituhansia: luolan nuotion kekäleet hiipuneet, nyt vauhdilla sytyttämään uusi tuli. Avanto mennyt jäähän, äkkiä kirveellä auki niin saa vettä. Tuon tapaisiin tilanteisiin aivoissamme on ikään kuin valmiit toimintaohjeet ja ne ovat toimineet tähän asti mainiosti.
Planeetan keskilämpötilan nousu on sen sijaan sellainen ilmiö mihin meillä ei ole valmista kaavaa. On ihan oikeasti vaikeaa hahmottaa, että kaupassa tehty muutaman euron päivittäisostos voi vaikuttaa toisella puolella maapalloa ihmisten terveyteen ja ympäristön elinkelpoisuuteen. Tilannetta ei helpota mitenkään se, että tietoa uhkasta tulee vähitellen ja eri kanavista, niin että on vaikea pysyä kärryillä siitä mikä on viimeisin suositus mistäkin asiasta. Uhkaavien viestien tulvaan suhtautumisessa on helppo nähdä peruskaava pakene – taistele – lamaannu. Pakenemiseen liittyy nähdäkseni uhkan kieltäminen ja vähättely, taisteluun kiukkuisuus ja vihareaktiot, lamaantumiseen ahdistuneisuus ja toivottomuus.
Voisi ajatella, että aivomme on ohjelmoitu pikapyrähdyksiä varten, ilmastonmuutos taas vaatii maratonjuoksijan taitoja. Voi tuntua kummalliselta puhua rentoutumisen ja elpymisen tärkeydestä samassa lauseessa maailmanlaajuisten uhkakuvien kanssa. Mutta siinäpä se juju onkin, juuri nyt tarvitsemme toimintakykyisiä aivojamme enemmän kuin koskaan ennen. Vain levänneet aivot pystyvät keksimään ratkaisuja monimutkaisiin ja vaikeisiin ongelmiin!
Mutta ihmismielen perusohjelmistoa voi tässäkin asiassa käyttää hyödyksi: toiminta auttaa rentoutumaan. Ahdistus vähenee kun saa muutettua omassa ympäristössään edes muutamia asioita parempaan suuntaan. Tästä syystä ihmisten arkisten valintojen ”pienuutta” ei pitäisi koskaan väheksyä. Kaikki ymmärtävät kyllä, että suuret linjat (kuten USA:n ja Kiinan päästöt) ovat se iso asia mikä pitäisi saada järjestykseen. Mutta jos oma ilmastostressi vähenee vaikkapa Syken Ilmastodieetin vinkkejä toteuttaessa, elämäntapamuutoksista on joka tapauksessa hyötyä.
Eikä tarvitse murehtia siitäkään että planeettaa hyödyttävät teot veisivät paljon aikaa ja rahaa. Esimerkiksi Ecosia-hakukoneeseen vaihtaminen tapahtuu alle minuutissa ja sen jälkeen hakukoneen käyttö auttaa istuttamaan puita. Joten vaikka ilmastonmuutos äkkiseltään tuntuisikin musertavan suurelta asialta minkä mieluiten unohtaisi, toimintaan ja tekoihin ryhtyminen helpottaa oloa.
Mutta miten kummassa sähkökatkosta kerrottaessa päädytään ilmastonmuutokseen? Juuri siksi, että poikkeusolosuhteita on odotettavissa seuraaville vuosikymmenille lisääntyvällä tahdilla. Jotta oma arki toimisi juuri tässä ja nyt, oman mielen, omien aivojen hyvinvoinnista on tärkeää pitää huolta. Ja jotta arki toimisi koko ihmiskunnan tasolla myös tulevaisuudessa, on hyvä tehdä asioita mitkä auttavat varautumaan edessä oleviin muutoksiin.
On myös hyvä huomata, että monet parhaimmista tavoista torjua ilmastonmuutosta ovat itse asiassa keinoja säästää rahaa omassa taloudessa ja toisaalta luoda uusia työmahdollisuuksia Suomeen. Ilmastonmuutoksen torjunta on myös tärkeä keino edistää maailmanrauhaa jolloin myös Suomi on paremmassa turvassa jatkossakin.
Ison asian pilkkominen pieniksi paloiksi helpottaa toimeen tarttumista. Ja kun muutosten teossa pääsee vauhtiin, löytyy myös uutta arkista rentoutta ja rauhaa siitä että voi omalta osaltaan tehdä maailmasta paremman – sekä itselle että muille. Luonnon hyvinvointivaikutuksilla onkin tässä asiassa iso rooli. Pahimpina ilmastoahdistuksen hetkinä on hyvä mennä metsään: kaiken muun hyvän lisäksi voi rentoutua ajatukseen siitä miten paljon puut imevät hiilidioksidia itseensä. Kun oma mieli rauhoittuu metsän siimeksessä, löytyy myös uutta virtaa puiden lisäämiseen muualla maailmassa.