Huhtikuisen lumimyrskyn keskellä ei oikein voi pihalla touhuta joten nyt on loistava hetki osallistua #suuntanaomavaraisuus bloggaajien 10 faktaa puutarhasta- kirjoitustehtävään. Tämä onkin hyvä tapa jäsentää Caramellian puutarhaa uusille ihmisille. Aiemmin jo Facebookissa totesin, että tämähän on yhden hehtaarin suuruinen rytöpaikka, kuten Hesarissa määriteltiin.
Tuo Hesarin juttu olikin taas minulle hyvä muistutus siitä että luonnon ehdoilla toteutettava puutarha on edelleenkin melko vieras asia monille ja että vieläkin on olemassa ajattelua minkä mukaan puutarhassa ikäänkuin “taisteltaisiin” luontoa vastaan tai yritettäisiin pitää “luontoa kurissa”.
Eli kirjoitushaasteessa siis tehtävänä: kirjoita blogipostaus jossa vastaat seuraaviin kysymyksiin
1. Ensimmäiset puutarhamuistoni
Huijaan vähän tässä kohtaa. Kyseessä ei ole varsinainen muisto, vaan kirjallinen todistusaineisto 5-vuotiaana kertomastani sadun pätkästä. Sadussa kuvailin syntypaikkani sellaiseksi missä kasvaa monenlaisia ruusuja ja missä käyskentelee kauriita. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin… kauriita ja hirviä kuljeskelee pitkin pihaa ja puutarhan vanhat ruusutkin pitäisi saada tunnistettua! Toisaalta en kyllä yhtään muista miksi juuri ruusut olisivat olleet kiinnostavia lapsena. Mielenkiintoisia kasveja kun on niin paljon muitakin.
Eniten puutarhan hoitooni ehkä vaikuttaa kuitenkin erilaiset ikkunalautaviljelmät mitä kotona on ollut. Periaatteenahan on tainnut olla, että jos jostain löytyy siemen, niin pitäähän sitä kokeilla mitä siitä kasvaa. Paprikat, tomaatit ja sitrukset ovat olleet tuttuja ruukkukasveja. Samoin on ollut tuttua, että kananmunankuoria voi käyttää myös ruukkukasvien hoidossa ja ruukkuun voi myös lisätä kastelieron asumaan. Valkoapilan käyttö maanpeitekasvina ja heinän poistaminen puuntaimien läheltä ovat olleet myös tuttuja asioita alle kouluikäisestä asti.
Veikkaan että tämä tausta osittain selittää sen, miksi en millään osaa tehdä eroa esimerkiksi ”koristekasvien” ja ”hyötykasvien” välille, tai ”luonnonkasvien” ja ”puutarhakasvien” välille. Kasvin ”hyöty” määrittyy sen tehtävästä luonnossa ja toisaalta luonnonkasveja voi hoitaa yhtä lailla kuin ostamalla hankittuja.
Tästä syystä yllätyn kerta toisensa jälkeen jos jossain on tarjolla puutarhafilosofia missä entuudestaan olemassaolevat luonnonkasvit hävitetään puutarhanhoidon nimissä ja korvataan kaupasta ostetuilla ulkomaista alkuperää olevilla kasveilla. Että puutarha olisi jotain, missä ei kasvaisi luonnonkasveja vaan hoitamalla hoidettuja erikseen kasvatettuja jalostettuja kasveja. Ulkomaisilla kasveilla on hyvä täydentää luonnon valikoimaa etenkin varhain keväällä ja myöhään syksyllä kukkivilla lajeilla.
Mutta muutoin en osaa nähdä eroa kauneudessa koiranputken tai jaloangervon välillä, tai voikukan ja vuohenjuuren välillä. Kasvin arvo on siinä, mitä kasvi tarjoaa ympäristölleen. Jos luonnonkasvi on pölyttäjille tärkeä, se on yhtä arvokas kuin mikä tahansa koristejaloste.
https://www.instagram.com/p/Bo1aJiTFZ48/
2. Vahvuuteni puutarhurina
Luonnollisuus ja kekseliäisyys. Ja varmaan myös into lukea. Otsikkokuvassa onkin hieman valikoimaa käytetystä kirjallisuudesta, eli luonnonkasveihin liittyvät kirjat ovat ihan yhtä tärkeitä kuin ns. puutarhakirjat. Varsinkin uuteen paikkaan muuttaessa hyvä luonnonkasvikirja on suureksi hyödyksi. Olemassaolevan luonnonkasvillisuuden lajitunnistus on tärkeää ettei tule vahingossa hävittäneeksi harvinaisempia luonnonkasveja.
Tässä juuri selailin vuodelta 2008 olevaa kirjaa Keski-Suomen uhanalaisista kasveista ja pakko myöntää, että heinäkasvien tunnistuksessa olen aivan surkea. Silti niissäkin on harvinaistuneita kasveja, joten vaikka sitä yleensä kukkiviin kasveihin keskittyykin niin myös luonnonheinät pitäisi osata nimetä! Sammalista puhumattakaan… Tästä kaikesta on toki myös se hyöty, että luonnostaan kasvavat kasvit antavat vinkkejä maaperän tilasta ja kasvupaikan ominaisuuksista. Eli varmaan yksi vahvuus on innostus perehtyä tämän tapaisiin asioihin!
3. Haasteeni puutarhurina
Käsityötaidoissa riittää opeteltavaa, ideoita riittää mutta käytännön lopputulos ei välttämättä ole Strömsön tasoa. Moottorityökaluja en osaa käyttää ollenkaan, enkä melun takia haluakaan. Mutta jos nämä rakennelmat jotenkin pysyvät koossa niin ehkä se riittää…
https://www.instagram.com/p/BqcOSjJFZRi/
4. Unelmieni puutarha
Sitähän tänne Caramelliaan rakennetaan, ja vieläpä niin että se voisi olla sitä myös muille, ainakin osittain. Luonnon monimuotoisuus, kotitarveviljely ja terapeuttiset vaikutukset, siinähän se puutarhan kolmijalka on. Hupaisaa tässä on se, etten todennäköisesti itse koskaan näe tätä puutarhaa parhaimmillaan. Istuttamani puut ovat parhaassa kukoistuksessaan vasta yli 50 vuoden päästä. Mutta paljon ehtii tapahtua sitä ennenkin.
Eniten olen kiinnostunut seuraamaan kuinka Caramellian asukasmäärä muuttuu. Mitä lintuja ja hyönteisiä täällä tulee asumaan? Mitkä niistä ovat pysyviä vuosittaisia vieraita ja tuleeko tänne uusia lajeja kun kasvivalikoima laajenee? Kiinnostavaa on myös nähdä, mitkä niittykasvit ja perinneperennat sopeutuvat elämään täällä. Täällähän on entuudestaan mm. vanhoja kurjenmiekkoja ja päivänliljoja, joten nähtäväksi jää mitä muita itse itsensä hoitavia kasveja saan tänne juurrutettua.
https://www.instagram.com/p/BkZjqkznRnb/
5. Puutarhakirja pöydälläni
Näitähän on valtava määrä, mutta tässä suosikit
Pentti Alanko & Pirkko Kahila: Luonnonmukainen puutarhanhoito. Ylipäätään Alangon& co kirjat ovat tärkeitä ja jos puutarhan hoito on ihan uusi juttu niin melkeinpä aloittaisin tästä kirjasta Luonnonmukainen puutarhanhoito ja lukisin kaiken muun vasta sen jälkeen. Moni asia asettuu uusiin mittasuhteisiin. Huomaan palaavani tähän kirjaan aina uudelleen.
Ja vaikkei tätä olekaan omana niin Tuominen & Niemi: Maanpeitekasvit on erinomaisen suositeltava. Jos jotain toivoisin tapahtuvaksi niin sen että leikkonurmikkoaavikoista päästäisiin vähitellen eroon. Ja jos ei halua hyödyntää vanhaa nurmikkoa hyötypuutarhan osana tai laittaa niityksi, niin maanpeitekasveista löytyy paljon kasveja mitkä pysyvät matalana ihan itsestään. Erityisesti taajama-alueilla maanpeitekasvien toivoisi yleistyvän. Kesäisen melun määrä vähenee huomattavasti kun ihan kaikkea ei tarvitse trimmerillä katkoa joka toinen viikko….
Riku Cajander: Luontopiha . Cajanderin kirjat ovat kaikkiaan mainiota luettavaa, myös uusi kirja vieraslajeista kannattaa lukea. Luontopiha esittelee hyvän valikoiman kasveja millä on suuri merkitys muulle luonnolle. Kirja on erinomainen tuki jos siemenluetteloita selatessa meinaa iskeä ähky. Pääsee paljon helpommalla jos valikoi ensin Cajanderin listaamat kasvit ja jättää muut myöhemmälle…
Russell Smith: Tree crops Tämä löytyy myös PDF versiona netistä. Olisi tärkeää luettavaa kaikille! Smith hoksasi n. 100 vuotta sitten että nykymallin mukainen maatalous tulee ennen pitkää aiheuttamaan ongelmia. Isona huolenaiheena hänellä oli eroosio ja humuskerroksen katoaminen taivaan tuuliin (tai vesiin). Tästä syystä Smith visioi sellaisen maailman missä eläinten rehua kasvatettaisiin pääasiassa metsissä, siis niin että hyödynnettäisiin erilaisia puita rehumateriaalin tuottamiseen. Sikojen ruokkiminen tammenterhoilla on yksi tämän ideologian muoto.
Smithin pääajatus on se, että jos eläimet ruokittaisiin puista saatavilla rehuilla, varsinaista peltopinta-alaa tarvittaisiin vähemmän ja se voitaisiin hyödyntää sellaisten kasvien kasvatukseen mitä ihmiset tarvitsevat suoraan. Mielenkiintoistahan tässä on se, että muutama vuosi sitten julkaistu opus The Carbon Farming Solution heijastelee samoja linjoja mutta nyt uuden tutkimustiedon valossa.
Yleissivistyksenkin vuoksi olisi muuten hyvä tietää, että metsäpuutarhat ovat olleet erinomainen tapa tuottaa ruokaa esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa. Että ne suuret metsät, mitä eurooppalaiset uudisasukkaat hakkasivat matalaksi eivät itse asiassa olleet varsinaisia luonnonmetsiä vaan hoidettuja, monivuotisia viljelmiä!
Puiden käyttö osana ruuantuotantoa haastaa nykyisen ajattelutavan missä tasaiseksi raivattu pelto on ruuantuotannon peruspalikka. Onhan siinä iso ero, jos miettii että peltoa pitää hoitaa työläästi joka vuosi, kylvää joka vuosi kasvit jne. Verrattuna siis siihen että istuttaa pähkinäpuun ja kerää siitä satoa seuraavat 500 vuotta. Toisin sanoen siis metsän ja maatalousmaan ei tarvitse “riidellä keskenään” tai kilpailla elintilasta vaan voimme opetella ajattelemaan ruokaa uudesta näkökulmasta. Ruokaa on myös puissa.
https://www.instagram.com/p/BpMyIgeF-51/
Sepp Holzer’s Permaculture on sikäli mainio opus että Holzerin puutarha on Itävällan vuoristossa, eli jonkinlainen yhtymäkohta ilmastollisiin olosuhteisiin on olemassa. Muutoinhan permakulttuuria esittelevät kirjat tyypillisesti kuvaavat olosuhteita missä lunta ei juuri näy. Kotipuutarhurin näkökulmasta Holzerin ideoissa on toki mittakaavaongelma, eli toki on eri asia tehdä kymmenien hehtaarien kokoista farmia kuin tyypillistä alle hehtaarin kotipihaa.
Yleisesti ottaen ilmasto- ja mittakaavahankaluuksista johtuen suosittelenkin hyödyntämään Amazonin esikatseluominaisuutta. Amazonin nettikaupassahan voi monia kirjoja selata kymmeniä sivuja ja tyypillisesti tarjolla ovat ne ensimmäiset luvut missä on suomalaisen lukijan kannalta olennaisimmat tiedot! Permakulttuurikirjojen alussa nimittäin selitetään yleensä toimintaperiaatteet ja yleiset asiat ja loppupuolella on sitten kasviluetteloita tms mitä ei suoraan voi Suomessa soveltaa.
6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani
Nyt kun puutarhaa on hoidettu vasta yhden kasvukauden ajan, on melko toiveikasta sanoa että jokin kasvi löytyisi puutarhasta ”aina”. Mutta tässä vaiheessa Caramellian tarinaa tietää että yksi kasvi löytyy ihan varmasti näiltä nurkilta ja se on puna-ailakki. Puna-ailakki on mainio kasvi, kukkii pitkään ja kauniisti. Puutarhakaupoissa on tarjolla jotakuinkin samanvärisiä kukkia vaikka kuinka (esim. sammalleimut) mutta puna-ailakki ystävällisesti tekee suuria, helposti kylvettäviä siemeniä niin että sen levittäminen uusille paikoille on nopeaa.
Apilat ovat toinen vakiokasvi, niitä ei voi olla liikaa. Apilathan on helppo siirtää syrjään jos maata haluaa käyttää johonkin muuhun, joten niistä ei kertakaikkiaan voi olla haittaa kellekään.
Toivoisin, että puutarhaan saisi pysyvän kannan mm. seuraavista: isotähtiputki, harmaamalvikki, salkoruusu, ritarinkannus, harjaneilikka, auringontähti, varjolilja, isohirvenjuuri, nauhukset… Entuudestaan täällä kasvaa hyvällä menestyksellä päivänliljoja ja kurjenmiekkoja, joten kenties niiden lajikevalikoiman lisääminen voisi toimia?
Perhosille tärkeä syyssyrikkä (buddleia) on sellainen kasvi mikä pitäisi saada vakioasukiksi kaikkiin pihoihin.
Yksivuotisista kasveista tsinnia on se tärkein, sitä ei kerta kaikkiaan voi olla liikaa! Tsinnioissa on tärkeää valita sellainen lajike missä on mahdollisimman avoin kukka, eli ei niitä sööttejä kerrannaisia palleroita vaan avonaisia kukkia niin että perhosten on helppo laskeutua.
https://www.instagram.com/p/BmOCQI1AEmC/
Toinen joka vuosi kylvettävä on maurinkiiltomalva, sekin kukkii pitkälle syksyyn ja kestää jopa pientä lumisadetta. Periaatteessa maurinmalva voisi kai talvehtia ruukuissa niin että kasvista saisi monivuotisen. Täytynee kokeilla! Myös tulikruunu ja heliotrooppi ovat perhosille tärkeitä, niiden talvettamisen pitäisi onnistua mutta toistaiseksi en ole saanut pidetyksi heliotrooppia hengissä talven yli.
Ja hieman hankalampina haaveina ovat tarhasyysvuokot ja sinivaleunikko. Olisi hienoa jos nämä saisi täällä viihtymään, mutta eivät ole helpoimmasta päästä. Eivät sinänsä ole luonnon kannalta välttämättömiä mutta kauniita katsella.
Olennaisinta on kuitenkin Caramellian niittykasvuston hoitaminen ja kehittäminen. Täällähän on noin puolet alueesta sellaista maata minkä helpoin määritelmä lienee niitty tai vanha hakamaa. Lajivalikoiman monipuolistaminen on tärkeää.
Ja sanomattakin lienee selvää että alueelta löytyvistä harvinaisista kasveista huolehtiminen on tärkeää. Täällä on mm. kevätlinnunherne, kevätlinnunsilmä, näsiä…
Eikä tietenkään pidä unohtaa jättipalsamia! Jättipalsamista pitänee tehdä erikseen postaus, mutta sitähän siis kasvaa täällä runsaasti, arviolta kolmasosa pinta-alasta on palsamin valloittamaa. Näin ollen sen kanssa kokeiltiin ensimmäisenä vuonna monenlaisia torjuntatoimia, liekinheitin taisi olla ainoa mitä en kokeillut. Myrkkyjähän ei tietenkään käytetä, sehän on selvää. On kuitenkin odotettavissa että palsami on seuranamme vielä vuosikausia eteenpäin….
https://www.instagram.com/p/Bi6UicXnNf2/
7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani
Tässä kohtaa on varmaan pakko todeta että nokkonen, voikukka, vuohenputki ja maitohorsma. Eikä tämä ole vitsi vaan tuossahan ne tärkeimmät oikeasti ovat. Niin kauan kuin nämä neljä kasvavat pihalla, mitään salaattikasveja on turha erikseen kasvattaa.
Toivoisin oppivani kasvattamaan tomaatteja, parsakaalia, herneitä, papuja ja kurpitsoja. Oman tomaattikastikkeen tekeminen on yksi iso tavoite kotitarveviljelylle.
Tässä yhteydessä täytyy varmana mainita myös pähkinäpensaat, joita on nyt siis 10 kpl istutettuna. Monivuotiset ruokakasvit ovatkin se mihin on tarkoitus laittaa suurimmat paukut käyttöön. Todennäköisesti varsinaiset jalopähkinät kasvavat niin hitaasti etten koskaan itse pääse niitä maistelemaan mutta hasselpähkinöitä voi olla jossain vaiheessa saatavilla. Monivuotisiin kasveihin kuuluu myös mm. maa-artisokka, minkä viljelyalaa olisi tarkoitus kasvattaa, nyt sitä on vain muutamia kasveja.
8. Paras puutarhavinkkini
Luonto hoitaa. Teki ihminen mitä vaan niin koskaan ei ole mahdollista yltää siihen moniulotteiseen moninaisuuteen mitä luonto pystyy itse järjestämään. Hyvin toimivaa ei kannata rikkoa! Ihmisellä on tärkeä rooli aiempien tuhojen korjaamisessa ja luonnon ennallistamisessa. Ja mitä tulee syötäviin kasveihin, niin kumpi on pidemmän päälle näppärämpää: yrittää hävittää sitkeästi vuodesta toiseen itsestään kasvavia kasveja ja kylvää niiden tilalle jotain muuta, vai opetella syömään sitä mitä kasvaa ilman suurta vaivannäköä?
9. Lempipuutarhatyökaluni
Fiskarsin oksaleikkurit. Näillä saan poikki melkein oman ranteeni paksuisia oksia, teräaseella lyömällä ei mitenkään onnistuisi. Oksien karsiminen on tärkeää työtä. Moni puu saa alaoksien karsinnalla mahdollisesti vuosikymmeniä lisää elinaikaa. Puutarhaan tulee myös hämmästyttävän paljon lisää tilaa kun esimerkiksi kuusten kuivuneet alaoksat poistetaan. Runkojen lähellä on mukavampi liikkua ja valo ylttää paremmin maahan.
Noin muuten minun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota työkaluihin. Usein uppoudun johonkin tehtävään niin etten huomaakaan että työväline hiertää ihon rikki. Ja sitten joutuu pitämään pari päivää taukoa kun odottelee että vammat parantuvat.
https://www.instagram.com/p/BqewlRIlo4k/
10. Mottoni
Kuinka tämä kasvi pelastaa maailman? Tai edes jonkun pölyttäjän päivän? Ja kun terapeuttista puutarhaa ollaan rakentamassa niin tuostahan se olennaisin vaikutus syntyykin. Tärkeä osa puutarhassa rentoutumista ja elpymistä on tieto siitä, että ainakin pieni pala planeettaa on kasvamassa aiempaa parempaan suuntaan.
Muiden bloggaajien puutarhakertomukset löytyvät linkeistä:
https://www.instagram.com/p/BkrNEoeHqjU/