Kesä 2020 alkaa olla ohi, vaikkei pakkasia olekaan vielä tullut. Tuntuu oudolta aloittaa lokakuu ilman ainuttakaan kuuraista aamua. Mutta kun kerran syyspäivänseisauskin on ollut ja mennyt niin ei auta muu kuin uskoa että kesä meni jo. Tämän kuukauden #suuntanaomavaraisuus blogisarjassa tarkastelemmekin kesän kulkua eri blogeissa. Blogiryhmää luotsaavat Tsajut ja Korkealan Heikki ja tuttuun tapaan linkit muihin kirjoituksiin löytyvät tekstin lopusta. Viime kuussa en osallinutkaan blogisarjaan, joten tässä tulee nyt tiivistettynä loppukesä kokonaisuudessaan.
Hyviä kukkoja!
Kanalan kuulumisista sen verran että juhannustipuista on kehittynyt kertakaikkisen upeita nuoria kanoja ja kukkoja. Kanathan jäävät kaikki kotiin, eli jos lokakuun lopulle sovittu siipikarjan tautitestaus onnistuu ihanteellisella tavalla, talveksi olisi koossa 10 kanan ja 3 kukon parvi. Jännä kyllä nähdä miten poikueet käyttäytyvät eri tavalla, tämän poikueen kukot eivät ole vielä kertaakaan tapelleet keskenään vaikka viimevuotiset pöllyttivät toisiaan paljon nuorempina. Toivonkin että voisin tosiaan jättää Banjon lisäksi kaksi muuta kukkoa kotiin kuten maatiaiskanan säilytysohjelmassa olisi toivottavaa tehdä.
Kolme kukkoa on myynnissä, erityisesti pienelle suloiselle harmaalle Bilbolle toivoisin kotia. Bonobon myymistä olen alkanut empiä, se kun on Bibliofilian poikakaveri enkä ehkä halua niitä erottaa. Nämä kaksi nukkuvat vierekkäin nuorisohuoneen ylimmällä hyllyllä erossa muista. Bibliofiliaa sitä paitsi vähän kiusataan muiden kanojen taholta joten sille olisi kyllä varmasti hyväksi saada pitää oma kukkoseuralainen kotona. Mutta joka tapauksessa kaksi tai kolme kukkoa pitää saada vähennetyksi ennen pakkasia. Kanojen kannaltahan nämä lämpivät kelit ovat olleet mahtavia, nuoret pääsevät vielä vuoropäivinä laiduntamaan vaikka kaikki toki saavatkin tuoretta vihreää päivittäin tarhaan.
Aikuisilla kanoilla on käynnissä varsin perusteellinen sulkasato eivätkä ne muni tällä hetkellä ollenkaan. Voikin olla niin että seuraavasta paikkakunnan REKO-jaosta täytyy alentua ostamaan kananmunia! Järkyttävää! Mutta hyvä vaan että pitävät lomaa ihan kunnolla, ehtiihän sitä munia myöhemminkin. Ja nuoret eivät tietenkään vielä muni, saa nähdä aloittavatko ollenkaan ennen uutta vuotta. Jos olisivat fiksuja, niin odottaisivat pimeimmän kauden yli ja keskittyisivät vaan muuhun aikuistumiseen. Saas nähdä.
Villasta vaatteeksi
Tavoitteeni opetella tekstiilintuotannon koko ketju ((villan kasvatus) – kerintä – kehräys – värjäys – virkkaus/kudonta ) edistyi kesän aikana mainiosti. Paras yllätys värikasveissa oli rikkaruohona meille päätynyt tummarusokki, mistä näköjään tulee todella kivan näköistä oranssinkeltaista!
Virkkaushommat ovat edistyneet sikäli mainiosti että omaan vaatevarastoon on ilmestynyt kuvassa vielä keskeneräinen mummonruutu-kolmiohuivi, villapaita ja taskuhuivi. Taskuhuivi on kertakaikkisen nerokas keksintö, siis lämmittävä vaatekappale missä on taskut mukana!
Suureksi ilokseni pääsin mukaan myös kaverin lampaiden kerintään, ja siitä tuliaisena tuli puolitoista kiloa villaa talven puuhailutarpeiksi. Ja hyvä niin, koska koko ajan enemmän ja enemmän harmittaa alkuperältään epämääräinen villalanka. Ehkä jossain vaiheessa pääsee siihen tavoitteeseen että käyttää ainoastaan villaa mikä tulee itse henkilökohtaisesti tuntemistani lampaista. Tai sitten kierrätettyyn villaan, esim. nyt pihakirppiskäynillä nappasin talteen jotakuinkin kilon verran vanhaa 100% villalankaa. Mutta hankalaahan tämmöinen periaatteellisuus on, valmiiden villalankojen houkutus on hurja!
Satokauden oppitunnit
Mitähän tästä nyt sanoisi? Yleistunnelma on tyytyväinen. Paljon onnistumista vaikka toki omavaraisuuden näkökulmasta satomäärät ovat sellaiset ettei tästä nyt montaa ateriaa kerry. Mutta tämähän on opettelua ja harjoittelua, joten pienetkin määrät ovat tärkeitä.
Parsakaalit onnistuivat ilahduttavan hyvin, ensi kerralla täytyy ehkä laittaa taimia harvempaan ja ehkä jopa jotenkin lannoittaakin niitä. Varsinaiset tuotokset olivat melko pieniä, mutta hyönteistuhoilta vältyttiin jotakuinkin kokonaan. Suurin hankaluus parsakaalien kanssa oli niiden äkillinen kukinta. Lajikkeitahan oli erilaisia ja välillä oli todella vaikea arvioida kypsymisastetta, kehittyvä kukinto saattoi olla tosi pieni ja sitten seuraavana päivänä jo puhjeta auki. Ensi vuonna osaa ehkä paremmin tarkkailla että missä järjestyksessä parsakaalia kannattaa kerätä. Hukkaanhan ei mene mitään, vaan kaikki mitä ei itse syö, menee kanalaan joka tapauksessa.
Herneitä pitää laittaa jatkossa paljon paljon enemmän. En tosin tiedä mikä määrä olisi tarpeeksi niin että niitä riittäisi myös säilöttäväksi asti… Voiko tuoreisiin herneisiin koskaan kyllästyä?
Kesäkurpitsat onnistuivat odotetusti, keltaiset kasvoivat jotakuinkin banaanin kokoisiksi ja näköisiksi niin että yksi kurpitsa riitti aina sopivasti yhteen ateriaan. Vihreäkuorisia (mikä mahtoikaan olla lajike…) kesäkurpitsoja kasvoi 8kg säilöttäväksi. Tätä urakkaa pitäisi vielä jatkaakin, ensimmäisen erän säilöin mustaherukanlehtien kanssa etikka-kesäkurpitsaviipaleiksi. Muitakin reseptejä ehtinee vielä kokeilla.
Punajuuret pääsivät yllättämään maukkaudellaan. En millään malttanut harventaa niitä, joten jäivät pieniksi, mutta ensi vuonna täytyy varata näille paljon enemmän tilaa. Raidallinen Chioggia osoittautui erinomaiseksi uunijuuresmateriaaliksi.
Perunoitakin tuli, vaihtelevan kokoisia mutta varsin hyviä. Näitähän oli ämpäreissä ja kasvilavassa, jatkossakin ehkä houkuttaa enemmän perunoiden kasvatus astioissa. Voi vaan kipata koko höskän kumoon ja poimia potut. Tai sitten pitäisi vaan oppia miten perunoita kerätään maasta ilman että tulee siinä sählätessä samalla keihästäneeksi työkalulla pari pottua joka erästä.
Tomaattien osalta Moneymakerit ilahduttivat sinnikkäällä kasvullaan avoimen taivaan alla. Nämä eivät tosiaan vähästä hätkähdä, vettä tuli välillä melkoisina kuuroina mutta eipä se näyttänyt Moneymakeriä säikyttävän. Sen sijaan viherhuoneen lajikekokeilut eivät oikein toimineet, pääasiassa pienten kasvatusastioiden takia. Sen verran toki sai maisteltua että ymmärrän hyvin mistä Gardener’s Delight-lajike on saanut nimensä. Isommissa astioissa olisi varmasti tullut paremmin satoakin.
Tomaattien kanssa minua nimittäin hieman hämmentää mikromuoviongelma. Siis kun periaatteessa tuntuisi näppärimmältä hankkia tomaateille aina uudet säkit multaa, ja laittaa säkit sitten isoihin laastipaljuihin viherhuoneeseen. Mutta tästä tuntuu olevan monta eri näkemystä, että kuinka paljon asioita liukenee niistä muoveista mitä ei ole tarkoitettu elintarvikekäyttöön. Toisaalta tuntuisi taas oudolta ostaa erikseen elintarvikemuovista tehtyjä uusia muoviastioita tätä tarkoitusta varten, kun kerran kierrätettyä tavaraakin voisi käyttää. Ja jos tätä muovijuttua alkaa miettiä, niin mites sitten ne ämpäripotut, eikö niihinkin tartu sangoista muovia? Tästä olisi kiva kuulla muiltakin näkemyksiä, kun tuntuu että mielipiteet ovat jyrkästi vastaan tai puolesta. Millaisessa muoviastiassa voi kasvattaa syötäväksi tarkoitettuja kasveja?
Hedelmien ja marjojen osalta tänä vuonna ei erityisemmin juhlittu. Punaisia herukoita tuli jonkin verran, mustia ei juuri mitään ja karviaisistakin sai vain pari hillopurkkia. Ja joka tapauksessa on tarkoitus nyt hieman leikata mustaherukkapensaiden rivistöä, nehän ovat 50-luvulla istutettuja ja kasvaneet sikinsokin keskenään. Jospa vanhimpien oksien poistaminen vähän piristäisi. Omenista sai just ja just yhden piirakan kun leikkeli ötököiden vioittamat osat pois. Mutta seuraavien vuosien iloksi tuli hankittua kaksi hunajamarjapensasta ja karhunvatukka, eli jotain uutta sitten jatkossa. Saskatoon/marjatuomipihlaja pitäisi myös saada valikoimaan. Mutta vadelmaa ja mustikkaa oli runsaasti, ja puolukat on vielä keräämättä. Joten ei tässä sesonki ihan vielä ole ohi!
Katse kääntyykin jo ensi kesään. Kukkasipuleista on osa jo istutettu, niiden kanssahan tuli jälleen kerran itsehillintäongelmia. Sitä pitää itseään jotenkin ”valveutuneena” ja ”harkitsevana” kuluttajana mutta annas olla kun kukkasipulit tulevat myyntiin, sitä vaan yhtäkkiä huomaa klikkaileensa nettikauppaa ja saa vieläpä itsensä kiinni siitä että iloitsee sipuleiden kappalehinnan jääneen matalaksi. Tosiasiassa minulle on kuitenkin melkoinen mysteeri miten tarkalleen ottaen kukkasipulit tuotetaan, miten niitä käsitellään ennen kauppoihin päätymistä ja mitkä ovat niiden tuotannon kokonaisvaikutukset ympäristöön. Luomusipuleitahan alkaa olla tarjolla yhä useammin, ja ehkä jatkossa itsekin muistan keskittyä niihin… (mutta kun alennusmyynti…!)
Mitä kuuluu muille bloggaajille? Onko tehty överit kukkasipuleiden kanssa vai kerätty jättimäinen sipulisato muuten vaan?
Vyöhyke 1
Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/10/05/urbaania-omavaraisuutta-sato-2020/
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/yksinkertaistaelamaa/
Vyöhyke 2
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/10/mita-taman-vuoden-sadosta-opittiin.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/10/satokauden-tilinpaatos.html
Vyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-osa-10-2020/
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/10/suuntana-omavaraisuus-osa-10-sadonkorjuu.html
Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=20521
Vyöhyke 4
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/10/unelmana-omavaraisempi-elama-sadonkorjuu.html