Ilouutinen: pihalta ei tarvitsekaan kaataa kaikkia puita kasvimaata perustaessa! Päinvastoin, puut ovat olennaisen tärkeä osa syötävää metsäpuutarhaa. Ruokaa voi viljellä myös suosimalla monivuotisia, metsää jäljittelevällä tavalla istutettuja kasveja. ”Hyötymetsäpuutarhassa pyritään yhdistämään metsien omavaraisuus ja ekologinen toimivuus kasvimaiden satoisuuteen”. Mutta miten?
Kirjoittajan aiemmasta pähkinä-kirjasta löytyy julkaisu täältä. Laitoin metsäpuutarha-kirjan varaukseen välittömästi, kun kuulin että tällainen on tulossa. Olen harvoin riemastunut uudesta kirjasta niin paljon kuin tästä. Asiassa on niin sanotusti oma lehmä ojassa, koska oma tontti on käytännössä kokonaisuudessaan metsäpuutarhaa. Täällä on vain muutama aari puiden latvusten ulkopuolista maastoa, muuten ollaan lähes täysin puiden muodostamassa puolivarjossa. Ja hyvä niin: kesähelteillä tontti pysyy vihreänä eikä kasvimaata tarvitse kastella niin paljon.
Syötävä metsäpuutarha ravistelee monia totuttuja ajatuksia syötävien kasvien kasvatuksesta. Maata ei tarvitse raivata paljaaksi ennen ruuantuotantoon ryhtymistä, päinvastoin, monissa paikoissa puita ja pensaita tarvitaan lisää! Rosenberg kertoo ytimekkäästi ja selkeästi mitä lajeja kannattaa kokeilla ja kuinka kasvustoon saadaan monikerroksisuutta, niin että puut, pensaat, köynnökset ja maanpinnan eri korkuiset kasvit muodostavat toimivan kokonaisuuden.
Kirjan esimerkeissä esitellään muutama tilanne, missä aiempi tasainen leikkonurmikko muuttuu vähitellen monimuotoiseksi ruokakeitaaksi, mutta minusta metsäpuutarhan toimintatapa sopii mainiosti myös vanhoille pihoille, missä on entuudestaan puita ja pensaita.
Omalla pihalla oli tyypillinen lähtötilanne: puolitoistametrisen vuohenputken alla piileskeli marjapensaita. Ne oli selvästi aikanaan istutettu riveihin tasavälein, mutta ajan saatossa riveihin on tullut tyhjiä kohtia. Nyt onkin tarkoitus muodostaa riveistä yhtenäisiä, monilajisia aidanteita lisäämällä tyhjiin kohtiin uusia marjapensaita, ja istuttamalla hedelmäpuita niiden sekaan. Rosenbergin kirjassa on todella hyvät ohjeet sopivien istutuspaikkojen hahmottamiseen niin että valon ja varjon vaihtelu toimisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Mutta jos nyt Rosenbergin vinkkejä alkaa toteuttaa, niin tämähän ei jää suinkaan tähän. Puiden ja pensaiden istutukset vierekkäin ovat vain yksi vaihe. Lisäksi jokaiseen puuhun voi lisätä köynnöksen, ja erilaisia lajejahan riittää kokeiltavaksi. Mikä ettei testaisi vaikkapa köynnöspinaattia vanhan omenapuun kaverina? Tämänkin jälkeen jää kasvutilaa vaikka kuinka, joten maanpinnalle voi lisätä eri korkuisia monivuotisia ruokakasveja.
Kirja esittelee monia mielenkiintoisia lajeja. Kyllä vaan, saksanpähkinä on lähtenyt kasvuun meillä III-vyöhykkeellä, joten erilaisia jalopähkinöitä kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla. Toki tässä voi käydä niin, että itse ei koskaan saa maistaa puun satoa, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa joku sen kerää käyttöönsä. Kirjan lajiesittelyistä toivelistalla on herttajalopähkinä, ruusukvitteni ja mustaselja. Melkein kaikki muu meiltä jo löytyykin!
Ja toki tässä kaikessa huomioidaan typensitojakasvit ja pölyttäjien ravintokasvit, unohtamatta myöskään muuta monimuotoisuutta lisäävää kasvillisuutta. Itse asiassa, kirja toimii mainiosti perusoppaana kaikenlaisten pihojen ja puutarhojen perustamiseen ja kunnostukseen vaikkei ihan kaikkia metsäpuutarhan ideoita toteuttaisikaan.
Eli jos nyt sattuisi olemaan siinä tilanteessa, että hoitaa omaa pihaa ensimmäistä kertaa eläessään, niin tässä on kyllä erittäin vahva ehdokas asiaan liittyvään opiskeluun. Ja jos asiasta innostuu, niin aiemmin esittelemäni Zach Loeksin The Edible Ecosystem Solution olisi Rosenbergin kirjalle hyvä jatko!
Syötävä metsäpuutarha-kirja löytyy mm. kirjoittajan omilta sivuilta, ja siellähän on kaikenlaista muutakin jännittävää asiaa, joten kannattaa kurkata. Ja lisättäköön, että ei, tämä EI ole kaupallinen yhteistyö. Omia suosikkikirjoja on ilo esitellä.