Hiljaiselo on kesän tunnussana. Ja se on ihan oikein! Olen miettinyt paljon sitä vertauskuvaa missä kehotetaan odottamaan että vedenpinta tyyntyy ennen kuin näkee heijastuksena oman kuvansa. Heinäkuu antoikin hyvin mahdollisuudet tunnustella tätä mielen kirkastavaa rauhaa. Tämähän on taas yhteispostaus #suuntanaomavaraisuus blogisarjasta (mistä lisätietoa täällä) ja tekstin lopussa linkit muiden blogeihin. Tässä kuussa kirjoitetaan mm. säilönnästä, marjastuksesta ja kesän rakennusprojekteista muiden kesäkuulumisten ohella.
Juhannustipujen kanssa on vietetty paljon aikaa. Tiput saivat nimensä tänä viikonloppuna täytettyään kuusi viikkoa, tässä iässä sukupuolista alkaa olla jonkinlainen varmuus (sikäli kuin sukupuoli koskaan on kaksijakoinen asia!). Ensimmäiset kiekumisyrityksetkin on saatu viime viikolla (Bonobolta eli Bonolta, laulumiehiä…). Näiden lintujen kohtalohan ratkeaa vasta marraskuussa kun verikokeet saadaan otettua. Olen kyllä tosi tyytyväinen tähän poikueeseen, joten toivotaan että mahdollisimman moni olisi tutkitusti terve! Ja ovat hyvin oppivaisia, mm. kuljetuslaatikkoon siirtyminen tapahtuu kymmenessä sekunnissa…
Mycoplasmasta eroon pääseminen on melkoinen operaatio ja iso osa heinäkuusta on mennytkin kanalan aikuisten osastoa siivotessa. Sain nimittäin vinkin että yksi asia mikä usein menee pieleen kotikanaloiden siivouksessa on se, etteivät ne kuivu pesun jälkeen kunnolla. Tein sitten pesukierroksia aina parin päivän välein niin että pinnat pääsivät kuivumaan perusteellisesti. Tässä meidän kanalassahan on se hyvä puoli että tila on ollut aiemmin kissojen lomahoitolana eli pinnat ovat helposti pestäviä. Mutta on siinä silti oma urakkansa, ensin pesuainepesua niin kauan että huuhteluvesi pysyy suurin piirtein värittömänä ja sitten pintojen desinfiointi. Vielä on omana urakkanaan ulkotarhan käsittely, eli tässähän sitä kesän rakennusprojektia onkin!
Samaan aikaan on jatkettu nuorison varjelua tartuntalähteiltä, mikä on tarkoittanut mm. suihkussa käymistä ja vaatteiden vaihtoa aina kun aikuisten kanojen luona on käyty, saappaiden pohjien huuhtelua aina ennen nuoriso-osaston sisälle menoa, ruokien ja vesien vientiä ensin tipuille, sitten aikuisille jne jne. Siltikin on todennäköistä että jotkut näistä nuorista ovat saaneet tartunnan. Katsotaan nyt miten käy… Olen kuitenkin edelleen vakaasti sitä mieltä että tautivapaa kanala on tavoittelemisen arvoinen asia. Että olisi sitten jonkinlainen varmuus siitä että täältä muualle lähtevät linnut ovat terveitä ja hämeenkannan maatiaisten geenit pääsevät jatkamaan elämää uusissa paikoissa ilman huolta siitä että niiden mukana leviäisi tarttuvia tauteja.
Kehräystä ja värjäystä
Minä sitten tykkään valtavasti siitä että asiat loksahtelevat kohdilleen. Että iltapäivästä, kun ei jaksa enää touhuta pihalla, voi asettua sohvalle ja karstata, kehrätä ja kerrata lankaa, ja että se määrä lankaa mitä jaksaa yhtenä päivänä tehdä, on juuri se sama määrä mitä seuraavana saa värjättyä.
Nythän olen edelleen kehrännyt kaverin lampaiden villoja, viimeinen puoli kiloa villaa on tätä kirjoittaessa vielä jäljellä mutta voi olla että joudun luovuttamaan sen kanssa. Kaikkea villaa ei vaan mitenkään saa puhtaaksi roskista. Tosin eihän tuokaan hukkaan mene, vaan kateaineeksi puutarhaan.
Värjäyksen osalta on nyt vaihdettu lupiinit nokkosiin. Tässäkin on omanlaisena rytmi: punaherukat alkavat kypsyä, joten tässä vaiheessa marjapensaston käytäviä aletaan niittää niin että alemmatkin oksat saisivat valoa. Pensaiden vieressä kasvavat pitkät nokkoset saa kokonaisuudessaan hyötykäyttöön: siemenet kanojen ja ihmisten ruuaksi, lehdet kanoille ja värjäykseen ja varret kehruukuiduksi. Nokkoskuidun käsittely on nyt ihan alkutekijöissään, tähän mennessä olen oppinut lähinnä sen, että tyyli on vapaa ja tapoja on monia. Kunhan vaan jotenkin saa irti sen kuiduksi sopivan kerroksen niin ihan sama kuinka se tapahtuu…
Luonnon seurailua
Paljon on kulunut aikaa ympäristön havainnoinnin parissa. Seurailen nyt mm. kukkien suosiota kimalaisten ja perhosten näkökulmasta, ruusuruoho ja kultapiisku johtavat tällä hetkellä kisaa.
Sain myös tärkeän oppitunnin siitä miten ennakkoluulot vaikuttavat valintoihin puutarhanhoidossa. Olen aiempina vuosina katkonut navetan nurkalla kasvavaa seittitakiaista sillä perusteella että se kasvaa kompostille menevän polun kohdalla. Ja jossain takaraivossa on ollut ajatus siitä että takiainen “pitää poistaa”, ilman että itse edes muistan mistä sellainen ajatus on tullut. Nyt sitten havahduin tajuamaan että ensinnäkin polun paikan voi muuttaa, voin ihan mainiosti ottaa neljä askelta enemmän kompostille mennessäni ja kiertää noin kolmen neliömetrin laajuisen takiaisryhmän. Ällistyttävää!
Toisekseen tajusin miten hupsusti olen ajatellut. Koko ajan olen miettinyt mikä noin metriseksi kasvava vaaleanpunainen tai punaisen violetti kasvi sopisi tuohon navetan nurkalle. Että olisi nätti harmaata tiiliseinää vasten. No, seittitakiaisessa on punavioletit kukat… Miksi poistaisin ilmaiseksi puutarhaan ilmestyvän kukkivan kasvin ja korvaisin sen kaupasta ostettavalla toisella samankorkuisella ja samanvärisellä kasvilla? Etenkin kun kaupan valikoimasta on vaikea löytää kasvia josta pörriäiset ja perhoset tykkäisivät yhtä paljon. Seittitakiaisen ansiosta pääsin nyt bongaamaan suht harvinaisen keisarinviittaperhosen valesina-värimuodon. Ja sain vielä kuvattuakin sen, kun perhonen tutki takiaista niin keskittyneesti.
Sammakoita ja rupikonnia on pihalla niin paljon että niihin meinaa hämärässä kompastella, lammessa uudella sukupolvella on useimmilla jo takajalat. Bongasin yhtenä yönä myös lepakon liitelemässä hedelmätarhan yläpuolella joten sellainenkin täällä asustelee. Erilaisia koppakuoriaisia on ollut joka lähtöön, esim viherkukkajäärä vaikuttaa viihtyvän. Sehän syö pienenä lahopuuta, joten jos joku miettii mitä hyönteisiä pihaan voi tulla lahopuuta lisättäessä niin tuossa nyt ainakin on yksi sellainen. Suden/neidonkorentoja on lennossa kohtuullisen paljon mutta en ole vielä onnistunut niitä kuvaamaan, saati sitten tunnistamaan tarkemmin lajilleen.
Ja ne sisiliskot… Tässä voisi oikeastaan aloittaa tosi-tv-sarjan “kokkailua liskojen kanssa”. Sisiliskothan asuvat pihakeittiön vieressä olevassa kivikossa ja epäilemättä arvostavat suuresti säännöllisesti lämpiävää tulisijaa. Aikuisia liskoja olen tähän mennessä nähnyt viisi yhtä aikaa, ja nyt on sitten tulitikun mittaisia pikkuisia paikat täynnä.
Sadonkorjuun aika
Ensimmäisen oman parsakaalin poiminen oli juhlallinen hetki. Vielä parempi fiilis tuli siitä kun sai parsakaalia pakkaseen useampaa ateriaa varten. Maku oli suorastaan loistava, makuero ulkomailta tuotuihin parsakaaleihin on erityisesti varsien mehevyydessä. Ihan ymmärrettävää sinänsä, että varsi puutuu ja kitkeröityy jos kaali matkustaa useamman päivän ympäri maailmaa. Ja nyt uskaltaa jo sanoa, että elämä kaalien kanssa oli tänä kesänä suht helppoa, niillähän oli apuna Hyötykasviyhdistyksen harso mutta muuten olivat suht omissa oloissaan. Vaikuttaa tosin siltä että ”fraktaalikaali” (eli Romanesco lajike, mikä tekee niitä hassun muotoisia kukintoja) ei onnistu, näyttää siltä että sade on haitannut sen elämää.
Moneymaker-tomaatit ovat nyt myös omanlaisessaan kokeilussaan. Hämmästyttävää kyllä, 20e hintainen alennuksesta ostettu minikasvihuone ei kestänyt myrskytuulia ja sen runko hajosi. Moneymakerit ovat nyt sitten olleet sään armoilla pari viikkoa, niiden lehdet näyttävät kurjilta mutta tomaatteja on silti tulossa. Kyllähän tuo elämää helpottaa jos tietää että jokin tomaattilajike pärjää Suomen kesässä ilman sääsuojaakin.
Olen nyt opetellut syömään lehtimangoldia, minusta siinä on vähän erikoinen sivumaku mutta kaikkeen tottunee. Ja onhan se varsin terveellinen eväs! Vaikuttaa olevan mainio kasvis, on nätti ja kasvaa helposti. Punajuurten, palsternakan, lanttujen ja nauriiden tilanne on toistaiseksi vielä arvoitus, syksymmällä selvinnee tuliko niistä mitään. Tässähän on sikäli simppelit tavoitteet kasvimaan suhteen ettei tarvitse yrittää kaikkea mahdollista kasvattaa vaan yrittää löytää ne varmat suosikit mitkä kasvaisivat helposti ja mitkä tulisivat myös syödyksi. Eniten odottelen herneitä ja kesäkurpitsoja, molemmissa on kyllä alkuja paljon, kunhan nyt sitten kypsyisivät.
Omenien osalta on selvästi välivuosi menossa, herukoita ja karviaisia on tulossa mutta vielä ei ole ihan selvää että onko enemmän vai vähemmän kuin viime vuonna. Mustikkaa olisi niin paljon kuin vaan jaksaa kerätä ja lakkojakin olen saanut pakastimeen. Vadelmaa odottelen eniten, täällähän on vattupusikoita varsin paljon lähimetsät täynnään mutta riippuu niin keleistä miten ne kypsyvät. Muutamat maistamani kypsät marjat eivät ole olleet kovin makeita ja paljon on vioittuneita marjoja. Ja marjastus on omanlaisensa urheilulaji Hertan kanssa, vauhdilla saa kerätä jos meinaa saada marjat talteen ennen koiraa!
Säilöntää opetellessa
Vähemmän on enemmän, ainakin silloin kun ruoka pitäisi saada myös mielekkäällä tavalla talteen myöhempää käyttöä varten. Konstejahan on monia, minulla käytössä lähinnä pakastus, kellari ja kuivaus. Paljon on opeteltavaa vielä siinä että kuinka paljon kannattaa mitäkin säilöä milläkin menetelmällä niin että kaikki tulee käytetyksi sopivalla rytmillä. Esimerkiksi viimeiset viime vuonna pakastetut mansikat ja vadelmat syötiin viime viikolla, nyt sitten on tulossa uusia.
Viime vuonna tehtyjä omenahilloja (ja kuivattuja omenia) on vielä jäljellä ja hyvä niin, koska tänä vuonna ei näytä tulevan omenia juuri ollenkaan. Olisikin hieno juttu jos yhdellä säilömiskerralla saisi kahdeksi vuodeksi ruokaa talteen! Viime syksynä urakoidut omenapiirakat olivat loistava juttu talven aikana, joten nyt täytyy varmaan tehdä samalla taktiikalla marjapiirakoita niin paljon kuin jaksaa. On sitten talven makean nälkään nopeasti jotain tarjolla. Joten säilönnästä nyt ei oikeastaan sen enempää, katsotaan syksymmällä mitä on oikeasti saatu talteen.
Mitä kuuluu muille bloggaajille?
Vyöhyke 1
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/elokuu2020/
Vyöhyke 2
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/08/punamultaa-pintaan.html
Vyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-8/
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/08/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-7.html
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/08/suuntana-omavaraisuus-osa-8mita-minne.html
Vyöhyke 4
Korkeala www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2020-elokuu-alkaa
Paluuviite: Suuntana omavaraisuus 2020, Elokuu alkaa - Korkeala
Paluuviite: #suuntanaomavaraisuus 2020, osa 8 - Tsajut
Paljon olet kuukaudessa saanut aikaan! Kauniin sävyinen tuo värväämäsi lanka ja upeaa satoa tulossa. Meilläkin parsakaali onnistui tänä vuonna erityisen hyvin. Kaunista ja satoisaa elokuuta!
Meillä on ollut todella paljon keisarinviittoja liikkeellä, mutta noin hienoa värimuunnosta ei ole näkynyt!
Voi, miten suloisia pikku-sisiliskoja siellä onkaan!
Kehräämistä minunkin pitäisi opetella, kun on noi lampaatikin. Mutta mistä aikaa…
Nuo pikkusisit on supersööttejä <3 Ja nyt on näköjään jo minisammakkojakin liikkeellä, sellaisia sormenkynnen kokoisia. Koko ajan saa varoa mihin astuu... Kehräämiseen menee tietysti aikaa mutta minusta mukavaa kun on jotain tekemistä samalla kun katsoo vaikka Areenasta Hercule Poirottia 😀 Äänikirjoja voisi kuunnella myös mukavasti kehrätessä 🙂
Mikä hyvänmielen postaus! Ihana <3 Tuli kuule meileen, kun noita lankoja värjäät, että kasvaako sulla pihalla lilapalkohernettä? Joku mutu mulla on, että kasvaisi, mutta jos ei kasva, niin laitapa ensi vuonna kasvamaan. Niistä paloista nääs tulee aivan huikean kaunis väri, kun niitä kiehauttaa! Tuo nokkoskuitu on alkanut kiinnostaa itseäni kovasti, parilla muullakin ringin bloggaajalla on ollut ajatuksia nokkoskuidun valmistamisesta. Itse kun en ole käsityöihmisiä, tämä taitaa jäädä vaan mielenkiinnoksi, mutta on sekin hauskaa, kun saa tutustua uusiin mielenkiintoisiin asioihin. Toivottavasti joku teistä nakuttelee vielä jutun tästä aiheesta.
"Minä sitten tykkään valtavasti siitä että asiat loksahtelevat kohdilleen". Paremmin ei voisi sanoa 😀 Toivotellaan siis sinne ja suuntaan jos toiseen asiat kohdilleen loksauttelevaa loppukesää ja alkavaa syksyä 🙂
Ei ole lilapalkohernettä, mutta jos niistä saa väriä niin tokihan sellaisia pitää jatkossa kasvattaa! Kiitos vinkistä <3 Nokkosen käsittely on kyllä mielenkiintoista, ja todella, todella hidasta... Tehdessä miettii väkisinkin niitä ihmisiä jotka ovat ihan välttämättömyyssyistä käyttäneet nokkosta materiaalina, silloin kun muuta ei ole ollut saatavilla. Ei tosiaankaan mitään pikamuotia!