Suuntana omavaraisuus yhteispostaus: heinäkuu 2020

värjättyjä lankoja

Heinäkuun lähti käyntiin mitä parhaimmissa tunnelmissa. Tätä kirjoittaessa sataa, ja sääennuste näyttää sadetta koko päiväksi. Huojentavaa, rentouttavaa, tätä on hartaasti odotettu! Kuivuus on ollut tämän kesän suurin haaste, ja niin on varmaan ollut muillakin #suuntanaomavaraisuus-bloggaajilla. Blogisarjan taustatiedothan löytyvät siis täältä ja tuttuun tapaan tekstin lopussa on linkit muihin tämän kuun teksteihin. Tällä kertaa kerrotaan mm. jostain erityisosaamisesta, annetaan ruokaohjeita sekä teemaan sopivista vierailukohteista.

Kasvua kuivuudesta huolimatta

Ennen kesä-heinäkuu vaihteen sateita vettä on tullut kasvukauden aikana oikeastaan vain kerran niin että vesi on tehnyt muutakin kuin vain kastellut maanpinnan. Lammen vesi on ollut puoli metriä alempana kuin mitä se voisi olla, onneksi sammakot eivät ole tästä pahemmin häiriintyneet vaan tuttuun tapaan lampi vilisee nuijapäitä. Ja koiria, joille kylmä lampivesi on ollut varsin tärkeää hellejakson aikana. Vesi on niin kylmää etten edes nyt pahimman helteen aikana kykene menemään lampeen uimaan vaikka varmasti virkistäisi enemmän kuin superlämmin järvivesi. On kuitenkin tärkeää muistaa että luonnoneläimille ja -kasveille viileä vesi ja lammen muodostama pienilmasto ovat elintärkeitä. Onkin oltava tarkkana että lammen ympäristö säilyy varjoisana, olkoonkin että hyttyset välillä harmittavat.

Kastelua on siis riittänyt. Pääsääntöisesti vältän kastelemasta koristekasveja, pärjätköön itsekseen jos ovat pärjätäkseen. Nyt on kuitenkin ollut vahdittavana perennojen taimia ja muutama laikku niittyjä, tarkoittaen siis sellaisia maanpalasia mistä on lapiolla kaivettu ruohomättäät irti ja nakattu siemeniä jotakuinkin puhtaaseen maahan. Näitä plänttejä on ollut pakko jonkin verran kastellakin.

Niitylle yritän vakiinnuttaa lajistoon mm. keltasauramoa. Vielä ei ole havaintoa kylvöjen onnistumisesta mutta nyt runsaiden sateiden jälkeen voi ehkä alkaa katselemaan maata tarkemmin. Yleensä yritän löytää kasveille mahdollisimman lajityypillisen kasvupaikan niin että ne pärjäisivät ilman että niitä tarvitsee mitenkään erikseen käydä hoitamassa. Ilokseni huomasin että mäkitervakko on tullut mukaan lajivalikoimaan tällä taktiikalla kylvettynä.

View this post on Instagram

Onnistuipas! 🤗 Mäkitervakko lähti siemenistä käyntiin. Ei tosin ihan siinä kohtaa mihin muistelin niitä kylväneeni 😁 Voi olla, että on jo viime vuonna kukkinut ja nämä nyt sitten uusia yksilöitä. Luonnonkasvit ovat puutarhan ydin 💖 Ei tarvitse miettiä "leviääkö liikaa" 😊 Ja nyt vasta luin että tällä kasvilla on myös varsin pitkät juuret, on siis erinomainen apulainen pitämään tienvierustan ojanpenkkoja paikoillaan. Myös kimalaisten ja perhosten mieleen 🐝 Ketoneilikkaa olisi hauska saada tämän kaveriksi, olisi pinkkiä kahdessa tasossa 😊 @maatiainen_ry siemenistä, kiitos vaan kerääjille 💖 #caramellia #mäkitervakko #sileneviscaria #stickycatchfly #clammycampion #luonnonkukat #luonnonkasvit #niittykukat #luonto #monimuotoisuus #pelastapörriäinen #flowers #kukkia #naturephotography #perenna #puutarha #flowersforbutterflies #perhoskasvit

A post shared by Caramellia (@caramellianpuutarha) on

Viljelylaatikot ovat pärjänneet n. yhdellä kastelukannullisella per vuorokausi, joinain päivinä on pitänyt antaa kaksi kannullista. Toistaiseksi kaikki on pysynyt hengissä vaikka kasvu ehkä onkin ollut suht hidasta. Viljelylaatikoihin päätyi perunaa, palsternakkaa, lanttua, punajuurta, herneitä, lehtimangoldia ja kesäkurpitsoita, yksi laatikko on tänä vuonna omistettu kaaleille ja ne ovatkin jo kovaa vauhtia punkemassa ulos harsojen alta. Tomaatteja on ulkona minikasvihuoneessa ja sisällä viherhuoneessa. Osa sisällä kasvavista on hitusen pienissä ämpäreissä joten saa nyt nähdä miten ne jaksavat tehdä tomaatteja. Sato-odotuksista en nyt tässä vaiheessa sano mitään, olenpahan vaan kiitollinen siitä että nuo laatikot ovat pitkälti pärjänneet omillaan, mitä nyt kerran vuorokaudessa käy juottamassa.

Huomio onkin ollut enemmän kaikessa muussa paitsi syötävissä kasveissa. Ensimmäiset viime vuonna istutetut pensasruusut ovat alkaneet kukkia. Tove Jansson oli just sitä mitä toivoinkin, vaikka kukkia ei nyt tullutkaan kuin kaksi kappaletta. Tämä ruusu oli yksi niistä mitkä hankittiinkin lähinnä koristekäytön takia, monet muut pensasruusut on istutettu lähinnä siksi että toiveissa on saada kiulukoita ja ruusun terälehtiä käyttöön. Ja tokihan myös pörriäiset arvostavat tällaisia yksinkertaisen mallisia avoimia kukkia, tuollaiseen mahtuu isompikin kimalainen mönkimään.

Puuntaimien kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata. Olin jo valmis raportoimaan että toinen turkinpähkinä ja ja mustajalo/saksanpähkinöistä on heittänyt henkensä, mutta kyllä ne mokomat vaan tekevät sittenkin uutta lehteä. Puilla on kyllä ällistyttävä kyky uusiutua. Viime vuoden talvivaurioista pahin osui alla olevan lehmuksen taimen kohdalle. Metsän sorkkaeläin kävi napsimassa siitä kaikki oksat tuuman mittaisille tapeille, joten puu on nyt korjannut itsensä viuhkan malliseksi. Tuo latvus on siis täysin litteä, ihan kuin se olisi kasvatettu seinää vasten sidottuna.

Toissa vuonna istutetut taimet ovatkin jämäköityneet selvästi. Lehmukset ja saarnit ovat parhaimmassa kasvussa, vuorijalavat vähän huonommassa. Yllättäen kaksi valoisimpiin kohtiin laitettua pähkinäpensasta on kuivunut, täydessä varjossa kasvavat ovat sen sijaan rehevässä kunnossa. Taas hyvä muistutus siitä, että vaikka me ihmiset usein kuvitellaan kasvien tarvitsevan runsaasti valoa, niin se ei tosiaankaan aina ole niin. Vuorijalavat ovat todennäköisesti myös kaipailleet suurempaa kosteutta, joten yritän pakata niille lisää katetta juurialueelle. Sekä punapyökit että valkopyökit ovat hengissä, jalokastanjat varsin vauhdikkaassa kasvussa.

Talven yli kellarissa viettäneistä hevoskastanjoista ei ole vielä näköhavaintoa, että ovatko itäneet vai eivät. Eikä ole tietoa myöskään kriikunoiden siemenkylvöjen onnistumisesta. Sembraa voisi olla pari taimea tuloillaan, jos vaan pääsevät yli pikkutaimivaiheesta. Voi olla että lankean hankkimaan sembraa isompana taimenakin jos ei maltti riitä siemenestä kasvatteluun. Tämä Savonlinnan taimiston listahan on varsin herkullinen nyt näköjään tarjolla myös herttajalopähkinä, ja ymmärrettävistä syistä johtuen sellaisia pitänee meillä olla.

Hertta onkin taas osallistunut puutarhahommiin ahkerasti. Periaatteessa se ei tehnyt sen kummempia kolttosia ennen juhannusta, mutta tipujen kuoriutumisen aiheuttama muutos päiväjärjestykseen innoitti sen kokeilemaan uusia elämyksiä. Hupaisin lienee Hertan tutustuminen Biolanin sammalmultaan. Sain siis Avoimet Puutarhat-päivän ohessa kokeiltavaksi Biolanin altakastelulaatikon ja säkillisen sammalmultaa.

Tuumailin että tuohan olisi hyvä setti olla olemassa tsinnioita varten, kun ei muuten varsinaisesti tarvitse kesäkukille purnukoita. Tsinniat ovat kuitenkin sen verran tärkeitä kasveja, että niille olisi hyvä olla sellainen kasvupaikka minkä voi vaikka nostaa paremmin näkösälle sitten kun tsinniat aloittavat kukinnan. Ja sammalta sisältävä multa on erittäin tervetullut uutuus kaikille joita mietityttää turpeen käyttö kasvualustana. Ainakin nyt voi todeta että sammalmullassa kasvaneet kehäkukan ja lehtimangoldin taimet toipuvat leonberginkoiran käpälöinnistä nopeammin kuin Mustankorkean istutusmullassa kasvaneet! Tsinnian taimet eivät sen sijaan kestäneet Hertan tutkimusretkeä, joten se siitä sitten tämän kesän osalta…

View this post on Instagram

Hertta 💖 sammalmulta 😀 Tässähän kävi siis niin että @avoimetpuutarhat päivän puitteissa sain kokeiltavaksi @biolansuomi Puutarhan sammalmultaa ja altakastelevan kasvatusaltaan. Tuumasin että tuollainen kasvatusallas voisi olla näppärä sijoituspaikka perhosia varten kasvatettaville yksivuotisille kukille. Muutoinhan en yksivuotisia juuri harrasta, mutta tsinniat ovat sen verran mainioita perhoskasveja että niitä kannattaa vähän hemmotella 😊 Laitoin sitten laatikkoon tsinniaa, kehäkukkaa ja lehtimangoldia ja unohdin koko jutun. Ja niinhän sen pitäisi mennäkin, ettei tarvitse koko aikaa vahtia ovatko taimet hengissä. Mutta niinhän siinä kävi että sammalen käyttöominaisuudet inspiroivat myös reippaan leonberginkoiran puutarhahommiin 😂 Suurin osa taimista siirtyi kasvatusaltaan ulkopuolelle muutamiksi tunneiksi. Tsinniat menetettiin mutta kehäkukat ja mangoldit sai palautettua suht ehjänä takaisin 😀 Mutta eihän se ihme ole että koiraakin kiinnostaa, rahkasammalen käyttö kasvualustana on nimittäin erinomaisen hyvä juttu turpeeseen verrattuna. Sammal kasvaa takaisin, joten jos keräämisen saa hyvin järjestettyä niin sammalta saa käyttöön ilman että pahasti rikkoo luontoa. Sitä kun ei tule useinkaan ajatelleeksi että jokaisen turvetta sisältävän ruukkusalaatin tai huonekasvin mukana tulee myös (periaatteessa) jonkun luonnonvaraisen kasvin koti 😕 Toki myös sammalen keruu ja käyttö kaipaa vielä kehitystä ja tutkimusta mutta veikkaan sen yleistyvän nopeasti taimikasvatuksessa ja ruukkukasveille 😊 Sammalmulta tuntuu kevyeltä ja on rakenteeltaan karkeampaa kuin tavallinen turve-hiekkasekoitus. Mutta kasvit tuntuvat tykkäävän, alkukastelun jälkeen kasvatusaltaan pystyi unohtamaan helteistä huolimatta 🌞 Tsinnioita ei harmillisesti tälle kesälle enää saa mutta jospa ensi vuonna onnistuisi paremmin 😊 Täytyy vaan toivoa ettei Hertta innostu tutkimaan kasvatusaltaan rakennetta tarkemmin 😂 Toivottavasti @biolansuomi myy varaosia jos alkuperäiset palat pureskellaan 😀 #caramellia #avoimetpuutarhat #biolan #sammalmulta #sammal #kasvualusta #multa #altakastelu #kukkaruukku #kesäkukat #perhoskasvit #pelastapörriäinen #leonberginkoira #kaupallinenyhteistyö #sponsoroitu

A post shared by Caramellia (@caramellianpuutarha) on

Ja sitten ne tiput, niistä erikseen tiivistelmä täällä. 15 tipua siis kasvamassa ja nyt vaan toivotaan että välttyisivät mycoplasmatartunnalta. Verikokeita joudutaan odottelemaan marraskuulle asti, joten siihen asti toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Tämä olisi kyllä erinomaisen hyvä poikue siitosparven muodostusta silmällä pitäen.  Tipulasta ei malttaisi pysyä poissa, onneksi on paljon asioita mitä voi tehdä samalla kun seurustelee tipujen kanssa, virkkaus ja lankojen värjäily sujuu kuin huomaamatta samalla kun pitää silmällä pieniä vintiöitä.

Lampaasta langaksi

Tämän kuukauden yksi teema oli ”erityisosaaminen”. Vaikkei olisi ollutkaan, niin olisin joka tapauksessa kirjoittanut siitä kuinka voitonriemuinen olo on ollut käsitöiden parissa. Minullahan on siis tavoitteena opetella koko ketju villan kerinnästä, kehruusta, värjäyksestä ja vaatteen valmistuksesta. Ja toivottavasti sitten sama nokkosen kanssa, varret kuiduksi ja lehdet väriaineeksi. Ja siis toki täällä syötäviäkin nokkosia on runsain määrin mutta kuiduksi haaveilen vanhan hevostarhan alueella kasvavia tukevasti lannoitettuja kasveja.

Kesäkuun aikana nautin suunnattomasti siitä miten hyvin kaikki loksahtaa kohdilleen. Yksinkertaisia työvaiheita, osaa voi tehdä silloin kun sataa, osaa silloin kun paistaa aurinko. Voi olla ulkona tai sisällä ja samalla katsella ja kuunnella jotakin. Periaatteessa voisi kai myös kehrätä ja lukea yhtäaikaa jos vaan kirjan saa johonkin kiilattua auki…

Villaahan on ollut käytössä kassillinen kaverin lampaista, kaikki villa on nyt pesty, osa on vielä karstaamatta. Sain kokeiluun myös alpakan ”jätekuitua” Haanpään alpakkakahvilasta, eli siis sellaista alpakan karvaa mitä ei kehräämölle voinut lähettää. Karstailin sitä sitten lampaanvillan sekaan, hippusen aina joka karstalliseen. Toimii se niinkin! Teemanahan on ollut se että käytetään sitä mitä on, kiukuttelematta sen kummempia kuidun laadusta. Itsepä keritsin lampaan, joten jos villa on osittain lyhyissä pätkissä niin ihan oma moka. Suoraa ja tasaista lankaa saa kaupasta…

Se varsinainen riemu on kuitenkin siinä miten näppärästi kymmenen karstallista villaa muuttuu aika tarkalleen 50 gramman painoiseksi vyyhdiksi yhden illana aikana. Tuollaisen vyyhdin ehdin kehrätä melko tarkkaan yhden keskimääräisen elokuvan katsomisen aikana ja värttinän kehrässä on viiva mistä näen milloin ollaan suurin piirtein siinä kohdin mihin kannattaa lopettaa niin että langasta tulee kertausta varten saman mittainen kuin edellisessä värttinällisessä. Jos on vähän enemmän aikaa niin vyyhtejä ehtii tehdä kaksikin. Vyyhdit saa tehtyä käyttämällä tuolin selkänojaa apuna. Ja kertaus onnistuu kun laittaa lankakerät kukkaruukkujen sisälle ja langan ruukun reiästä ulos. Pärjää siis varsin yksinkertaisilla välineillä!

Edellisenä iltana tehty vyyhti on sitten juurikin sen kokoinen mikä mahtuu värjäyksessä käytettävissä oleviin kattiloihin tai lasipurkkiin. Olenkin nyt sinnikkäästi taistellut kiusausta vastaan: kaupan lankaa ei osteta värjäystä varten vaan kehrätään lisää siitä villasta mitä on käytettävissä. Jossain vaiheessa pitää kyllä yrittää päästä taas kirppiskierrokselle ja haalia lankoja, mutta kyllähän tässä niin käy että kun raakavillaa aikansa pyörittelee niin suhtautuu sen jälkeen hyvin kriittisesti siihen mikä on villan alkuperä ja langastehtaan sijaintipaikka.

Jo pelkästään villan pesuun menee melkoinen määrä vettä. Itse pystyin käyttämään sadevettä apuna, ja pesuvesi meni sitten ruusuille hyötykäyttöön, mutta kyllähän sitä miettii mistä vesi tulee ja mihin se menee esim. Turkissa tai Kiinassa. Myös värjäyksessä kuluu vettä, etenkin jos joutuu huuhtelemaan enemmänkin. Kemikaaleinahan ei ole käytössä muuta kuin etikkaa ja alunaa, tiedä sitten mitä kaikkea varsinaisissa tehtaissa käytetään siihen että väreistä saadaan tasaiset ja voimakkaat. Ei ole siis itsestäänselvyys tämäkään, että miten ne värikkäät villalankakerät sinne kaupan hyllylle ilmestyvät.

Värjäystä on nyt tehty kahdella tekniikalla. Hellejakson aikana kiiruhdin kokeilemaan aurinkovärjäystä elintarvikeväreillä. Tämän helpompaa värjäystä ei taida ollakaan. Lasipurkissa on siis 1/3 etikkaa, 2/3 vettä niin että pH on alle 4. Sitten vaan pigmenttiä elintarvikeväreistä ja purkki mustan ämpärin sisään päiväksi auringonpaahteeseen. Värin kiinnittymisen näkee silmissä, väriliemi siis tosiaan kirkastuu kun väri siirtyy vedestä lankaan. En ole varsinaisesti lämpötilaa päässyt mittaamaan mutta purkin neste on sihissyt kuumimpaan aikaan. Lankoja huuhdellessa niistä ei myöskään lähde väriä pois juuri mitään. Ja nuo kun on 100% villaa niin niitä ei ole ylipäätäänkään tarkoitus pyöritellä pesukoneessa myöhemmin, tärkeintä etteivät värit lähde omille tielleen ensimmäisessä vesisateessa….

Aurinkovärjäyksessä olen käyttänyt enimmäkseen punaista ja sinistä pigmenttiä, ensin testailin Dr. Oetkerin elintarvikevärejä mutta nyt totesin että Wiltonin pastavärit ovat tosiaan vahvempaa tavaraa, joten tulevat käytössä edullisemmiksi. Testailin myös villatopsin (valmiiksi karstattua villaa) värjäystä, sekin tuntuu toimivan tällä tekniikalla. En nyt ihan heti keksi mikä olisi helpompaa kuin laittaa aamulla lankavyyhti purkkiin ja ottaa se illalla pois. Mutta Suomen oloissa varmaan tosiaan edellyttää sitä että lämpötila on 30 asteen tuntumassa. Halutessaan tekniikkaa voinee kokeilla vaikkapa kasvihuoneessa jos lämmön riittävyys muuten epäilyttää.

View this post on Instagram

Auringonpaahteen hyötykäyttöä 😊 Aurinkovärjäystä elintarvikeväreillä, tämän helpommalla värjäystä tuskin voi tehdä ☺ Etikkavettä, litran lasipurkki, väriainetta ja sitten vaan purkki pariksi päiväksi aurinkoon ☉ Prosessia auttaa jos saa purkin vielä tummaa taustaa vasten. Purkin laittaminen nokisten kattiloiden sisään oli varsin tehokasta 😀 Kannattaa kokeilla! 💖 Värjäyksen jälkeen vielä höyrytin lankoja samalla kun keittelin uutta materiaalia kasveista. Kuvassa itse kehrätyt langat ovat tällä kertaa Lincoln-nimisistä lampaista. Ainakin tämä villaerä oli varsin karkeaa materiaalia, ehkä siksi olikin tarjouksessa 🤔 Mutta eiköhän näistäkin jotain synny 😊 #caramellia #korpilahti #värjäys #elintarvikeväri #droetker #langanvärjäys #kehrääminen #itsetehty #käsityö #aurinkovärjäys #solardye #solardyeing #foodcoloring #spindlespinning #yarnlove #dyeingyarn #dyersofinstagram #värjääminen #sunshine #solarpower #yarn #spinnersofinstagram

A post shared by Caramellia (@caramellianpuutarha) on

Netistä löytyy esimerkkejä myös kasvivärien käytöstä aurinkovärjäyksessä mutta arvelen ettei Suomen lämmöt ole siihen ihan riittäviä. Kasvivärikokeilut ovatkin tapahtuneet kattilassa. Tässä tuli suorastaan kiire lupiinin kukinnan alkaessa. Sinertävän lupiinin kukista saa nimittäin sinistä väriainetta ja kukat on käytettävä tuoreina, kuivattuna tai pakastettuna eivät enää (kuulemma) toimi. Minulla jostain syystä langat ovat olleet turkoosiin vivahtavia, mikä ei ole ollenkaan huono juttu tietenkään, mutta monet muut saavat hieman tummempia sävyjä. Parhaimmillaan lupiinin väri näyttää olevan silloin kun kukinnon latvassa on vielä muutamia terälehtiä aukeamatta, jos kukinto on liian nuori tai liian vanha, väristä ei tule niin voimakas.

View this post on Instagram

Lupiini 😮 Tämä ei nyt vielä ole ihan kuivaa joten langan värisävy muuttuu vielä. Mutta: sinivioletin lupiinin terälehtiä voi siis käyttää värjäykseen! Sinisen värin aikaansaaminen ei ole ihan helppo juttu luonnonväreillä joten nyt kun raaka-ainetta on yllin kyllin saatavilla, sitä kannattaa myös käyttää 😊Juuri opin ettei kukkien väri säily kuivatessa eikä pakastaessa vaan homma toimii vain tuoreiden kukkien kanssa. Tässä kuvassa näkyvän langan tausta: Vajaa sangollinen terälehtiä (täpötäysi 5l kattila) ~100g villa-alpakkalankaa ~10g alunaa (esim. @yliopistonapteekki verkkokaupasta) Lupiinia on keitelty hiljakseen n.. 2 tuntia, värin irtoamisen näkee selvästi, kukat muuttuvat harmaiksi. Väriliemi jäähtyi n 40 asteiseksi minkä jälkeen siivilöin liemen ja lisäsin alunan. Kuivat langat kattilaan ja sitten taas rauhallista keittelyä pari tuntia. Langat jäivät väriliemeen jäähtymään yön yli. Eli hidastahan tämä on, mutta jos haluaa kokeilla niin just nyt on kukkia saatavilla 😁 Toinen kattilallinen tekeytymässä, sitten pitääkin jo hakea kukat kauempaa kun onan pihan lupiinit loppuivat.... Vaikutraa siltä että kukkiin riittää lyhyempikin aika kun vaan aloittaa heti suurella lämmöllä. Toki olisi muutakin tekemistä kuin keitellä lupiinia mutta onhan tästä nyt otettava kaikki ilo irti 💙 Jos elämä antaa lupiineja, värjää niillä lankoja 😊 #caramellia #korpilahti #kasvivärjäys #lupiini #vieraslaji #vieraslajitalkoot #kasviväri #langanvärjäys #värjäys #käsityö #teeseitse #dyersofinstagram #dyeing #dyeingyarn #lupin #plantcolors #naturalcolors #invasiveplants #spindlers

A post shared by Caramellia (@caramellianpuutarha) on

Tässäkin olen käyttänyt niin yksinkertaista tekniikkaa kuin vaan mahdollista, eli ensin keitellään terälehtiä pari tuntia, sitten siivilöidään liemi ja lisätään aluna n. 40 asteiseen liemeen. Alunaa menee 10g per 100g lankaa, joskin olen ollut huomaavinani että lupiinin kanssa saa laittaa hippusen enemmän alunaa niin että väri kiinnittyy nopeammin. Vajaa ämpärillinen terälehtiä on mahtunut aika hyvin viiden litran kattilaan.

Joten tuossahan sitä vilinää olikin kun joka ilta kehräsin uuden vyyhdin valmiiksi seuraavaa päivää varten. Toki helpottaisi jos vyyhtejä olisi valmiina värjäyskautta odotellessa mutta näinkin näköjään onnistuu. Ja jollain kierolla tavalla nautin siitä ajatuksesta että lankaa tulee just tismalleen sen verran kuin mitä jaksaa itse kehrätä. Että se lanka ei ilmesty nappia painamalla postilaatikkoon vaan ihan itse saat karstata ja kehrätä jos värillisen vaatteen valmistus kiinnostaa.

Tekstiilien olemassaolo ei ole itsestäänselvyys ja aina välillä on syytä palautella mieliin kuinka hurjan lyhyt aika on ensimmäisten tekstiilitehtaiden perustamisesta. Olkoonkin että kyseessä on yksi varhaisimpia teollisuuden aloja, siltikään tehdastekoista kangasta ei ole ollut käytössä kuin muutama sata vuotta. Ja nyt sitten kangasta on maailma pullollaan niin ettei tiedetä mitä sille kaikelle jätteelle tehtäisiin. Puhumattakaan sitten siitä mikä määrä sähköä, vettä ja fossiilisia polttoaineita kuluu kaiken sen kankaan valmistukseen. Tuota taustaa vasten on mukava tunnustella mitä se on, jos vaatekappaleen valmistus alkaa siitä että otat sakset käteen ja suostuttelet lampaan seisomaan aloillaan. Että onko todella halua ja tarvetta saada uusi vaate?

Värttinää pyöritellessä olen tuntenut syvää rauhaa ja tyytyväisyyttä, mahtavaa että voi enempiä miettimättä, turhia hermoilematta antaa käsien liikkua ja lankaa syntyy kuin itsestään. Eivätkä seuraavatkaan vaiheet vaadi sen kummempaa rasitusta aivoille. Ja edelleenkin hämmästelen sitä miten nopeasti virkkaus tuli työtapana tutuksi sen jälkeen kun marraskuussa sen aloitin. Jälleen hyvä esimerkki siitä, että vaikka koulussa olisi mennyt asiat pieleen jonkin asian opettelussa niin uudelleen kokeilemalla tilanne voikin olla muuttunut.

Käsitöiden parissa puuhastelu on myös antanut mahdollisuuden käyttää aikaa hyödyksi silloin kun jatkuvan helteen takia puutarhassa on ollut mahdotonta tehdä mitään. Joten en nyt sitten tiedä onko tuo nyt vielä ”erityisosaamista” sinällään, mutta olen tyytyväinen siitä miten paljon kotona värjättyjä lankoja on jo tähän mennessä kertynyt. Kesäkuun aikana kehräsin ja värjäsin hiukan vajaa 800 grammaa lankaa, eli sellainen määrä riittääkin jo johonkin vaatteeseen. Ei ole vielä sen kummempaa suunnitelmaa siitä mikä olisi lopullinen käyttötarkoitus, mutta sen näkee sitten joskus. Tämäkin on minusta ihan mielenkiintoinen näkökulma, että luontainen rytmi menisi kai niin, että keväällä ja syksyllä kerityt villat kehrätään loppuvuodesta. Sitten lankavyyhdit jäävät odottamaan kesäistä värjäystä ja seuraavan vuoden kevättalvena niitä aletaan kutoa tai virkata vaatteeksi. Eli se siitä pikamuodista, jos pitää puolitoista vuotta odotella että saa uuden vaatteen.

Tarvitseeko mennä mihinkään?

Yhteispostauksen teemana oli myös ruokaohje, mutta sellaista en nyt kyllä kykene tarjoilemaan. Pakko myöntää että muutenkin oma syöminen ollut epämääräistä koko kesäkuun ajan, ruokaahan olisi periaatteessa piha täynnä mutta todella vähän on tullut mitään tehdyksi. Kanoille kyllä kerää pari vadillista salaattia päivässä ja keittelee munia tipuille, virittelee pakastettuja luita koirille jne mutta ihmisten ruuat on sitten asia erikseen… Varmaan pitäisi tässäkin tsempata, viimeistään siinä vaiheessa kun varsinainen satokausi alkaa!

Entä mitkä sitten olisivat vierailukohdevinkit sellaiselta ihmiseltä, joka kaikin mahdollisin keinoin välttelee kotoa lähtemistä? Saa nähdä muuttuuko tilanne vielä joskus, mutta minulla ei ole ollut vuosikausiin minkäänlaista motivaatiota ”käydä missään”. Ja miksi pitäisikään, kun kotona on kaikki? Ja jos ei nyt ihan kotona, niin ainakin pyöräilymatkan päässä.

Näihin maisemiinhan on helppo tutustua jos ajelee Ysitietä pitkin Jämsästä Jyväskylään. Että kun tulee se Jyväskylän kyltti tiellä vastaan, niin se on sitten oikeasti Korpilahti, mikä nykyisin on osa Jyväskylän kaupunkia. Hyvin pian Jyväskylän kyltin jälkeen kannattaa keväällä pitää silmällä tienvarressa olevaa värikkäästi maalattua kuplavolkkaria ja kääntyä sen kohdalta oikealle Kauppapuutarha Honkaselle.

Ysitielle palaamisen jälkeen ei tarvitse ajaa kovin pitkää matkaa kun näkee vasemmalla puolella kasvihuoneet. Niiden luokse pääsee kääntymään Suojakallion maskottihahmon kohdalta. Se Suojakallio on siis se punainen puurakennus siinä risteyksessä, toimii mm. syksyisten Maalaismarkkinoiden pitopaikkana (vaikkakin tältä vuodelta peruttu). Jos Suojakalliolta kääntyy vasemmalle, päätyy Puutarha Suokukkaan . Jos kääntyy oikealle, päätyy Suojakallion hevosurheilukeskukseen katsomaan este- ja kouluratsastuskilpailuja (mm. Päijänne Jumping Days ja Päijänne Dressage Days ).

Kisoja seuratessa saattaa inspiroitua ratsastuksesta enemmänkin, joten voi buukata itselleen saman tien yksityisopetusta Centered Riding-menetelmällä  Koivikon hevoshaasta, tai aloittaa hevosiin tutustuminen kärryttelemällä shetlanninponien kanssa Aamuyön hevostilalla, tai ratsastaa maneesin suojassa Mennalan ratsutilalla. Ihan miten kenellekin parhaiten sopii, hevosia löytyy joka koossa ja värissä muutaman kilometrin säteellä. 

Mikäli kuitenkin malttaa jatkaa matkaa ratsastuskentän ohitse, päätyy piakkoin Haanpään alpakkakahvilaan, missä erinomaiset mahdollisuudet syödä mm. hyvää jäätelöä samalla kun seurustelee alpakoiden, lampaiden, vuohien ja kanojen kanssa.

Jos on ähkyinen olo jäätelö-övereiden jälkeen, niitä voi käydä sulattelemassa patikoimalla Oravivuorella, tai jatkaa lenkkeilyä vielä Haukankierroksella .  Haukankierroksen reitti on hiljattain kunnostettu, lähtöhän tapahtuu Korpilahden satamasta . Haukankierrokselta palattuaan voikin sitten syödä lisää Satamakapteenissa  ja nauttia päälle annoksen taidetta ja käsitöitä Höyry-Galleriassa

Ja jotakuinkin koko ajan ollaan oltu n. 10 kilometrin säteellä meiltä! No okei, nuo retkireitit menevät vähän kauemmaksikin, mutta niiden lähtöpaikat kuitenkin jotakuinkin 10km päässä. Ja siis tämä kaikki Korpilahden eteläpuolella, kyläkeskuksen jälkeen on sitten tarjolla mm. luonnonsuojelualue  Vaarunvuori ja juhlallinen ravintola Vaarunhovi  kun kääntyy Ysitieltä Nesteen kohdalla oikealle. Että tässä on vähän niinkuin kaikki luonnon, taiteen ja historian ystävälle.  Käytännössä kannattaa siis varata koko päivä siihen että kulkee 30km matkan Jämsän ja Jyväskylän välillä, Korpilahden kohdalla kun riittää ihmeteltävää…

Mutta ehkä muilla on enemmän vinkkejä matkailuunkin! Linkit muihin blogeihin:

Vyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/heinakuu2020/

Ku ite tekee https://www.kuitetekee.com/2020/07/06/mita-on-omavaraistalous/

Vyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/07/hyotytarha-heinakuussa-omavaraisuus.html

Rouva Yrttinen https://rouvayrttisen.blogspot.com/2020/07/kesakuulumisia.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2020/07/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-7.html

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-7/

Airo ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2020/07/suuntana-omavaraisempi-elama-2020.html

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/melkein-valmis-harkkokasvimaa/

Vyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/07/unelmana-omavaraisempi-elama.html

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *