Permakulttuurin ensimmäinen vuosi

Caramellian puutarhaa rakennetaan permakulttuurin periaatteita soveltaen. Silloin tällöin minulta kysytäänkin, että mitä ihmettä se permakulttuuri oikein meinaa. Luonnonmukaiseen ja kestävään puutarhanhoitoon on paljon ohjeita, Suomen oloihin sopivina mm. Pentti Alangon ja Riku Cajanderin kirjat ovat erinomaisia inspiraation lähteitä. Mutta kuten niin monessa asiassa nykyään, informaatioähky voi hankaloittaa hyvien asioiden käytäntöön ottamista. Olen kokenut, että permakulttuuriin liittyvät suunnittelutyökalut ovat mainio tapa hahmottaa laajempia kokonaisuuksia etenkin silloin kun puutarhan rakentaminen on vasta alussa.

Suomeksi permakulttuuriin liittyviä kirjallisia materiaaleja on valitettavan vähän. Yksi sellainen on Ilkka Aulan Permakulttuuriopas . Tässä vuosikatsauksessa onkin käytetty Aulan suomennoksia permakulttuurin käsitteistä. Joten kuinka Caramelliassa on onnistuttu toteuttamaan permakulttuurisuunnittelun periaatteita ensimmäisenä vuonna syyskuusta 2017 elokuun 2018 loppuun?

Havannoi ja luo vuorovaikutteinen suhde ympäristöön

Tätä jos mitä on ahkerasti toteutettu! Havainnointiin liittyy paljon asioita alkaen valon määrästä ja sijainnista eri vuodenaikoina, veden virtauksista, maaperän ominaisuuksista ja luontaisesta kasvillisuudesta. Vaikka tilaa ei ole kuin yksi hehtaari, jokainen päivä paljastaa jotain uutta Caramellian ominaisuuksista. Alkuperäisasukkaiden seuraaminen on tärkeä osa havainnointia. Olen erityisen viehättynyt siitä, kuinka usein Caramellian ympärillä kulkee hirviä. On mukava ajatella että yön aikana suuret kasvinsyöjät kokevat Caramellian niin turvalliseksi, että käyvät jopa lammella juomassa. Siivekkäiden osalta ensimmäisen vuoden kohokohta oli epäilemättä viirupöllön pesintä ja säännöllinen näyttäytyminen pihan alueella. Kasvillisuuden suuria aarteita oli mm. kevätlinnunherne ja luontaisesti levinnyt metsälehmus.

Ruuantuotannon osalta luontaisen kasvillisuuden ilonaiheita ovat runsaat nokkoset ja maitohorsma. Tänä vuonna marjoja oli vähänlaisesti vaikka Caramellian alueella kasvaakin runsaasti vadelmaa. Ruuan kasvatus vaatii aina työtä, joten kaikki ilmaiseksi, itsestään kasvavat hyötykasvit ovat arvokkaita. On myös hyvä muistaa, että nokkonen ja maitohorsma ovat monille perhosille tärkeitä toukkavaiheen aikana. Sitä paitsi, mikä olisi metrin mittaiseksi kasvava kirkkaan pinkki puutarhaperenna, mikä kestäisi Suomen talvia yhtä hyvin kuin maitohorsma?

Sijoita elementit niin, että syntyy toimivia yhteyksiä

Periaate kuulostaa kankealta mutta minun tulkintani mukaan on yksinkertaisesti monimuotoisuutta, monikäyttöisyyttä ja hoidon helppoutta. Periaatetta voi soveltaa esimerkiksi kasvivalinnoissa: sama kasvi voi olla hyödyksi ihmisille, hyödyksi hyönteisille, hyödyksi linnuille ja parantaa maata. Esimerkiksi Maatiainen ry:n ja Hyötykasviyhdistyksen kasviluettelot käyttävät näppäriä symboleja siemenluetteloissaan mistä kasvin vaikutukset voi tarkistaa.

Istutuksissa on helppo käyttää kaaviota, missä ympyrän keskellä on puu, sen ympärillä pensas, sen ympärillä korkeat perennat, niiden ympärillä matalat perennat, niiden edessä maanpeitekasvit ja kaiken päällä köynnöskasvit. Caramelliassa tätä on toteutettu mm. puuntaimien istuttamisen yhteydessä. Puillehan laitettiin juuristoa suojaavat kehikot, mihin uutta kasvualustaa lisätään vuosittain. Samalla niiden juurialueelle on lisätty perennoja ja sipulikasveja niin ettei puun ympäristö pääsisi ruohottumaan. Sillä ruoho on se varsinainen ongelma, se kun muodostaa tiivistä mattoa minkä läpi vesi ja ravinteet eivät oikein pääse. Kukat taas eivät ole ongelma, vaan päinvastoin ne voivat helpottaa puun elämää. Esimerkiksi voikukka ja siankärsämö möyhentävät maata tehokkaasti niin että myös puu saa helpommin ravinteita käyttöönsä. Voikukan voimaa käytetään kauppapuutarhoissakin!

Valitse elementit niin, että ne osallistuvat useaan eri toimintoon ja varmista, että useat elementit tukevat jokaista tärkeää toimintoa ovat seuraavat periaatteet, mutta myönnän että näitä on hankalahkoa erotella tuosta aiemmasta. Tosin tuosta tärkeiden toimintojen tukemisesta voi tietysti mainita varautumisen ongelmatilanteisiin. Esimerkkinä, mitä tapahtuu, jos kananrehua ei enää saakaan kaupasta? Onko Caramelliassa mahdollista tuottaa niin paljon kanoille sopivaa ruokaa että ne pärjäävät talvikauden yli? Tai kuinka varaudutaan sähkökatkoihin? Yksi maalle muuttamisen rentouttavista asioista on luottamus siihen, että ilman sähköäkin pärjää. Kaupungissa asuessa kaikki hajoaa, jos sähkö katkeaa. Ei toimi vesi eikä lämmitys. Täällä on lämpöä ja juotavaa kirjaimellisesti niin paljon kuin jaksaa kantaa. Janolle ja kylmälle voi tehdä itse jotakin, ilman että joutuu odottamaan apua.

Useista tärkeistä elementeistä voisi myös mainita talven vitamiinit. Tähän mennessä on säilötty mustikkaa, vadelmaa, punaherukkaa, mustaherukkaa, aroniaa, ruusunmarjaa ja omenaa. Marjoja on pakkasessa ja kellarissa, ruusunmarjaa ja omenaa myös kuivattuna. Joten jos yhden marjan sato tuhoutuu, muita on olemassa sen tilalle. Tai jos pakastin hajoaa, marjoja on tallessa myös sähköttömästi säilöttynä. Toki marjat ja hedelmät ovat vain yksi osa talven ravintoa, mutta niistä  oli helppo aloittaa ensimmäisen vuoden hulinassa.

Käytä ja varastoi energiaa ja materiaaleja tehokkaasti ja Käytä uusiutuvia resursseja ja palveluja ja vältä jätteen syntyä

”Jäte on jotain, jota ei vielä osata hyödyntää järjestelmässä” (Aula, 2015)

Kaikki kiertää. Mitä enemmän on käytössä paikallisia raaka-aineita sen parempi. Yksi iso ensimmäisen vuoden mietinnän aihe on vanhan kiinteistön runsas raaka-ainevarasto. Tämä on ehkä asia, mikä aiheutti suurimmat ristiriidat Caramellian muiden käyttötarkoitusten osalta. On ihan ymmärrettävää, että ihmisten esteettisten elämysten kannalta on häiritsevää, jos maisemassa näkyy lautakasoja, metallitavaran pinoja, irrallisia salaojaputkia jne tavaraa mitä voisi myös kuvailla sanalla ”roju”. Mutta tosiasia on, että vanhan tavaran hävitystä kannattaa hetken verran tuumailla. Jos esimerkiksi kaikki tontilta löytyneet metallijätteet olisi viety kierrätykseen, joutuisin nyt erikseen etsimään uusia peltipurkkeja marraskuun biohiilityöpajaa varten. Varsin suurelle osalle vanhasta tavarasta löytyy jokin käyttötarkoitus mutta samalla pitäisi ratkaista, miten raaka-aineet varastoidaan niin että maisema olisi mahdollisimman siisti.

Rakennusmateriaalien osalta uudelleen käyttäminen on erityisen tärkeää. On mälsää, jos jossain on ensin kaadettu metsä, kuljetettu puuta sahalle, siellä sahattu lautoja, kuljetettu laudat kauppaan, sieltä haettu tontille ja nyt sitten kaiken jälkeen tapahtuu mitä? Osa laudoista on vähän pehmentynyt, joten pitääkö kaikki vaan hävittää vai voiko niistä vielä rakentaa jotain?

Vai voisiko olla, että maisemassa näkyvät rakennusmateriaalit ovat hyvää harjoitusta keskeneräisyyden sietokyvylle. Jep, on se “rumaa” mutta voi myös itse valita, katseleeko lautakasaa vai sen vieressä olevaa upeaa sammaleista kiveä.

Tuota satoa

Omavaraisuus, tuottoisuus, hukkaan menevän vähentäminen. Minulle yksi suurimpia etukäteisjännityksen kohteita oli sadonkorjuusta selviytyminen. Kasvien kasvattaminen tuntuu sinänsä helpolta, mutta poistun omalta mukavuusalueeltani heti kun kasvit siirtyvät pihalta keittiöön. Tämän vuoden suuria sankaritekoja olikin mehut, hillot, soseet ja kuivatut tuotteet. Ensimmäisen kasvukauden suuri helpotuksen aihe oli myös kohtuullinen sato, siis sen kokoinen sato että oli riittävästi aikaa opetella ja tutustua uusiin asioihin. Esim. kaneliomenia oli juuri sen verran, että sai tehtyä sosetta, hieman mehua ja jonkin verran kuivattua omenaa ilman että omenat putoilivat hyökyaaltona päälle.

Sadon tuottamiseen liittyy mielestäni myös mietinnän paikka sille, mitä ylipäätään kannattaa kasvattaa. Minulle olennaisinta oli keskittyä niihin kasveihin, mitä tulee eniten kaupasta ostettua ja mitä on hankalinta saada kotimaisena luomuna. Esimerkiksi porkkanaa en koe tarpeelliseksi kasvattaa, koska suomalaista luomuporkkanaa on helposti ostettavissa. Sen sijaan kesäkurpitsa, parsakaali ja tomaatti olisivat sellaisia kasveja, missä toivoisin hyviä satoja.

Tämä kesä oli kesäkurpitsojen kannalta erinomainen, niitä ei todennäköisesti tarvitse ostaa koko talvena! Tomaattien kanssa kävi aloittelijan moka: taimia oli valtavasti (Moneymaker, Outdoor Girl, Red Alert + kymmenkunta Seemnemaailman lajiketta). Kävi kuitenkin niin, ettei taimille saatu ajoissa järkeviä tiloja jatkokasvatusta varten. Täällä on sinänsä hyvät edellytykset tomaattien kasvatukselle mutta tilan käytön kehittäminen on ensi vuodelle tarpeen. Toisekseen on mietittävä kuinka paljon tomaattien kasvatukseen siemenestä asti kannattaa panostaa kun lähietäisyydellä on Puutarha Suokukka ja Honkasen puutarha . Valmiita, hyvin hoivailtuja taimia on siis saatavilla, joten rajalliset esikasvatustilat voisi käyttää johonkin muuhun kuin tomaatteihin. Kaalien osalta sato on vielä mysteeri, näyttää siltä että ne alkavat kehittää kukintojaan vasta nyt kun ilmat ovat vähän viilenneet. Sanomalehdillä suojattuun kohopenkkiin laitettiin ruusukaalia, parsakaalia, ihanaa ”fraktaalikaalia” ja palmukaalia. Kaalit olivat suojaamatta koko kesän ja näyttivät selviytyvän melko hyvin itsenäisesti kaalikoin hyökkäyksiltä.

Ensi vuonna on kuitenkin paljon parantamisen varaa, yksi tärkeimpiä asioita lienee istutuslaatikoiden rakentaminen. Nyt ne jäivät kevään kiireissä tekemättä, joten kasvien ulos siirtämisessä jouduttiin tekemään monia hätäratkaisuja fiksumpien ja kestävämpien ratkaisujen sijaan.

Luo pienen mittakaavan ratkaisuja

Onnistuneesta pienestä ratkaisusta kunniamainninan saa mainiosti toiminut kesäkurpitsapenkki. Penkin teko aloitettiin vuosi sitten navetan päätyyn kasaamalla kaikkea mahdollista eloperäistä ainesta vajaan metrin korkuiseksi kasaksi. Aineksina käytettiin myös paljon jättipalsamia, mutta ennusteista poiketen seurauksena ei ollut mitään mainittavaa palsamirykelmää. Kasa vajosi melkoisesti vuoden aikana mutta on toiminut hyvänä kotina kesäkurpitsoille, tuoksuherneille ja purjoille. Penkkin siirrettiin myös harjaneilikan taimia sillä ajatuksella, että saavat rauhassa varttua hyvissä oloissa ja voivat isompina siirtyä muualle. Vuohenputkia ja jättipalsamia lisättiin kesän aikana säännöllisesti kurpitsojen juurelle katteeksi.

Myös ns. perhospenkki toimi hyvin. Se rakennettiin käyttämällä pohjana pahvilaatikoita ja lisäämällä niiden päälle hiekkaa ja puunlehtiä. Sipulikasvit ja punahatut kasvoivat mainiosti, yksi kolmesta syysleimusta (‘Europa’) heitti henkensä talven aikana mutta muut kukkivat iloisesti. Elokuun loppuun mennessä myös penkkiin kylvetyt ruusuruoho ja purtojuuri näyttäytyivät. Tämä penkki toimi kotina mm. rupikonnille, joita oli parhaimmillaan puoli tusinaa yhtäaikaa penkin katteessa piileksimässä. Penkistä ja sen vierestä oli myös näppärää kerätä voikukkaa ja horsmaa. Tiesi ainakin ettei ollut niiden päältä kävellyt! Penkin hoito jatkunee lisäämällä eloperäistä katetta ja kompostimultaa. Tavoitteena on, että penkkiin tulisi pölyttäjille tärkeitä kukkia mahdollisimman aikaisin keväällä ja kukinta jatkuisi mahdollisimman myöhäiseen syksyyn. Laajentamisvaraakin on penkin molemmin puolin!

Suunnittele kokonaisuuksista ja muodoista yksityiskohtiin ja luo ja hyödynnä monimuotoisuutta

Kokonaisuuden suunnittelussa on tärkeää hahmottaa ensinnäkin tilan käyttötarkoitus: luonto, ihmisten hyvinvointi ja ruoka. Kaikki puutarhan valinnat peilataan näitä kolmea päätarkoitusta vasten. Toisaalta on muistettava myös puutarhan omistajan velvollisuudet. Tänä maailman aikana luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja hiilen sitominen ovat olennaisen tärkeitä reunaehtoja kaikille, joilla on hallussaan edes neliömetrin verran maata. Valintoja tehdessä on hyvä muistaa myös puutarhan hoidon vaikutukset. Kannattaako istuttaa kasvillisuutta, jonka hoitaminen vaatii fossiilisten polttoaineiden käyttämistä? Kannattaako kasvattaa yksivuotisia kasveja, jos monivuotisilla saa laajemman vaikutuksen hiilen sitoutumiseen maaperään? Mielenkiintoisia pohdinnan paikkoja ovat myös ne kohdat missä suuret tavoitteet ovat ristiriidassa: lahopuu on tärkeää monille eliöille mutta samalla siitä vapautuu hiiltä ilmakehään. Kumpi näkökulma on tärkeämpi?

Monimuotoisuutta on monenlaista: alkuperäisen luonnon monimuotoisuus, viljelykasvien monimuotoisuus ja viljelylajikkeiden monimuotoisuus. Kaikki nämä ovat tärkeitä ruuantuotannon kestävälle tulevaisuudelle.

Alkuperäisen luonnon monimuotoisuus on Caramelliassa erityisen herkkä asia siksi että täällä on jonkin verran erityishuomiota vaativaa lehtomaista kasvillisuutta. Lehtomaisuutta on myös lisätty puulajivalinnoilla (lehmus, saarni, jalava, pähkinäpensas). Monimuotoisuuden vastavoimia ovat vuohenputki ja jättipalsami, jotka molemmat ovat valloittaneet melkoisen osan Caramellian pinta-alaa. Tässä vaiheessa alueen kehitystä olen kuitenkin kiitollinen siitä, että luonto tarjoaa ilmaiseksi niin paljon orgaanista ainesta mitä on helppo kompostoida jatkokäyttöä varten. On joka tapauksessa hyvä asia, että hedelmäpuiden aluset ja marjapensaiden välit kasvavat jotakin, vuohenputki piti kasvualustan kosteana ja varjosti sopivasti mm. kaalimaata. Jättipalsami osoittautui kanoille sopivaksi ruuaksi ja muutenkin uskon palsamiongelman ratkeavan melko lailla itsestään heti kun tänne saadaan sorkkajalkaisia apulaisia.

Luonnon monimuotoisuuden varjelu tarkoitti tänä kesänä ennen kaikkea sitä, ettei mitään leikattu eikä katkottu turhaan. Jos pihalla olisi noudatettu tällä hetkellä tavalliseksi koettua tapaa jyrätä kaikki kasvillisuus muutaman sentin mittaiseksi parin viikon välein, täältä olisi jäänyt bongaamatta mm. vuohenputkien sekaan karannut varjolilja. Etupihalla puolestaan kasvaa enimmäkseen piharatamoa, joten on järkevämpää poistaa ruohokasvit juurineen niiden läheltä sen sijaan että yrittäisi tieten tahtoen kasvattaa heinää leikattavaksi. Mutta vallitsevan kulttuurin takia on ymmärrettävää että Caramelliassa kävijät saattoivat hetken kummastella katsellessaan vapaasti kasvavaa ruohoa.

Luonnon monimuotoisuutta varjellessa on olennaista huolella tarkastella mitä pihalla todella kasvaa. Ensi kesänä on jo helpompi ryhtyä toimenpiteisiin, ja sehän on ilman muuta heinäkasvien mahdollisimman tarkka hävittäminen. Ei siis leikkaaminen, vaan nimenomaan niiden poistaminen juurineen. Silloin heinäkasvien paikalle voi kasvaa jotain hyödyllisempää ja kauniimpaa. Jonkin verran heiniäkin on opeteltava sietämään, kanat nimittäin tykkäävät poimia niiden siemeniä. Heinien poistamisessa voisikin kysyä neuvoa kanoilta ja säästää sopivissa paikoissa niitä heinälajeja mitkä ovat kanoille eniten mieleen.

Viljelykasvien monimuotoisuus varmistaa, että ruokaa on aina saatavilla kasvukausien eroista huolimatta. Tänä vuonna ei tullut vadelmaa juuri ollenkaan, mutta herukoita sen sijaan juuri sopivasti. Hedelmien osalta monimuotoisuutta lisättiin istuttamalla hedelmätarhaan kirsikkaa, luumua ja päärynää uusien omenapuiden lisäksi. Viljelylajikkeiden monimuotoisuus on vähemmän tunnettu asia. Maatiaislajikkeet ovat erityisen arvokkaita, niissä saattaa olla sellaisia ominaisuuksia, joita tarvitaan mikäli taudit tai olosuhteiden muutokset vaurioittavat nykyisiä uusia viljelylajikkeita. Ja kun uudessa ympäristössä ollaan, on muutenkin hyvä kokeilla monia lajikkeita niin tietää mikä täällä viihtyy. Sen jälkeen voi kerätä parhaiten pärjänneistä lajikkeista siemenet seuraavia vuosia varten.

Luo ja hyödynnä reunoja

Usein ajatellaan, että ruuantuotannolle on välttämätöntä mahdollisimman avoin, litteä ja tasainen ympäristö missä kaikki luonto on niin kaukana kuin suinkin. Toisin sanoen reunoja pyritään vähentämään mahdollisimman paljon. Caramelliassa tällainen toimintatapa olisi mahdoton, koska täällä ei mitään muuta olekaan kuin reunoja! Metsänreunaa, tienreunaa, lammen reunaa… Yksi pulmapähkinä onkin se, mihin täällä ylipäätään voi sijoittaa sellaisia viljelyksiä mitkä edellyttävät maan kääntämistä tai muokkaamista? Sikäli kuin sellaisia paikkoja ylipäätään tarvitaan? Juuresten kasvatus ainakin vaatii jonkinasteista maaperään koskemista, joten sopivien paikkojen löytäminen ei ole ihan yksinkertaista kun käytännössä jokaisella alueen neliömetrillä on puunjuuria, joiden vahingoittamista olisi vältettävä. Istutuslaatikot ovat ainakin yksi ratkaisu tähän asiaan, ja ihan pihan keskeltä löytyy muutamia kymmeniä neliöitä sellaista maata mitä voi tarvittaessa hyödyntää, jos kaivamista tosiaan tarvitaan.

Reunavaikutusta on voinut tarkkailla Karamellintiellä. Suurin osa tiestä kuuluu tosiasiassa naapureille, mutta suureksi onnekseni he suhtautuvat kannustavasti kukkasiin. Tie korjattiin viime syksynä, mikä tarkoitti ojien kaivamista ja ylimääräisen maa-aineksen kasaamista kummuiksi pitkin tien vartta. Nämä kumpareet ja paljaat pientareet olivat erinomainen paikka kylvää hunajakukkaa, kehäkukkaa, tattaria, puna-apilaa ja ruiskaunokkia. Kuiva kesä hidasti ja heikensi kukkaloistoa, mutta reunojen hyödyntämisen periaatteen pääsi näkemään. Tattarin kohtalo on toistaiseksi kysymysmerkki, lähinnä kylvin sitä lintuja varten mutta nähtäväksi jää riittääkö sitä kerättäväksi myös muuhun käyttöön. Tien pientareille on kylvetty myös lähialueelta kerättyä monivuotisia kukkia, ensimmäisenä kesänä ojakärsämö ja erilaiset pillikkeet olivat ensimmäiset tulokkaat uusille kasvupaikoille. Joten onko tienreuna vain hukkatilaa, mille ei tehdä muuta kuin raivataan pusikkoa muutaman vuoden välein? Tai leikataan matalaksi kaikki kasvit pari kertaa kesässä? Vai voiko tienreuna olla tosiasiassa kapea, mutta pitkä kaistale hyötypuutarhaa?

Huomioi muutos

Ensimmäisen vuoden aikana yksi tärkeä asia on ollut paikan historian ymmärtäminen ja aiemmin tapahtuneiden muutosten hahmottaminen. Milloin ja missä on harvennettu metsää? Missä lehmät ovat aikanaan laiduntaneet? Missä on ollut kasvimaa? Onnekseni sain tietoja talon alkuperäisasukkailta niin että pihan historiasta on jonkinlainen tuntuma 1950-luvulta asti.

Ensimmäisenä vuonna on ollut tärkeää välttää muutoksia ennen kuin puutarhan kokonaistilanne on hahmottunut. Esimerkiksi kaadettuja puita on hankala pystyttää uudelleen, joten asiaa kannattaa hetken verran miettiä ennen päätöksentekoa. Alueella kasvaa varmasti kymmenittäin puita, jotka joku saattaa kokea “turhiksi” tavalla tai toisella. Mutta toisaalta, tilaa polttopuiden(kin) varastointiin on rajallisesti, joten jos joku puu voi odottaa lopullista kohtaloaan vielä seuraavat viisi vuotta, se on parempi pitää pystyssä kuin kaataa.

Muutoksen huomioimessa on tärkeää myös huomata muutos omassa hyvinvoinnissa. Caramellian hiljaisuus, keidasmainen ilmapiiri ja loputtomilta tuntuvat seikkailumahdollisuudet ovat tehneet hyvää omille aivoilleni. Luonnon ja puutarhan hyvää tekevää vaikutusta on silloin helppo jakaa muillekin!