lumiset puunlatvat

Puunhalaajan murheenpäivä

Kuulun niihin ihmisiin, jotka tuntevat fyysistä kipua nähdessään tuoreen puunkannon. Mitä isompi kanto, sen pahemmalta tuntuu. Itseään isomman, ainutkertaisen elämän päättyminen on aina murheellinen asia. Samalla mielessä pyörii tieto metsien tärkeydestä ainokaisen planeettamme elinkelpoisuuden ylläpitäjänä. Tässä ajassa puita tarvitaan enemmän kuin koskaan, hiilidioksidin imemiseen ilmakehästä ei ole taidettu vieläkään keksiä puuta tehokkaampaa välinettä.

Mutta sitten on niitä päiviä, jolloin joutuu itse tekemään valintoja puiden kaadosta. Puolentoista vuoden tarkkailun jälkeen kaatolistalle on valikoitunut hehtaarin alueelta puoli tusinaa puuta, kiireisimpänä vaahteran ja koivun suurikokoiset edustajat. Koivu on kuusen ohella Caramellian yleisin puulaji. Täällä on ollut aikoinaan erittäin suuria koivuja, mitkä on jo aiemmin kaadettu. Niiden rungon palasia on puutarhassa parissakin paikassa istutusalueiden rajauksina. Kumma kyllä, nuoria koivuja ei ole kovinkaan paljon, koivut ovat pääsääntöisesti niin suuria ettei niistä yllä keräämään aineksia saunavihtaan. Suurin osa koivuista onkin läpimitaltaan yli 15 senttisiä ja latvat huitelevat melkoisissa korkeuksissa. Koivua siis riittää, ja niiden alta vapautuvaa tilaa voikin käyttää harvinaisempien lehtipuiden kasvatukseen.

Mutta silti, suuren persoonan poistuminen maisemasta on aina ikävä juttu. Caramellian aitan, sittemmin kanalan, nurkalla kasvoi upea vanha koivu, missä on leveä latvus ja mahtavia, koukeroisia vaakasuoria oksia. Oksat ovat itsessään yhtä paksuja kuin keskimääräinen aikuisikäinen koivunrunko. Koivussa on ollut aikoinaan keinu, ja se on hyvällä valoisalla paikalla Caramellian itäreunalla. Se oli kuitenkin elämänsä päätepuolella. Lehdistö on ollut kahden kesän perusteella suhteellisen tuuhea, mutta puu on pudottanut omatoimisesti oksiaan. Aapeli-myrskykin irrotti yhden suuren vaakasuoran oksan (läpimittaa viitisentoista senttiä!) mutta pudotti sen onneksi idänkanukoiden päälle eikä kanatarhan katolle. Alla viimeinen kuva koivusta pystyasennossa!

Todellinen murheenkryyni on ollut Caramellian pihan keskellä kasvava vaahtera. Se on suuri ja kaunis, sillä on upea, muhkea latvus mutta se on myös rakenteeltaan kehno: alhaalta kahtia haarautunut ja keskeltä halki melkein maahan asti. Vaahtera on tietojeni mukaan erityisen herkkä repeytymään ja kaikkein pahinta on jos puussa on teräväkulmaisia Y-kirjaimen mallisia kulmia. Tämä puu on Y-mallin esimerkki. Siinä on ollut vaakasuora metallinen tuki mikä on pitänyt puun haaroja paikoillaan, mutta loputtomiin ei sellainenkaan tuki kestä. Harmi vaan että suuren latvuksen menetyksestä seuraa myös samalla vaje puiden syksyisessä lehtisadossa. Vaahteran lehtiä on ollut helppo käyttää kohopenkkien materiaalina mutta nyt suurimman puun lehtisato menetetään.

Nämä kaksi puuta olivat siis ensimmäisenä poistolistalla ja Korpilahden vapaapalokunnan joukkue tuli auttamaan asiassa. Kun puu kaadetaan, on tärkeää miettiä miten puun katoaminen vaikuttaa muuhun ympäristöön. Esimerkiksi etupihan vaahtera on tarjonnut varjoa navetan nurkalla kasvavalle jättituijalle. Nähtäväksi jää miten tuija reagoi valoisuuden lisääntymiseen. Todennäköisesti sitä on tänä kesänä syytä auttaa kasaamalla sen juurialueelle kostettua ylläpitävää katetta. On myös mahdollista että vaahteran katoaminen vaikuttaa myös vaahteran vieressä kasvaneeseen koivuun. Koivulta hävisi tuulensuoja itäpuolelta, joten se on nyt alttiimpi kaatumiselle kuin ennen. Toisaalta vaahteran katoaminen tuo lisää valoa aitan edustalle, mikä on hyvä asia kanojen kannalta. Vaahtera tarjosi pihalla liikkuville kanoille hyvän suojapaikan, mutta saa nyt nähdä jatkuuko kanojen täysin vapaa ulkoilu ylipäätään. Kanojen kannalta aitan nurkalla kasvaneen koivun poistuminen on hyvä asia kun tarhaan tulee enemmän valoa idästä. Toisekseen vanhan koivun ympärille on mahdollista jatkaa kanatarhaa rajaamalla idänkanukkapensaisto ja lähimmät kuuset verkoilla. Asioilla on siis puolensa ja puolensa!

Puihin jätettiin niin korkeat tolpat kuin mahdollista. Koivun osalta tolpasta ei tullut kovin korkea ihan kaatoteknisistä syistä, leveän puun kaatamisessa oli muutenkin hankaluutensa joten sahauskohtaa ei voinut laittaa yhtään korkeammalle. Mutta onneksi kuitenkin jäi jonkinmoinen kanto, vuosien varrella tulee olemaan mielenkiintoista seurata millaisia kääpiä siihen kasvaa. Tolppa on myös sopivalla korkeudella mikäli haluaa kaivertaa sen päähän syvennyksen kasvien istutusta varten. Niinkin yksinkertaiset kasvit kuin suikeroalpi ja maahumala näyttävät hienolta valuessaan alas pystysuoraa pintaa pitkin. Tai mikä ettei istuttaisi tolppaan mansikoita, olisivat juuri sopivalla korkeudella poimimista varten!

Pihakeinun vieressä oleva vaahtera jäi onneksi korkeammaksi, toinen haara kohoaa nyt noin kolmeen metriin. Vaahteran juurelle on jo istutettuna villiviiniä ja kärhöjä, ja nyt kun kasvualustan lisäämisen vaikutuksia elävään puuhun ei tarvitse enää jännittää, tolpan viereen voi lisätä paikan vaikkapa ruusupensaalle. Hope for Humanity-ruusun voisi esimerkiksi siirtää siihen, tai tarjota paikan Tove Jansson-ruusulle. Aikanaan vaahteran tolppa muuntautunee uudella tavalla hienoksi luontokohteeksi, mutta hetken verran kestänee että lakkaan hätkähtämästä puun jäänteitä katsoessani.

Puutahan täällä on nyt sitten pinoittain, joten kysymys kuuluu, mitä sille tehdään? Vaahteran osalta puun jatkoelämä on kunniakas: osa rungosta lähtee korpilahtelaisen puutaiteilijan Arto Salmisen verstaalle ja ilmestynee aikanaan Höyry-Galleriaan upeina esineinä. Osa rungonpätkistä on tarkoitus käyttää Caramelliassa siitakkeen kasvualustana. Kuulemani mukaan vaahtera soveltuu mainiosti siitakkeen kasvatukseen ja nyt kun sitä kerran on tarjolla niin tämäkin asia kannattaa kokeilla. Koivun osalta tilanne on sikäli kurjempi että se todella oli sen verran laho, että puuta on hankala käyttää käsityömateriaalina. Pienempää oksaa kertyi kummastakin puusta röykkiöittäin, joten niiden kohtalona lienee joko päätyminen hügel-kohopenkkien sisälle tai hakettimen kautta katteeksi. Hakkeena tämä materiaali voisi toimia vaikkapa kanatarhassa. Sopivasti lannoitettua maatumaan lähtenyttä haketta olisi sitten helppo käyttää maanparannuksessa. Kuorittuna ja kuivattuna oksat ovat käyttökelpoisia vaikkapa puutarha-aidan osana, joten täytyy lajitella materiaalia tarkemmin ja katsoa mihin mikäkin puunosa parhaiten sopisi. Alla olevasta kuvasta voikin osaltaan arvioida puiden päärunkojen tilannetta, oliko ajallaan tapahtunut kaato vai ei?

Vanhan vaahteran kohtalo on opettanut katsomaan Caramelliassa kasvavia nuoria vaahteroita uusin silmin. Oksaleikkurit napsuvat varsin vikkelästi jos huomaan Y-haarautuneita vaahteran taimia. Vaahtera on niin kaunis puu, että sille täytyy antaa mahdollisuus kasvaa vankkarakenteiseksi pyöreäksi palleroksi. Monihaaraisetkin, pystymmät vaahterat voivat toimia monessa paikassa mutta niistäkin olisi hyvä saada hankalat oksakulmat pois mahdollisimman nuorina. Täysin vaakasuora oksakaan ei välttämättä kestä, kesäkeittiön vieressä kasvavasta vaahterasta repeytyi irti yksi paksu oksa lumen painon vaikutuksesta. Tätä oksaa olin muutenkin sahaamassa pois, koska se hankasi vieressä kasvavan männyn runkoa. Toisaalta tämän talven lumikerros on ollut hyvä testi puiden kestokyvylle, ainakin tietää, että niillä on vahva rakenne mikäli ne ovat pärjänneet lumikuormien alla. Kunhan kaikki puutarhan lumituhot paljastuvat, vaurioista oppinee varmasti paljon siitä millainen puu kestää poikkeusolosuhteita ja millainen ei.

Suurin mietinnän aihe liittyy hiilensidontaan. Suuri puu muuntaa melkoisen määrän hiilidioksidia hapeksi vuoden aikana. Mitä enemmän lehtiä, sen parempi teho. Olisi mielenkiintoista nähdä laskelma siitä kuinka monta korvaavaa puuntaimea pitäisi istuttaa, että saisin hiilidioksidin imuun kahta suurta vanhaa puuta vastaavan tehon. Metsien kaadosta puhuttaessa korostetaan usein sitä, että uutta puuta kasvaa koko ajan, joten ei sillä ole niin väliä vaikka vanhoja kaatuukin. Mutta olennaistahan on se, mitä tapahtuu lähimmän 10 vuoden aikana kun hiilidioksidin imemiselle on suurin tarve. Juuri tämän 10 vuoden aikana pitäisi maailmassa olla mahdollisimman paljon puunlehtiä ja nuoriin puihin ei vaan kerta kaikkiaan kasva samaa määrää lehtiä kuin vanhempiin.

New Yorkissa on tehty mielenkiintoinen selvitys kaupungissa kasvavista puista . Kaupungin jokaisesta puusta löytyy puukohtaiset tiedot, vaikkapa tämä yksilö ja tarkka laskelma siitä mitä hyötyä tämä puu kaupungille tuottaa, esimerkiksi tämä puu vähentää hiilidioksidia n. 3000Kg vuodessa. Tien toisella puolella kasvava pienempi puu pystyy vain n. 40Kg muuntotyöhön vuositasolla. Karttaa selaillessa ja puiden tietoja lukiessa hahmottaa miten suuri arvo ihan jokaisella puulla todella on. Omaa puutarhaa miettiessä voikin samalla pohtia, kuinka voisi parhaiten auttaa puita kasvamaan suuriksi ja vanhoiksi. Harventamisella voikin olla suuri arvo, ahtaasti kasvaviin puihin tulee väistämättä kapea latvus. Lähivuosina saadaan varmasti paljon lisää tietoa siitä, kuinka puiden hiilensitomiskykyä voidaan kasvattaa. Mutta tarkkoja laskelmia odotellessa voi luottaa siihen että puun istuttaminen kannattaa aina. Olkoon vaikka saavissa kasvava sitrus tai vain kesäisin parvekkeella asuva palmu, puita nekin! Ja jos ei ole puulle tilaa, niin monivuotisilla, syväjuurisilla kukillakin on suuri arvo. Voikukat, siankärsämöt ja koiranputki ovat esimerkiksi tällaisia kasveja. Mitä enemmän pihalla on muuta hiiltä sitovaa kasvillisuutta, sen helpompi on tehdä päätöksiä silloin kun suuret puut todella ovat elämänsä päätepisteessä.

Muutokset maisemassa ovat aina omanlaisensa sopeutumisprosessi. Onneksi voi ottaa koirasta mallia ja suhtautua muutoksiin avoimin mielin. Hertalla oli kerrankin mieluinen päivä, riittävästi ihmeteltävää ja kummasteltavaa ja ulkona touhuamista. Ja kerrankin tarpeeksi keppejä pureskeltavaksi!

Forest Skipper's Helga "Hertta"

1+

About the author: Emma Ojanen

Luonnon hyvinvointivaikutuksista kiinnostunut psykologi. Vastaanotto Korpilahdella Jyväskylässä, käytössä luontoavusteiset kokemukselliset menetelmät.

5 comments to “Puunhalaajan murheenpäivä”

You can leave a reply or Trackback this post.

  1. Tessa - helmikuu 10, 2019 at 11:49 am Reply

    No olipa mielenkiintoista asiaa. Tämä on lempiaiheeni. Puihin sekä metsiin sisältyy niin paljon moniuloitteisuutta, että tieto ei ihan hevillä lopu. Kiitos!

    0
  2. Korkealan viheltäjä - helmikuu 10, 2019 at 1:11 pm Reply

    Olen antanut itseni ymmärtää näin: metsässä katuu puu omia aikojaan. Siitä tulee koti monelle pieneliölle mutta sitoutunut hiili lähteekin saastuttamaan ilmakehää. Nyt kun puu otetaan hyötykäyttöön niin tarvitsisi vähemmän korvaavia puita kuin silloin jos vain mätänisi pois. Tästäkään ajatuksen juoksusta huolimatta en osaa vastta kuinka monta puuta tarvitsisit.

    0
    • Emma Ojanen - helmikuu 10, 2019 at 1:19 pm Reply

      Tämä on tosiaan yksi mielenkiintoisimpia pohdinnan aiheita tällä hetkellä, kumpi on tärkeämpää, hiilen sitominen vai lajien sukupuuton estäminen? Sienirihmasto-kirjasta tosin nappasin taas muutaman uuden tiedon koskien lahopuuta. En ole ihan varma tajusinko kaikkea, mutta ilmeisesti se aika, jolloin lahoava puu päästää hiiltä irti on loppujen lopuksi aika lyhyt. Varsinkin maata vasten olevat puut muuttuvat hiiltä sitoviksi varsin nopsaan kun kasvit alkavat saada juuriaan niihin kiinni. Mutta ehkä tässä sitten onkin yksi kimmoke köynnöskasvien kasvatukselle, olisiko niin että villiviini imisi lahoavan tolpan hiilet itseensä sitä mukaa kun sitä tulee tarjolle? 🙂 Kyllähän tässä vielä paljon mietittävää riittää, että mikä vaikuttaa mihinkin ja millä aikataululla. Mutta onpahan tilaisuus jatkuvaan uuden oppimiseen!

      0
  3. Tuula/Maalaiskaupungin piha - helmikuu 10, 2019 at 1:16 pm Reply

    Hienoa pohdintaa. Yritän osaltani lisätä puuvaroja, vaikka nykyinen pihani on minimaalinen, yksi pieni puu lisää tulevana keväänä.

    0
  4. Satu - helmikuu 10, 2019 at 4:04 pm Reply

    Meillä kasvoi tuvan vieressä komea vanha koivu. Sen reiden paksuisia oksia tippui myrskyssä alas ja lopulta puu oli pakko kaataa. Päätös oli todella raskas, joten tunnen tuskasi.

    0

Leave a Reply

Your email address will not be published.