tunnistamaton sieni kannossa

Sienijuuriston ihmeellisyydestä

Silloin tällöin ilmestyy tietokirjoja, mitkä täytyy laittaa kirjastossa varaukseen heti kun niistä kuulee ensimmäisen kerran. Yksi tällainen on Rihman kiertämät – kasvien ja sienten erottamaton elämä (toim. Mauritz Vestberg ja Sari Timonen). Kirjassa on valtava määrä uutta tutkimustietoa sienijuurten toiminnasta. Olen aina suhtautunut sieniin varauksellisesti enkä tunnista kuin muutamia tavallisimpia ruokasieniä. Sienten merkitys ravinnonlähteenä alkaa kuitenkin vähitellen valjeta minullekin ja tulevaisuudessa sienillä onkin todennäköisesti aiempaa isompi rooli elintarviketeollisuudessa. Ihmiskunta himoitsee proteiinia ja sienistä sitä voi saada. Ruokasienten kasvatuksessa ollaan vasta ihan alkumetreillä joten ala tulee todennäköisesti kehittymään melkoisin harppauksin lähivuosikymmeninä.

Permakulttuuria käsittelevissä kirjoissa sienten kasvatus on usein isossa roolissa, esimerkiksi kirjassa Farming the woods on osio sienten roolista (lauhkean) vyöhykkeen metsäpuutarhoissa. Suomessa on vanhastaan käytetty lähinnä villinä kasvavia sieniä jos niitä jostain sattuu löytymään. Rihman kiertämät onkin juuri nyt sopivaa luettavaa: sienirihmastoon on syytä suhtautua suurella kunnioituksella ja huomioida sen hyvinvointi myös omalla tontilla, myös muulloin kuin varsinaiseen ”sienestysaikaan”.

Tässä postauksessa 10 oppimiskokemusta kirjan sisällöstä. Ensimmäisenä suorahko lainaus sisällöstä ja sitten muutama miete uuteen tietoon liittyen.Tekstilainauksessa vain pieni pätkä asiaa, kirjan lukemalla saa tietoonsa loput!

1) Yli 90% maapallon kasveista on sienijuurellisia. Sienijuurettomia kasveja ovat mm. lupiini, kohokkikasvit (mm. käenkukka, puna-ailakki, neilikat), ristikukkaiskasvit (kaalit) ja unikot (ml. kiurunkannus). > Tässäkö yksi syy lupiinin valloittavuuteen? Jos se kerran pääsee kasvuun ilman sienijuurta, ei ole ihme että se pärjää niin hyvin tienvarsilla ja muulla keinotekoisesti muokatulla maalla. Mutta toisaalta, jos kerran kohokkikasveista löytyy yhtä lailla monta lajia jotka pärjäävät ilman sienijuurta, näiden kasvien kylväminen voisi olla toimiva ratkaisu luonnon monimuotoisuuden vaalimisen kannalta monessa paikassa. Olen monesti pohtinut että olisi paras kylvää valkoapilaa ensimmäisenä kasvina maanrakennustöiden jälkeen. Mutta olisiko niin että nopeamman vaikutuksen maanpeittoon saisi yhdistämällä yksivuotisia unikoita ja monivuotisia kotimaisia kohokkikasveja? Tai ainakin voi huomioida sen että monet niittykasvit tarvitsevat sienijuurta kasvuun lähteäkseen, joten maisemoinnissa valmiiksi sieninen materiaali olisi hyödyllistä.

2) Pintasienijuuria on Ruotsissa 1500 eri lajia, Suomessa vähemmän johtuen Suomesta puuttuvista lehtimetsätyypeistä. Lehmus, haapa ja leppä muodostavat pintasienijuuria mutta näitä puita esiintyy Suomessa hajanaisesti. Keski-Suomessa on löydetty kuusentaimista vähintään 30 eri lajia pintasienijuuria. > Tämähän on Caramellian kannalta mielenkiintoista koska myös pajut ja pyökki mainitaan sienijuurta kasvattavina puina. Lehmus, haapa, leppä ja raita ovat niitä kotimaisia puita mitä täällä yritetään erityisellä huolella vaalia. Myös pyökkejä on istutettu kahta lajia, valkopyökki ja punapyökki. Lehtipuuvalikoimaa kasvatetaan nimenomaan luonnon monimuotoisuuden kannalta. Tässä on toisella puolella kuusimetsää ja toisella mäntymetsää, joten hehtaarin alue monipuolista lehtipuuvaltaista metsää lienee hyvä piristys kulmakunnan ekosysteemiin.

Käytännössähän Caramellia on vain pieni  aukko laajan metsän keskellä, joten täällä ei kovin montaa neliömetriä ole mihin ei puunjuuret ja sitä myötä sienijuuret ylttäisi. Tästä voi olla monenlaista hyötyä kun ottaa huomioon sienijuurten roolin taudinaiheuttajien vastustajina!

Samalla tulee mieleen miten iso merkitys on sillä että metsänhoidossa jätetään kattava valikoima erilaisia puita syntyneelle aukolle. ”Turhaa” puulajia ei olekaan, jos ja kun kerran jokainen laji hoivaa juurissaan omanlaistaan valikoimaa sienijuuririhmastoa. Voisi myös olettaa, että mitä isompi ja vanhempi puu, sitä laajempi sienijuuristo? Siinäkin taas yksi syy säästää metsien vanhoja puita, ja mahdollisimman montaa eri lajia uusien puiden turvaksi.

3) Keräsienet ovat yleisin sienijuurityyppi.  Maassa jo ennestään oleva vahingoittumaton rihmastoverkosto on paras lähde, josta siementaimi voi nopeasti saada keräsieniä juuristoonsa. Keräsienet voivat kuljettaa kasville jopa 80% kasvin ottamasta fosforista. Iso merkitys sille ettei fosforia mene hukkaan. Auttaa kasveja selviytymään kuivuudesta.> Tässä sitten ollaankin jännän äärellä, koska nimenomaan fosforin pyydystäminen parhaaseen mahdolliseen käyttöön on erityisen tärkeää.Tämä näkökulma voisi olla hyvä huomioitava silloin kun rakennellaan harmaiden vesien hyötykäyttösysteemeitä puutarhaan. Keräsienten kanssa viihtyvät kasvit voisivat tehostaa luontaista vedenpuhdistusta? Ja toisaalta, tämä tieto korostaa taas kerran pellonpiennarten ja suojavyöhykkeiden merkitystä. Aina silloin tällöin kuulee edelleenkin vähätteleviä kommentteja esimerkiksi ranta-alueiden puuston merkityksestä. Sienijuuriston toiminta fosforin imeyttäjänä vahvistaa kasvillisuuden merkitystä vesistöjen lähellä.

4) Keräsienet tuottavat glomaliini-proteiinia mikä sitoo maahiukkasia yhteen.  Lupiinin ja jättipalsamin valtaamat maat voivat olla eroosiolle herkkiä sienijuurten ja sitä kautta glomaliinin puuttumisen takia. Luonnonvarainen niittykasvusto sitoo maan tiukasti paikoilleen. Peltojen syysmuokkaus rikkoo rihmastoja niin että ne selviävät huonosti talvesta. > Glomaliini! Enpäs tästäkään tiennyt aiemmin. Jättipalsamin kehnous maaperän sitomisessa on kyllä tullut huomattua, mutten tiennyt että ilmiö voisi olla yhteydessä sienijuurten puutteeseen. Caramelliassahan on edessä pitkä työmaa jättipalsamin rajoittamiseksi ja yksi kokeilussa oleva asia on mm. koiranputken siementen levittäminen aiemmin jättipalsamia kasvaneille alueille. Syväjuurinen, monivuotinen ”rikkaruoho” voikin olla varsin arvokas kasvi monessa paikassa. Ainakin jos se estää humuskerrosta katoamasta taivaan tuuliin…! Kasvimaan osalta tästä saa taas lisävakuutta siihen että pysyvät syväpenkit ovat näppärä pitkän aikavälin ratkaisu. Mitä vähemmän maata kääntelee, sen parempi?

5) Metsän hoidolla iso merkitys. Mitä enemmän maata muokataan sen enemmän rihmastot katkeilevat. Luonnonmetsissä pintasienijuuret leviävät varsinkin pitkälle lahonneisiin maapuurunkoihin ja auttavat pieniä puuntaimia kasvuun > Kantojen osalta olen harmitellut puutarhapuolella yleistä tapaa hävittää kannot pihasta ”rumuuden” takia. Kantohan on erinomainen ravinnepankki ja Caramelliassa mm. hedelmäpuita on istutettu vanhojen kantojen lähelle juuri siksi että ne saisivat vähitellen lahoavasta kannosta ravinteita. Mutta en ollut hoksannut että asiaan liittyy myös sienijuurten olemassaolo, eli onhan siinä kieltämättä puuntaimella helpompi löytää itselleen sienijuuresta kavereita kun on valmis verkosto ympärillä.

Tosin, ylipäätään kirja herättää miettimään onko ”puhdas kasvualusta” hyvä valinta yhtään missään? Vai olisiko parempi yrittää ylläpitää mahdollisimman monipuolista sienijuurikantaa omalla pihallaan ja sitten siirtää pintamaata kylvöastioihin jo siementen itämisvaiheessa?

6) Keräsieniä on niityillä ja pelloilla: lisää kukkien määrää ja houkuttelevuutta pölyttäjille, siementenitävyys, siementen määrä, . Vaikuttaa esim. maitohorsma, metsäkurjenpolvi, kissankello, kultapiisku, kielo ym. Erityisen monimuotoisia sienijuria on sinivuokko, käenkaali, ahomansikka… monet heinät eivät tarvitse keräsieniä mutta kukkakasvit kyllä. > Tässä nyt sitten tulikin vastaus siihen miksi en ole onnistunut siirtämään metsäkurjenpolvia paikasta toiseen. Ja toisaalta tämäkin lista on hyvä muistutus siitä ettei alkuperäiseen luonnonkasvillisuuteen kannata koskea ellei ole aivan välttämätön pakko. Listaus on myös mielenkiintoinen siementen alkuperän suhteen. Tulkitsen asian vahvaksi suositukseksi sille, että paikallista siemenkantaa käytetään mahdollisimman paljon. Caramelliassahan on käytetty paikallisen ”Hirvimäentien ekosysteemin” siementarjontaa niittykasvien levityksessä. Jos maassa olemassaoleva sienirihmasto vaikuttaa siementen itävyyteen, silloin on toden totta järkevää käyttää siemeniä mitkä on kerätty mahdollisimman läheltä ja samanlaisista olosuhteista. Ahomansikka on tässä listassa mielenkiintoinen: jos se toimii keräsienipankkina, sen kylväminen uusille kasvupaikoille on tärkeämpää kuin luulinkaan.

Heinäkasvien osalta hoksasin kirjaa lukiessani että olen tainnut tehdä ihan oikein kun irrotan heinäpaakkuja juurineen ja ravistan juuriin takertuneen kasvualustan irti. Paljastuneeseen maahan voi sitten levittää lähellä kasvavien kukkakasvien siemeniä. Havaintojeni mukaan menetelmä helpottaa kukkakasvien leviämistä melkoisesti ja ilmeisesti olen tietämättäni edistänyt myös pintamaassa elävien keräsienten leviämistä.

7) Ruusukasveilla paljon sienirihmastoa > Tämä on sikäli mielenkiintoinen tieto että monesti kuulee väitettävän että ruusujen pitäisi kasvaa erillään muista kasveista. Jos ja kun ruusut kasvattavat suuren rihmaston, vaikuttaisi järkevältä sijoittaa niitä moniin eri paikkoihin ja muiden puuvartisten kasvien lähelle. Caramelliassahan on valikoima vanhoja ruusuja joiden lajikkeista ei tällä hetkellä ole varmuutta. Joidenkin kohdalla mietin niiden siirtämistä aurinkoisempiin paikkoihin, mutta taidan sittenkin jättää ne aloilleen ja yrittää kuntouttaa niitä siellä missä ne kasvavat.

8) Keräsienellisiä puuvartisia: pihlaja, tuomi, kataja, vadelma > Pihlaja, tuomi ja kataja ovat tyypillisiä niittyjen puita. Olisikohan tässä joku keräsieniin liittyvä vuorovaikutusilmiö? Tai voisiko tätä hyödyntää niin että kylvää keräsieniä tarvitsevia niittykasveja nimenomaan näiden puiden lähettyville. Vadelman osalta Caramelliassa ei ole ongelmaa, sitä kasvaa joka paikassa! Tuomi on tässä yhteydessä mielenkiintoinen koska tähän mennessä olen löytänyt Caramellian alueelta vain yhden tuomen, tämä siis siitä huolimatta että ympäristön luulisi olevan tuomelle suotuisa. Onko niin että juuri tämän hehtaarin alueella ei ole niitä keräsieniä mitä tuomi tarvitsee? Tämä ainut tuomi on melko harva ja jotensakin reppana. Voisiko se hyötyä siitä, että sille toisi tuomien hyviltä kasvupaikoilta pintamaata keräsienilisäykseksi? Olisiko niittykukkien lisääminen kylvämällä helpompaa jos irrottelisi pihlajien läheltä heinää ja kylväisi kukat paljastuneelle keräsienekkäälle maalle?

9) Aiemmin viljat hyötyivät keräsienisymbioosista, nykyiset lajikkeet huonommin. Runsas synteettisten helppoliukoisten fosforilannoitteiden käyttö, toistuva muokkaus ja kyntö, ja sienitautien torjuntaan käytetyt aineet estävät sienijuurten toimintaa kun taas eloperäinen lannoitus ja monivuotiset kasvustot parantavat toimintaa, myös itiöinti ja rihmaston kasvu parempaa joten seuraava viljelykasvi hyötyy. > tässähän ollaan nyt monella tapaa jännän äärellä. Jälleen kerran muistutus siitä kuinka tärkeää on viljellä viljojen maatiaislajikkeita. Niissä tosiaan on sellaisia ominaisuuksia mitkä ovat moderneilta lajikkeilta hävinneet ja jotka kuitenkin saattavat osoittautua hyödyllisiksi myöhemmin. Luomuviljelyn tärkeys tulee jälleen kerran esille, kuten myös vanha toteamus siitä että maanviljely on tosiaankin maan, siis maaperän, viljelyä ja elävänä pitämistä – kasvit ja niistä saatava sato ovat vain sivuvaikutus maan hoidosta!

10) Laukaalla testattu vaikutuksia mm. purjo, mansikka, valkosipuli… Purjolle suuri merkitys jos kasvualustassa on heti saatavilla keräsieniä. > Tutkimuksista ja testeistä olisi mielenkiintoista lukea enemmänkin. Purjo on sikäli sopiva esimerkki että viime kesänä kokeilin ensi kertaa purjon kasvatusta. Ne taimethan ovat toden totta surkeita rääpäleitä pitkän aikaa ja vahvistuvat vasta kun pääsevät ulos kunnon multaan. Mutta entä jos säästäisikin aiempaa purjon kasvualustaa uusia siemenkylvöjä varten? Tai kasvattaisi purjoa monivuotisesti suuressa ruukussa, mihin kehittyisi nimenomaan purjolle sopiva sienijuuristo? Tällä hetkellä purjon aiempi kasvatuspaikka on liki puolimetrisen lumikerroksen alla, mutta voipi olla että siemenkylvöjen koittaessa täytyy kaivella kohopenkistä esiin vähän pintamultaa kokeiluja varten….

Huh, kuten aina hyvien tietokirjojen kanssa, mieleen nousee melkoinen määrä uusia kysymyksiä. Pintamullan merkitys hahmottuu nyt ihan uudella tavalla. Olen aiemmin kasannut kohopenkkejä ihan vaan maanpinnalle, jolloin alla oleva kasvillisuus ja sitä myöten sienijuuret jäävät n. 20 senttisen multakerroksen alle. Nyt aloin miettiä olisiko sittenkin syytä kaivaa pintamaa ensin ylös ja ripotella se kohopenkin pinnalle? Silloin sienijuuriston kappaleet palautuisivat samalle korkeudelle missä ne aiemminkin elivät.

Voiko keräsieniä kasvattaa kotioloissa ja hyödyntää taimikasvastuksessa? Jos vaikka syksyllä ottaisi pintamaata talteen ja käyttäisi sen sitten siemenkylvöjen mausteena?

Puiden osalta oli uutta tietoa että puilla on kahdenlaisia sienijuurityyppejä mitkä käyttäytyvät eri tavalla. Tämäkin vahvistaa monimuotoisen puuston tärkeyttä, ja sitä kuinka tärkeitä kotimaiset harvinaisemmat lehtipuulajit ovat.

Kaiken kaikkiaan sienten merkitys hahmottui ihan uudella tavalla. Uusin silmin voi katsoa myös jääkaapin päällä elävää Osku Osterivinokasta, Helsienen kahvinporoissa kasvatettavaa ruokasientä. Niin paljon uutta asiaa ja mietittävää käytännön sovellusten kannalta. Niin paljon silmille näkymätöntä tärkeää elämää. Rihman kiertämät-kirjaan tulee varmasti palattua monta kertaa uudelleen, uutta tietoa jäsentäessä ja soveltaessa.

0

About the author: Emma Ojanen

Avatar
Luonnon hyvinvointivaikutuksista kiinnostunut psykologi. Vastaanotto Korpilahdella Jyväskylässä, käytössä luontoavusteiset kokemukselliset menetelmät. Lue lisää www.caramellia.fi .